Howland

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Howland
Kartta saaresta
Kartta saaresta
Maantiede
Saariryhmä Phoenixsaaret
Merialue Tyynimeri
Pinta-ala 1,84 km²
Korkein kohta 6 m
Valtio
Valtio Yhdysvallat
Väestö
Väkiluku asumaton

Howland on pieni (1,84 km²) Yhdysvalloille kuuluva asumaton atolli Tyynenmeren keskiosissa noin 2 600 kilometriä Honolulusta lounaaseen. Saarella sijaitsi pieni yhdyskunta vuosina 1935–1942. Toisessa maailmansodassa japanilaiset pommittivat saarta Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeisenä päivänä. Iskussa kuoli kaksi ihmistä. Kaksi päivää myöhemmin japanilainen sukellusvene pommitti saarella sijainneet asuinrakennukset. Saaren viimeiset asukkaat evakuoitiin 31. tammikuuta 1942 saarelle saapuneeseen yhdysvaltalaisen hävittäjään. Yhdysvaltalaissotilaat miehittivät saaren syyskuussa 1943, ja saarella oli laivaston lentokenttä toukokuuhun 1944 asti[1].

Saaren majakka Earhart Light vaurioitui toisessa maailmansodassa. Majakka nimettiin 1930-luvulla Amelia Earhartin mukaan.

Saari on nykyään kansallinen villieläinten suojelualue, ja sitä hallinnoi U.S. Fish and Wildlife Service.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Butler 1999, s. 419.lähde tarkemmin?

Koordinaatit: 0°48′07″N, 176°38′3″W

Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.