Keskustelu:Lebensraum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eikö tämä pitäisi sitoa vahvemmin kansallisaatteeseen/nationalismiin? Yksi "Volk" laajenee, muut kansat siirtyvät Uralin toiselle puolelle? Selkeästi kansallisvaltio on laajenemassa muiden kustannuksella.

Varmaan tarkemmin voisi olla yhteiskunnallisista oloista, että minkälaiseen ajankohtaan maailmanhistoriassa nämä pohdinnat ajoittuvat? Taisi ruoan ja viljelysmaan ostaminen ulkomailta olla vaikeaa? Kaupankäynti ei varmaan ollut yhtä vapaata vehnällä, maissilla, riisillä ym. kuin nykyään? Tuliko maantieteellinen laajentaminen siis ikään kuin olosuhteiden pakoksi, kun oman maan pinta-ala ei olisi riittänyt oman maan kansalaisten ruokkimiseen? Varmaan liittyi rajojen sulkeutumiseen ja kansainvälisen kaupan tyrehtymiseen sekä ulkomaalaisen maanomistuksen vaikeutumiseen?

Esimerkiksi Briteillä oli varmaan samankaltaista kehityskulkua (pieni maa, mutta suhteessa suuri ja kasvava väestö), mutta Britannialla oli siirtomaita ja Australia, joista saatiin tuotua ruokaa ym. Briteistä ihmisiä myös muutti muihin englanninkielisiin maihin. Entä sitten kun Yhdysvallat alkoi rajoittaa maahanmuuttoa? Yhdysvaltoihin muutti erittäin paljon saksalaisia hyvissä ajoin. USA pakoventtiilinä alkoi mennä kiinni. Voisiko tätä aihetta yhdistää useamman maan kokemiin väestönkasvuongelmiin ja siihen, että Saksalla ei oikein ollut siirtomaita, joista olisi saanut vehnää?

Miten ensimmäisen maailmansodan tappio vaikutti Lebensraumin kaipuuseen? --Hartz (keskustelu) 2. joulukuuta 2014 kello 20.40 (EET)[vastaa]

Yksityisajattelua. Kansallisaatteen mukaan kansan pitää saavuttaa luonnolliset rajansa. Saksalaisten luonnollinen raja ei ole koskaan ollut kenenkään mielestä Uralilla. Myös nuo arvailut yteiskunnallisten olojen merkityksestä ovat yksityisajattelua eikä oikeastaan kuulu artikkelin keskustelusivulle. Britti-esimerkki ei liity tähän artikkeliin. Vielä lyhyesti vastauksena Hartzin yksitysajattelussa esittämiin kysymyksiin: ei. Gopase+f (keskustelu) 2. joulukuuta 2014 kello 21.12 (EET)[vastaa]
En minä tarkoittanut näitä niin kirjaimellisesti! Kunhan maalasin laajalla pensselillä niin, että artikkelia voisi kehittää tyrmäämällä väärät ja täyttämällä puuttuvat kohdat. Ai siirtomaat ei liity mitenkään? --Hartz (keskustelu) 2. joulukuuta 2014 kello 21.14 (EET)[vastaa]
Onneksi Gopase+f:n mielipide ei edusta yhtä ainoaa totuutta, vaan lähteet voivat antaa sellaista tietoa, mihin Gopase+f ei ole välttämättä tutustunut. --Hartz (keskustelu) 2. joulukuuta 2014 kello 21.24 (EET)[vastaa]
No jos poistetaan tämä keskustelu ja palataan asiaan kun joku tutustuu lähteisiin ja kertoo mihin lähteisiin on tutustunut? Gopase+f (keskustelu) 2. joulukuuta 2014 kello 21.48 (EET)[vastaa]
Tiedon löytäminen on helppoa. Oikeiden kysymyksien esittäminen on sitä vastoin vaikeaa. --Hartz (keskustelu) 3. joulukuuta 2014 kello 13.56 (EET)[vastaa]