Keskustelu:Kehittämispohjainen oppiminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mites tällaiset? Oma osaaminen ei riitä arvioimaan, onko kuinkakin vakiintuneesta, tunnetusta tai hyväksytystä mallista kyse. Artikkelin tyyli on ainakin sellainen, ettei se maallikolle aukene. Vai mitä tarkoittaa esimerkiksi "Opettajan rooli kehittämishankkeessa on oman osaamisensa asiantuntija, osallistuja ja pedagoginen ohjaaja, joka mahdollistaa opiskelijoiden kasvamisen ja kehittymisen työelämäosaajiksi"? Paljon hienoja sanoja peräkkäin, mitkä eivät kuitenkaan tunnu tarkoittavan mitään. --albval(keskustelu) 19. marraskuuta 2010 kello 14.35 (EET)[vastaa]

Tätä skeidaa on Suomen korkeakoulut pullollaan. Konsultit ja suunnittelijat tekevät itsensä tarpeellisiksi ja estävät samalla oppilaitoksen perustehtävien suorittamisen. Ilmiönä tavattoman vahingollinen ja ikävä, mutta merkittävä vain kokonaisuutena. Tässä on nyt vain yksi näistä neronleimauksista. --Esamatti1 19. marraskuuta 2010 kello 14.51 (EET)[vastaa]
Oletko Esamatti yleisesti sitä mieltä, ettei ikävistä ilmiöistä pidä olla artikkeleita, pois siis esimerkiksi luokka:rikolliset, vai mitä?--Juha Kämäräinen 24. marraskuuta 2010 kello 20.14 (EET)[vastaa]
Maallikon silmin tämä näyttää lähinnä siltä, että oppikursseihin liittyy käytännön työskentelyä jossakin yrityksessä. Ei vaikuta uudelta tai ihmeelliseltä. Mutta eipä sillä niin väliä, vaan tämän Wikipedia-artikkelin kannalta oleellisempaa on, löytyykö riippumattomia lähteitä. Nyt kaikki lähteet ovat Laurean omia julkaisuja, mikä ei oikein vakuuta. --Ryhanen 19. marraskuuta 2010 kello 17.51 (EET)[vastaa]
Olen samaa mieltä, että lähdepohjasta on kiinni. Myös sävyä on syytä korjata neutraalimmaksi. Tärkeintä on, mihin Learning by Developing pohjautuu eikä se, missä se on kehitetty.--Juha Kämäräinen 19. marraskuuta 2010 kello 18.21 (EET)[vastaa]
Kiitos palautteesta. Muokkasimme artikkelia saadun palautteen pohjalta. Pyydämme, että tehtyjen muokkausten ja alla olevien perustelujen avulla aiheen merkittävyys on riittävästi perusteltu ja artikkeli voidaan julkaista Wikipediassa.
Learning by Developing-toimintamallia on systemaattisesti kehitetty ja testattu. Se on saanut hyviä arvioita sekä kansallisesti että kansainvälisesti, joten tietoa sitä kannattaa levittää. Opetusministeriön asettama Korkeakoulujen arviointineuvoston mukaan LbD on korkealaatuista innovatiivista toimintaa, se on omaksuttavissa ja sitä voi hyödyntää. (Salminen & Kajaste (toim.), Laatua, innovatiivisuutta ja proaktiivisuutta. Ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksiköt 2005-2006
Kansainvälisen arvioinnin teki työryhmä, johon osallistui Shailendra Vyakarnam Cambridgen yliopistosta, Katalin Illes Anglia Ruskin yliopistosta, Anette Kolmos Aalborgin yliopistosta & Thomas Madritsch University of Applied Sciences in Kufstein, Tirol. Raportti julkaistiin Laurean julkaisusarjassa, mutta raportti on aidosti ulkopuolisten tekemä. (Vyakarnam S., Illes K., Kolmos A. & Madritsch T. 2008. Making a Difference – A Report on Learning by Developing – Innovation in Higher Education at Laurea University of Applied Sciences, Laurea-ammattikorkeakoulu, B 26).
--SaraK 21. marraskuuta 2010 kello 20.43 (EET)[vastaa]
Ei vakuuta vielä. Kaikki korkeakoulut ja niiden ohjelmat käyvät läpi kansainvälisiä arviointeja. Jos tätä olisi käsitelty jossakin riippumattomassa opetusalan yleisjulkaisussa, asia voisi olla toinen. Näillä tiedoilla ei merkittävä. -Ochs 21. marraskuuta 2010 kello 20.39 (EET)[vastaa]
On niin sekavasti kirjoitettu että pois.--Musamies 21. marraskuuta 2010 kello 20.48 (EET)[vastaa]
KKA, Korkeakoulujen arviointineuvosto on riippumaton asiantuntijaelin, jonka julkaisuun (linkki yllä) on viitattu. --SaraK 22. marraskuuta 2010 kello 11.14 (EET)[vastaa]
Artikkelia on muokattu vielä palautteen pohjalta ja uusia riippumattomia kirjallisuuslähteitä on lisätty. --SaraK 23. marraskuuta 2010 kello 11.09 (EET)[vastaa]
Edelleen sekava, lähteitä on mutta mihin asioihin ne on lähteitä ja millä sivulla sanotaan lähteessä. Samoin suorat internetlinkit täytyisi ottaa pois tai jos se on lähde niin muuttaa lähdemallinteella tehtynä. --Musamies 23. marraskuuta 2010 kello 11.14 (EET)[vastaa]
Pistelin viitteitä malliksi kuntoon. Kannattaa viitata sivutarkasti ainakin avainkohdissa. Esimerkiksi tämä virke on hyvä avata viitteiden ja selitysten kanssa: "Learning by Developing –mallia luonnehtii autenttisuus, kumppanuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tutkimuksellisuus." Nuo ovat kauniita ja myyviä määreitä, mutta niiden merkitys tässä ei avaudu organisaation ulkopuoliselle lukijalle. Voi linkittää vastaaviin artikkeleihin, jos niitä on, mutta yleiskielinen määritelmä laajentaa tekstiä ja helpottaa lukemista, lisää vakuuttavuutta.--Juha Kämäräinen 23. marraskuuta 2010 kello 20.23 (EET)[vastaa]
Ymmärtääkseni tämä Työharjoittelu selittää saman asian vähän lyhyemmin ja ilman krumeluureja. Mielestäni turha artikkeli, työharjoittelu tuotteistettuna, uudelleen nimettynä pakettina, jota voidaan myydä kalliimmalla, vaikka onkin sama asia! Pois. --Suntzu 23. marraskuuta 2010 kello 21.02 (EET)[vastaa]
Samaa mieltä, tehdään UO tuohon artikkeliin--Musamies 24. marraskuuta 2010 kello 09.37 (EET)[vastaa]
LbD ei kyllä palaudu työharjoitteluun. Työharjoittelu on yksisuuntainen prosessi. LbD-lähestymistavassa kyse on oppilaitoksen ja työelämäpartnerin monipuolisesta vuorovaikutuksesta, jossa opiskelijat sekä vievät että tuovat tietoa ja vaikutteita korkeakoulun ja työelämän välillä. Tässä kiistassa myös vastapelurien täytyy tuntea asioita eikä pelkästään laukoa "skeidaa", mitä termiä tässäkin keskustelussa on käytetty. --Juha Kämäräinen 24. marraskuuta 2010 kello 16.20 (EET)[vastaa]

Merkittävyyskynnys fi-wikissä on aika alhainen, ja olisin (hiukan edellisen kommenttini jälkeen pohdittuani) sitä mieltä, että tämä aihe ylittää sen, olipa malli huuhaata tai ei. LbD-malli itsessään ei minusta vaikuta kovin merkittävältä, jos sitä ei käytetä missään muualla kuin Laureassa. (Ilmeisesti ei käytetä?) Merkittävämpää on minusta se, että suurehko(?) suomalainen ammattikorkeakoulu on heittäytynyt määrätietoisesti yhden mallin käyttämiseen, ja tuottanut siitä suuren määrän raportteja. (Nettikeskustelujen perusteella asia herättää Laureassa myös voimakkaita ristiriitoja, mutta niistä ei liene kelvollisia lähteitä.) Ongelmana on kuitenkin artikkelin tämänhetkinen sisältö, se ei ole tietosanakirjamaista. Mainoslauseita ja mitäänsanomattomuuksia on kopioitu kritiikittömästi Laurean omista julkaisuista, eikä sisältö vaikuta neutraalilta. Kritiikkiä tai edes kansainvälisten arvioijien esille tuomia ongelmia ei ole esitetty. Kohtuullisen artikkelin tästä voisi saada, jos esim. a) tuodaan esille, että tämä on (vain?) Laureassa käytettävä malli, b) karsitaan mitäänsanomatonta mainostekstiä, c) lisätään arvioinneissa esitetty kritiikki. Jos olisi kunnollisia (riippumattomia) lähteitä, voisi olla aineksia parempaankin. --Ryhanen 25. marraskuuta 2010 kello 00.00 (EET)[vastaa]

Ryhasen kanssa samoilla linjoilla aiheen ja artikkelin keskeisistä ongelmista. Pointit a), b) ja c) osuvia. Tämä on case, ei niinkään yleinen ilmiö, mutta case-maisuus ei merkitse automaattisesti arvottomuutta Wikipedian kannalta. Artikkelin edistäjien täytyy koluta sitkeästi lähteitä, etsiä viittauksia malliin kauempaakin ja etenkin muokata artikkelin ääntä Wikipedian luonnetta vastaavaksi. Kauempaa kirjallisuudesta löytyvät varmaan ne uskottavat arviot (tai tuomiot) mallin merkityksellisyydestäkin.--Juha Kämäräinen 25. marraskuuta 2010 kello 10.56 (EET)[vastaa]

Yhdistetään Laurea-ammattikorkeakouluun, jos tätä ei muualla käytetä. -- Jniemenmaa 26. marraskuuta 2010 kello 10.46 (EET)[vastaa]

Lbd-malli on sovellettavissa kaikkeen oppimiseen, jossa pyritään hankkeissa kehittämään työelämää. Jos olette sitä mieltä, että yhdistetään Laurea-ammattikorkeakouluun, niin se sopii. --SaraK 26. marraskuuta 2010 kello 15.43 (EET)[vastaa]
Mutta tällä hetkellä sitä ei käytetä missään muualla? -- Jniemenmaa 26. marraskuuta 2010 kello 15.49 (EET)[vastaa]