Keskustelu:Kristinuskon historia

Arkistoitu vertaisarviointi

Hyvin kirjoitettu artikkeli laajasta aiheesta. Kertokaa parannusehdotuksia. --Hubba bubba 30. maaliskuuta 2006 kello 17.43 (UTC)

Laaja, mutta valikoiva. Ristiretket, miekkalähetys, noitavainot, inkvisitio, imperialismi ja eurooppalaisten ylemmyydentuonto sekä ristiriidat syntyvän tieteellisen ajattelun, valistuksen, Galilein ja Darwinin kanssa puuttuvat. Vaatii täydentämistä että voisi suositella. --Tungsten 1. huhtikuuta 2006 kello 15.03 (UTC)

Suuren skisman jälkeen koko itäinen kristillisyys unohdetaan täysin. Todella iso puute. Samoin mormonismin ja jehovantodistajuuden käsittelyn yhteydessä olisi hyvä todeta, että yleisen käsityksen mukaan ne eivät ole kristillisiä kirkkoja (eivät kuulu esim. kirkkojen maailmanneuvostoon). Luetteloa pois, tekstiä tilalle ja artikkelin laajentamisella sisältämään ortodoksit ja orientaalikristityt tästä voi tulla vielä ihan kelpo artikkeli. --Joonas (kerro) 20. huhtikuuta 2006 kello 07.17 (UTC)

Artikkeli on vasta "läjitys", joten vaatii paljon työtä ennen kuin siitä on mihinkään. Erityisesti uskonpuhdistuksen jälkeinen osuus on vielä täysin kesken. --Tomisti 20. huhtikuuta 2006 kello 08.47 (UTC)

On vähän vaikea ymmmärtää, miten Euroooppalainen ylemmyydentunto ja varsinkaan sangen maallinen ja maallistuneeseen maailmankatsomukseen perustunut imperialismi (luonnon hyödyntäminen, valistus) liittyy kritinuskon historiaan. Toki lähetystyötä käytettiin välineenä, mutta se ei kyllä ollut motiivi. Motiivi ei liity kristinuskoon mitenkään. --Eevuska76 20. huhtikuuta 2006 kello 07.35 (UTC)

Ei ole ollenkaan vaikea käsittää tuollaisia kytköksiä. On toki totta, että motiivit olivat muualla. Kristinuskoa käytettiin kuitenkin ansiokkaasti motiivien peittämiseen ja kristilliset organisaatiot olivat innolla mukana peittelyssä ja hyötymässä tuloksista.--Myyrylainen 24. toukokuuta 2006 kello 08.45 (UTC)

Löytöretkien aikana valloitettujen maiden kansojen kaltoinkohtelua perusteltiin juuri sillä, että he eivät ole kristittyjä. Toisaalta kristinuskon sanoman levitys oli keskeinen peruste kolonialismille. Maallistumista ei siihen aikaan vielä juurikaan esiintynyt, useimmissa maissa oli yksinkertaisesti laitonta olla muuta kuin kristitty tai ainakaan uskonnoton. --Tungsten 3. syyskuuta 2011 kello 17.28 (EEST)

Pitääkö paikkansa että Suomessa oli kristinusko jo 1300-luvulla? Minun mielestäni ei. 91.154.251.87 17. joulukuuta 2008 kello 14.47 (EET)

Pitää paikkansa, kristinusko on tullut Suomeen viimeistään 1000-luvulla ja 1300-luvulla se oli jo vakiintunut. Tämä kerrotaan kaikissa historiankirjoissa. Tietysti kristinuskon rinnalla säilyi aikaisempaa "pakanallista" perinnettä 1800-luvulle tai 1900-luvun alkuun saakka.--130.234.68.225 17. joulukuuta 2008 kello 14.56 (EET)

Puuttuvia osioita

Artikkelin pikaisen lukemisen jälkeen huomasin että siinä on enemmän aukkoja kuin laki sallii. Paria mainintaa juutalaisuudesta lukuun ottamatta kaikki tiedot muista uskonnoista ja kristinuskon (opillisista) yhteyksistä loistivat poissaolollaan. Tämä on suuri puute sillä kristinusko, siinä missä lähes kaikki muutkin maailmanuskonnot on synkretistinen uskonto. Tästä aiheesta olisi hyvä kirjoittaa alkuun vähän laajempi kappale. Itäisten ja Afrikkalaisten kristittyjen kirkkojen historiaa oli artikkelissa myös erittäin vähän, yleensä vain pelkkä maininta siinä kohtaa kun kyseinen kirkkokunta oli eronnut ns. "päälinjasta". Vaikka historiassa on usein vaikeaa tehdä ero politiikan ja uskonnon välillä, tulisi artikkeliin kuitenkin myös lisätä muitakin mainintoja politiikan ja kristinuskon yhteen nivoutumisesta kuin ristiretket. Kommentin jätti 82.128.196.60 (keskustelu – muokkaukset).

Ei pidä paikkaansa. Uskonnoissa oleellinen kysymys on "pelastus" eli kuinka uskova pääsee sovintoon jumaluuden tai muun yliluonnollisen tavoitteen kanssa - ja kristinusko eroaa tässä niin oleellisesti muista uskonnoista, että on syytä lokeroida se erilleen niiden kanssa. Yleiskristillisen dogmatiikan mukaan Jumala pelastaa lihaksi tulleen Poikansa kautta tähän uskovan ihmisen - "pelastus" on siis armosta, satisfactorio Christi vicari - kun uskonnoissa ja uskomuksissa yleensä ihmisen täytyy itse kelvata jumaluudelle. Lähde: Yleinen historiankirjoitus (muut uskonnot), Franz Pieper; Kristillinen dogmatiikka (kristinusko, joskin lähteessä luterilaisprotestanttinen sävy), Eusebius Kirkkohistoria (dogmatiikan perusoppien muuttumattomuudesta sitten alkukirkon aikojen) -- Bassman - 81.175.220.198 15. lokakuuta 2011 kello 18.12 (EEST)

"Jumalan Poika"?

Artikkelissa on kirjan pohjalta lähteistetty lause "Jeesus ei itse kutsunut itseään Messiaaksi tai Jumalan Pojaksi, joksi hänet kristinuskossa on nostettu.". Yksi käyttäjä yrittää poistella tuota lausetta viitteineen, koska pitää sitä virheellisenä. Minä en löydä Raamatusta kohtia, joissa Jeesus kutsuu itseään Jumalan Pojaksi tai Messiaaksi, joten olen aina palauttanut sen kohdan. Viimeksi poistaja vetosi Raamatun kohtaan Matt. 26:63-64, jossa Jeesus vuoden 1992 raamatunkäännöksen mukaan vastaa kysymykseen "Itsepä sen sanoit" mutta ei siinäkään kutsu itseään Messiaaksi tai Jumalan Pojaksi vaan puhuu seuraavaksi "Ihmisen Pojasta". --Savir (keskustelu) 28. heinäkuuta 2020 kello 13.57 (EEST)

Muotoilin ylleä siteeratun lauseen sen sisältöä muuttamatta nyt näin: "Jeesus ei käyttänyt itsestään nimitystä Messias tai Jumalan Poika, joksi hänet kristinuskossa on nostettu." Tämä sulkee varmaankin pois ne Raamatun kohdat, joissa Jeesus ei kiistänyt asiaa sitä häneltä kysyttäessä. --Savir (keskustelu) 28. heinäkuuta 2020 kello 14.03 (EEST)