Gilbert O’Sullivan

Wikipedia
Ohjattu sivulta Gilbert O'Sullivan
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gilbert O'Sullivan

Gilbert O'Sullivan (oik. Raymond Edward O'Sullivan, s. 1. joulukuuta 1946 Waterford, Irlanti) on irlantilainen laulaja ja pianisti, joka oli suosittu etenkin 1970-luvun alkupuolella. Hänen tunnetuimpia laulujaan ovat "Alone Again (Naturally)", "Clair" ja "Get Down". Listaykkösiä Englannissa olivat "Clair" ja "Get Down", ja albumipuolella "Back To Front". Suomessakin Gilbert pääsi listoille albumipuolella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gilbert syntyi Etelä-Irlannissa 1.12.1946. Gilbertin isä kuoli pojan ollessa yhdentoista ikäinen, ja äiti Mary joutui yksin huolehtimaan vilkkaasta Gilbertistä. Kouluaikana kiinnostus taiteita kohtaan kasvoi, ja hän opiskeli neljä vuotta eräässä taidekoulussa suoritettuaan ensin normaalin koulun. Musiikki alkoi tulla kuvaan mukaan ja sen kuuli myös äiti, joka uhkasi siirtää pianon puutarhaan, jos Gilbert ei soittaisi hiljempää. Hän luultavasti toteutti myös uhkauksensa ja sen jälkeen Gilbert sai rikkoa desibelejä rauhassa. Saatuaan tarpeeksi kotipaikkakunnastaan Gilbert lähti Lontooseen etsimään uusia mahdollisuuksia. Mahdollisuudet jäivät kyllä ensin toteutumatta. Jo melkein toivonsa menettäneenä Gilbert aikoi vakaasti postivirkailijaksi. Hän veti vielä viimeisestä narusta - lähetti muutaman laulunsa tulevalle managerilleen Gordon Millsille. Mills mieltyi lauluihin ja järjesti Gilbertin jopa naapuriinsa asumaan. Tästä alkoi taitavan managerin ja uuden artistin tiivis yhteistyö, jonka tuloksena syntyivät monet hitit. Gilbertin alkuaikojen imagoon kuuluivat pussihousut, läskärit, flanellipaita ja lippalakki. Tyyli muuttui myöhemmin hienostuneemmaksi.

Gilbert haastoi myöhemmin levy-yhtiönsä, tuottajansa ja managerinsa oikeuteen. Hän ei saanut läheskään sitä palkkiota, mitä hänelle olisi menestyksestä kuulunut. Hän voitti taistelun. Gilbert palasi bisnekseen vuonna 1980.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Himself (1971)
  • Back To Front (1972)
  • I'm A Writer, Not A Fighter (1973)
  • A Stranger In My Own Back Yard (1974)
  • Greatest Hits (1976)
  • Southpaw (1977)
  • Off Centre (1980)
  • Life & Rhymes (1982)
  • In The Key Of G (1989)
  • Nothing But The Best (1991)
  • Sounds Of The Loop (1993)
  • By Larry (1994)
  • The Best Of Gilbert O'Sullivan Live In Japan (1995)
  • Every Song Has It's Play (1995)
  • Singer Sowing Machine (1997)
  • Irlish (2001)
  • Piano Foreplay (2003)
  • The Berry Vest Of Gilbert O'Sullivan (2004)
  • A Scruff At Heart (2007)
  • Gilbertville (2011)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • What Can I Do/You (1968)
  • Mr. Moody's Garden/I Wish I Could Cry (1969)
  • Nothing Rhymed/Everybody Knows (1970)
  • Disappear/You (1967)
  • Underneath The Blanket Go/Doing The Best I Can (1971)
  • We Will/I Didn't Know What To Do (1971)
  • I Wish I Could Cry/Mr.Moody's Garden (1971)
  • No Matter How I Try/If I Don't Get You (Back Again) (1971)
  • Alone Again (Naturally)/Save It (1972)
  • Ooh-Wakka-Doo-Wakka-Day/But I'm Not (1972)
  • Clair/What Could Be Nicer (Mum, The Kettle's Boiling) (1972)
  • Alone Again (Naturally)/Save It/No Matter How I Try/ If I Don't Get You (Back Again) (1972)-EP
  • Clair/What Could Be Nicer/Ooh-Wakka-Doo-Wakka-Day/But I'm Not (1972)-EP
  • Alone Again (Naturally)/Save It (1972)
  • I Wish I Could Cry/Mr.Moody's Garden (1973)
  • Get Down/A Very ExtraOrdinary Sort Of Girl (1973)
  • Ooh Baby/Good Company (1973)
  • Why, Oh Why, Oh Why/You Don't Have To Tell Me (1973)
  • Happiness Is Me And You/Breakfast Dinner And Tea (1974)
  • A Woman's Place/Too Bad (1974)
  • Christmas Song/To Cut A Long Story Short (1974)
  • You Are You/Tell Me Why (1975)
  • I Don't Love You But I Think I Like You/That's A Fact (1975)
  • I'll Believe It When I See It/Just As You Are (1975)
  • You Never Listen To Reason/Call On Me (1975)
  • Doing What I Know/I, Of Course, Replied (1976)
  • To Each His Own/Can't Get You Out Of My Mind (1976)
  • Matrimony/You Don't Have To Tell Me (1976)
  • My Love And I/Call On Me (1977)
  • You Get Me Ge Going/As Long As I Can (1978)
  • Miss My Love Today/Our Own Baby (1978)
  • Christmas Song/Clair/Nothing Rhymed (1978)-EP
  • What's In A Kiss?/Down, Down, Down (1980)
  • I Love It But/Help Is On The Way (1980)
  • Hello It's Goodbye/Break It To Me Gently (1981)
  • Can't Get Enough Of You/Or So They Say (1981)
  • A Minute Of Your Time/In Other Words (1982)
  • Bear With Me/Don't Bother At All (1982)
  • Lost A Friend/You Better Run (1989)
  • Lost A Friend/Get Down/We Will '87 (1976)-CD
  • So What/In A Nutshell (1990)
  • So What (Italo)/So What (Ital)/So What (Original Version) (1990*)-12"-Single
  • At Very Mention Of Your Name/What You See Is What You Get (1990)
  • Can't Think Straight/Sometimes/Divorce Irish Style (1992)-CD
  • Are You Happy?/Nothing Rhymed (Live)/Or So They Say (Live) (1993)-CD
  • Dear Dream/Dear Dream (dance mix)/Sometimes (alternate version)/
  • Dear Dream (dance mix full version) (1995)-CD
  • Ain't No Telling (What Tomorrow Will Bring)/Doesn't It Make You Sick/

Break A Leg (1998)-CD

  • Say Goodbye/Sex Appeal/Clair (2001)-CD
  • Two's Company (Three Is Allowed)/I Have My Coat To Keep Me Warm/

There Are Others (2002)-CD)

  • Ooh Baby (Radio Mix)/Ooh Baby (Vocoder Mix)/Ooh Baby (Vocal Mix)/

Ooh Baby (Radio FX Mix) (2002)-CD

  • Just So You Know (2007)-DOWNLOAD FROM iTUNES

Listasijoitukset Englannissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Himself (1970) (5)
  • Back To Front (1972) (1)
  • I'm A Writer, Not A Fighter (1973) (2)
  • A Stranger In My Own Back Yard (1974) (9)
  • Greatest Hits (1976) (13)
  • 20 Golden Greats (1981) (98)
  • Nothing But The Best (1991) (50)
  • The Berry Vest Of (2004) (20)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nothing Rhymed (1970) (8)
  • Underneath The Blanket Go (1971) (40)
  • We Will (1971) (16)
  • No Matter How I Try (1971) (5)
  • Alone Again (Naturally) (1972) (3)
  • Ooh-Wakka-Doo-Wakka-Day (1972) (8)
  • Clair (1972) (1)
  • Get Down (1973) (1)
  • Ooh Baby (1973) (18)
  • Why, Oh Why, Oh Why (1973) (6)
  • Happiness Is Me And You (1974) (19)
  • A Woman's Place (1974) (42)
  • Christmas Song (1974) (12)
  • I Don't Love You But I Think I Like You (1975) (14)
  • What's In A Kiss (1980) (19)
  • So What (1990) (70)

Listasijoitukset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Back To Front (1972) (5)
  • I'm A Writer, Not A Fighter (1973) (13)

Suomenkielisiä versioita Gilbert O'Sullivanin kappaleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]