Herpes simplex

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Herpes simplex on Herpes simplex -nimisen viruksen aiheuttama herpesinfektio. Viruksesta ja taudista on kaksi tyyppiä (HHV-1, eli HSV-1, ja HHV-2, eli HSV-2). Suu-, huuli- ja ihoinfektiot ovat tavallisesti HSV-1:n aiheuttamia. Genitaaliherpes on tavallisesti HSV-2:n aiheuttama. Huuli- ja genitaaliherpes voivat kuitenkin olla myös toisin päin.

HSV-1-virusta kantaa noin 85 % aikuisväestöstä, joista puolella on jossain elämänsä vaiheessa uusiutuva infektio. HSV-2-tyypin vasta-aineita on 25 %:lla aikuisväestöstä[1]. Sekä primaari- että sekundaari-infektiot ovat tarttuvia.

Primaarinen herpesinfektio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HSV-2:n aiheuttama genitaaliherpes

Primaarinen HSV-infektio syntyy, kun virus tunkeutuu elimistöön esimerkiksi limakalvossa tai ihossa olevasta vauriokohdasta. Infektion saajat ovat yleensä lapsia tai nuoria aikuisia. Valtaosalla (90 %) tartunnan saaneista primaarinen herpesinfektio on täysin oireeton. Immuunipuutos altistaa infektiolle. Oireellisena herpes simplex aiheuttaa erittäin kivuliaan, rakkulaisen suutulehduksen (suun limakalvon rokko), johon liittyy usein myös nk. herpeettinen ientulehdus, eli gingivostomatiitti. Oireita ovat imusolmuketauti, korkea kuume ja huonovointisuus, rakkulat (2–3 mm) ympäri suuta, varsinkin kielen selässä ja kovassa suulaessa sekä myös huulissa ja huulta ympäröivässä ihossa (nk. satelliittirakkulat). Rakkulat puhkeavat helposti. Taudin kesto vaihtelee viikosta kahteen. Potilailla, joiden immuniteetissa on häiriöitä, herpes voi aiheuttaa vakavan, laajalle levinneen infektion, joka hoidetaan tarvittaessa systeemisellä asikloviirilla. Yleensä diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Vasta-aineet ovat todettavissa veressä 2–3 viikkoa oireiden alkamisesta. Herpes voi tarttua oireettomanakin.

Sekundaarinen herpesinfektio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekundaarinen herpesinfektio huulessa

Primaari-infektion jälkeen virus jää tuntohermon hermosolmuun. Sekundaarisessa herpesinfektiossa virus aktivoituu uudelleen, jolloin se siirtyy hermosolmusta takaisin iholle hermosyiden avulla.

Tavallisin infektion esiintymispaikka on huuli (yskänrokko), mutta oireet voivat esiintyä myös nenässä, leuan iholla tai suun sisällä (sekundaarinen herpeettinen stomatiitti). Ensioireet ovat polttelu ja kihelmöinti, minkä jälkeen syntyy useita pieniä rakkuloita, jotka laajentuvat, fuusioituvat, puhkeavat ja rupeutuvat. Sekundaarinen herpesinfektio paranee itsestään noin kymmenessä päivässä. Diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Jos näyte otetaan, se on tavallisimmin sivelynäyte rakkulan sisällöstä.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sekä primaarinen että sekundaarinen herpes-infektio eivät yleensä vaadi hoitoa.
  • Limakalvomuutosten hoito on yleensä oireenmukaista (puuduttavat salvat jne.)
  • Iholle paikallisena hoitona käytetään asikloviiria tai pensikloviiria (Zovirax R ja Vectavir R). Voidetta sivellään viisi kertaa päivässä viiden vuorokauden ajan. Hoito aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen rakkuloiden puhkeamista.
  • Vaikeissa tapauksissa käytetään systeemisiä viruslääkkeitä, kuten asikloviiria ja valasikloviiria.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Meurman JH, Murtomaa H, Le Bell Y, Autti H. Therapia Odontologica. Hammaslääketieteen käsikirja. Academica-Kustannus Oy 2002. Kappale: Suulääketiede. [1]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]