Wikipedia:Etusivu/Äänestys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Tämä sivu on arkisto alla olevasta äänestyksestä. Älä muokkaa tätä sivua. Uudet kommentit ja mielipiteet asiasta tulee sijoittaa asiaankuuluvien artikkelien, ohjeiden tai käytäntöjen keskustelusivuille.
  Äänestyksen tulos oli: etusivu päätettiin uudistaa

Äänestys on ohi, etusivu päätettiin uudistaa. Sivun Etusivu/temp on tarkoitus toimia jatkokehityspaikkana. Tee muutokset sinne, älä siis muokkaa suoraan etusivua.

Tämä on äänestys suomenkielisen Wikipedian etusivun vaihtamiseksi.

Äänestyksen ensimmäinen kierros alkoi 15. marraskuuta 2005 klo 01:00 Suomen aikaa ja päättyi 15. joulukuuta 2005 klo 01:00 Suomen aikaa. Tässä äänestetään suosituinta ehdokasta uudeksi etusivuksi. Äänestyksen voittaa eniten ääniä saanut ehdotus.

Äänestyksen toinen kierros alkoi 16. joulukuuta klo 18:00 Suomen aikaa ja päättyi 26. joulukuuta klo 18:00 Suomen aikaa. Toisella kierroksella äänestettiin muutetaanko suomenkielisen Wikipedian etusivu ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdotuksen mukaiseksi. Etusivun muuttamiseksi vaadittiin 70% kannatus.

Äänestystä koskevat yleiset säännöt.

Äänestysohjeet[muokkaa wikitekstiä]

1. Kierros: Äänestetään suosituinta ehdokasta uudeksi etusivuksi Anna äänesi vain yhdelle ehdokkaista. Jos et halua vaihtaa etusivun ulkoasua, äänestä vanhaa etusivua. Sijoita äänesi oikean otsikon alle alla olevaan luetteloon.

2. Kierros: Äänestetään tulisiko etusivu muuttaa suosituinta ehdokasta vastaavaksi.

Jokainen ääni tulee omalle rivilleen. Kirjoita ääneksi # ja ~~~~.

Ensimmäisellä kierroksella ehdokasasettelu on vapaata äänestyksen ollessa käynnissä. Jos mikään ehdokkaista ei miellytä, eikä näytä kehityskelpoiselta, äänestä vanhaa etusivua.

Keskustelua miltä etusivun tulisi näyttää ja mitä siellä tulisi olla on käyty mm. aikaisemmassa äänestyksessä ja kahvihuoneessa.


Toinen kierros[muokkaa wikitekstiä]

Tulisiko suomenkielisen Wikipedian etusivu vaihtaa Käyttäjä:Hazjibab/etusivu mukaiseksi?

Kyllä[muokkaa wikitekstiä]

  1. MikkoM () 16. joulukuuta 2005 kello 16:44:39 (UTC)
  2. TJÖÖ, vaikka se on edelleenkin rikki (ei vain näy) ja aihealueet voisivat olla oletuksena esillä (vaikka sekin on rikki ja eivät mene piiloon itselläni..mutta ei siitä sen enempää) — Nahru 16. joulukuuta 2005 kello 16:49:20 (UTC)
  3. JEP --Miihkali 20. joulukuuta 2005 kello 14:43:50 (UTC)
  4. --Ehdottomasti puolesta. Alexius Manfelt 16. joulukuuta 2005 kello 17:01:59 (UTC)
  5. käännän näin perjantain kunniaksi takkini. --TBone 16. joulukuuta 2005 kello 17:22:11 (UTC)
  6. --Hazjibab 16. joulukuuta 2005 kello 17:50:34 (UTC)
  7. --Lendu 16. joulukuuta 2005 kello 18:00:39 (UTC)
  8. --Agony 16. joulukuuta 2005 kello 18:20:34 (UTC)
  9. --Nironen 16. joulukuuta 2005 kello 18:34:19 (UTC)
  10. --Altair 16. joulukuuta 2005 kello 19:09:39 (UTC)
  11. --Cokis88 16. joulukuuta 2005 kello 19:10:53 (UTC)
  12. --Aulis Eskola 16. joulukuuta 2005 kello 19:12:53 (UTC)
  13. --Gurumasa 16. joulukuuta 2005 kello 19:18:02 (UTC)
  14. ui! --Neofelis Nebulosa 16. joulukuuta 2005 kello 19:49:46 (UTC)
  15. --Trainthh 16. joulukuuta 2005 kello 20:48:44 (UTC)
  16. Vzb83 16. joulukuuta 2005 kello 20:54:45 (UTC)
  17. --Ism 16. joulukuuta 2005 kello 20:58:24 (UTC)
  18. --Jabamula 17. joulukuuta 2005 kello 03:05:33 (UTC)
  19. Paljon kauniimpi ja käytettävämpi kuin edellinen etusivu. Noita mainittuja puutteitahan voi sitten korjata jatkossakin. –Anchjo(jutskaa) 17. joulukuuta 2005 kello 09:56:12 (UTC)
  20. --Los3 17. joulukuuta 2005 kello 10:05:47 (UTC)
  21. Kyllä mutta eikös tarkoitus ollut vielä keskustella? Aletaanko tämänkin äänestyksen jälkeen muuttaa sääntöjä, jos tulos ei miellytä joitakuita? -tKahkonen 17. joulukuuta 2005 kello 11:28:30 (UTC)
  22. --Ninnnu 17. joulukuuta 2005 kello 13:11:17 (UTC)
  23. IhQDaa --[boxed] 17. joulukuuta 2005 kello 13:14:15 (UTC)
  24. --iirolaiho (kitinää) 18. joulukuuta 2005 kello 09:07:37 (UTC)
  25. --Ningyou 18. joulukuuta 2005 kello 10:02:53 (UTC)
  26. Ehdottomasti. --Stonda 18. joulukuuta 2005 kello 16:00:27 (UTC)
  27. Paljon paremman oloinen --Raitanaama lisko 18. joulukuuta 2005 kello 17:10:40 (UTC)
  28. Joo, parempaan suuntaan olisi. Höyhens 18. joulukuuta 2005 kello 17:15:11 (UTC)
  29. Ammattimaisemman näköinen Timo 18. joulukuuta 2005 kello 21:39:21 (UTC)
  30. Kunhan aihealueet-loota pysyy kiinni. -Aslak 19. joulukuuta 2005 kello 09:10:18 (UTC)
  31. --Opossumi 19. joulukuuta 2005 kello 16:50:44 (UTC)
  32. --Rdnk 19. joulukuuta 2005 kello 18:37:17 (UTC)
  33. --Jjh 19. joulukuuta 2005 kello 21:57:09 (UTC)
  34. vakavan harkinnan jälkeen näin. --TeVe 20. joulukuuta 2005 kello 20:35:17 (UTC)
  35. --Pjs 21. joulukuuta 2005 kello 18:00:39 (UTC)
  36. Joo. - ulayiti (puhe) 23. joulukuuta 2005 kello 10:57:55 (UTC)
  37. Vaihetaan toki. --vesapai 24. joulukuuta 2005 kello 10:28:51 (UTC)
  38. --Riisikuppi 24. joulukuuta 2005 kello 10:49:34 (UTC)
  39. Kooma 26. joulukuuta 2005 kello 15:00:41 (UTC)
  40. Kannatetaan, mutta kuvakkeiden taustat tulisi muuttaa läpinäkyviksi. --Noke 26. joulukuuta 2005 kello 15:05:03 (UTC)
  41. Nysalor 26. joulukuuta 2005 kello 15:36:28 (UTC)

Ei[muokkaa wikitekstiä]

  1. --Ekeb 16. joulukuuta 2005 kello 16:43:33 (UTC)
  2. Hartz 16. joulukuuta 2005 kello 16:46:38 (UTC)
  3. --SM 16. joulukuuta 2005 kello 16:53:11 (UTC)
  4. --Finlandia 16. joulukuuta 2005 kello 17:29:42 (UTC)
  5. --Karkkikuorrutus ja räikeät värit eivät tee oikeutta nykyisen tyylikkään etusivun vaihtamiselle! Pertsaboy 16. joulukuuta 2005 kello 19:14:26 (UTC)
  6. --Hautala 16. joulukuuta 2005 kello 19:34:09 (UTC)
  7. --Ei mielestäni noilla väreillä. Olli 16. joulukuuta 2005 kello 20:38:41 (UTC)
  8. Paljon hyvää, mutta vielä parantamisen varaa. Jos puutteet korjataan, siirryn ilomielin uuden ehdotuksen kannalle. --Jannex 16. joulukuuta 2005 kello 21:37:38 (UTC)
  9. --Hippophaë 17. joulukuuta 2005 kello 03:31:23 (UTC) – Wikipedian aihealueita ei pitäisi sijoittaa piilotuslootaan eikä Wikipedia muilla kielillä -osion sisältöä typistää nykyisestä.
  10. --Gomma 18. joulukuuta 2005 kello 13:43:52 (UTC)
  11. Muuten oikein hyvä, mutta aihealuelaatikossa on vakavia käytettävyysongelmia: vasemmassa laidassa on tarpeeton linkki Disambig.png:hen eikä laatikosta välttämättä tajua, että sen voi avata. Nikke 18. joulukuuta 2005 kello 15:58:48 (UTC)
  12. Samaa mieltä Niken kanssa (vaikka disambig kuva on poistettu). --Harriv 20. joulukuuta 2005 kello 20:33:11 (UTC)
  13. Vähän liian 'graafinen' minun makuuni. Muuten tuo kyllä on ihan siisti. (The World (keskustelu · muokkaukset))
  14. --Joonas (kerro) 22. joulukuuta 2005 kello 13:26:49 (UTC)
    Aihealueboksi yläreunassa vie liikaa tilaa. - ulayiti (puhe) 23. joulukuuta 2005 kello 10:55:12 (UTC) Se piiloon meneminen ei toiminut, mutta nyt alkoikin yhtäkkiä toimia, joten ääni vaihdettu. - ulayiti (puhe) 23. joulukuuta 2005 kello 10:57:01 (UTC)
  15. Muuten uusi ehdotus on vanhaa parempi, mutta jään kaipaamaan artikkelien määrää kohdasta 'Wikipedia muilla kielillä', esim. 'yli 100 000 artikkelia', jne. --Tommiu 23. joulukuuta 2005 kello 22:29:28 (UTC)
  16. Kyllästyin jo siihen, purkkamainen. --ML 23. joulukuuta 2005 kello 22:57:29 (UTC)
  17. Minäkin kyllästyin samasta syystä. Värit ovat liian räikeät ja minua jäi kaivelemaan vieraskielisten wikipedioiden listan lyhentäminen. --Tero Vilkesalo 26. joulukuuta 2005 kello 13:54:59 (UTC)

Tyhjää[muokkaa wikitekstiä]

  1. Emmätiiä. Turhan räiketä värit, mutta toi aihelaatikko ois pop. Etusivu5 on kaunis. -Samulili 19. joulukuuta 2005 kello 22:00:19 (UTC)

Hylätyt äänet[muokkaa wikitekstiä]

  1. Ehdottomasti paremman oloinen- Käyttäjä:Poro- Käyttäjän ensimmäinen muokkaus. --Nironen 26. joulukuuta 2005 kello 13:34:09 (UTC)

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

Eipäs poistella toisten ääniä! Kaksi ääntä meinasi kadota historiaan! — Nahru 16. joulukuuta 2005 kello 17:24:42 (UTC)

Lisäsin pienen pienen apu tekstin helpottamaan näytä napin löytämistä, otin myös disambig kuvan veke. --Hazjibab 18. joulukuuta 2005 kello 16:16:40 (UTC)

”Saat aihealueet näkyviin valitsemalla näytä”. Eikö olisi helpompaa vain näyttää ne aluksi? — Nahru 18. joulukuuta 2005 kello 16:20:12 (UTC)
Minusta tuo aputeksti on jotenkin sotkuisen näköinen. Tarvitseeko aihealueita toisaalta edes piilottaa? –Vzb83 18. joulukuuta 2005 kello 16:20:15 (UTC)
Tuossa piilota laatikon koodissa on vakiona että loota on kiinni, taitaa olla viisainta poistaa aputeksti --Hazjibab 18. joulukuuta 2005 kello 16:22:30 (UTC)
Minustakin olisi kaikkein paras, jos aihealueet olisivat heti näkyvissä. Jos käyttöliittymä tarvitsee aputekstin, siinä on selvästi vikaa, ja nyt aputeksti ilmeisesti tarvitaan. Mutta vähintään näytä-nappula pitäisi siirtää heti "Wikipedian aihealueet"-tekstin perään esimerkiksi sulkuihin. Aihealueiden nimistä pitäisi muuten kielenhuollon nimissä korvata et-merkit ja-sanalla ja muuttaa tarpeettomat isot kirjaimet pieniksi. Esimerkiksi "Kulttuuri ja taide", "Elämäkerrat ja henkilöt". Nikke 18. joulukuuta 2005 kello 17:49:50 (UTC)
Olen samoilla linjoilla, aihealueiden piilotus on turha toiminto (tai oletusasetus tulisi olla näkyvissä). Lisäksi se ei jostain syystä toimi tässä Firefox 1.5:ssä (hassua että kuitenkin toimii muokkaa-tilan esikatselussa). --Rdnk 24. joulukuuta 2005 kello 20:48:18 (UTC)
Melko lailla turhat aihealueet saavat ollakin piilossa. Alempana on paljon tärkeämpää informaatiota. -Aslak 19. joulukuuta 2005 kello 09:08:38 (UTC)

Liian hätäisesti aloitettu äänestys. Viikon keskustelu olisi auttanut asiaa. -tKahkonen 18. joulukuuta 2005 kello 18:32:04 (UTC)

Huomatkaa, tässä kannattaa äänestää ensisijassa ulkoasun perusteella (värit, yleinen rakenne). Pienet yksityiskohdat on helppo hioa kuntoon äänestyksen päätyttyä. --Rdnk 19. joulukuuta 2005 kello 18:37:17 (UTC)

Ehdotusta voi nytkin muokata vapaasti, kunhan ei mitään järjetöntä änge, toiveitakin toteutetaan ehdotuksen keskustelusivulla. --Hazjibab 19. joulukuuta 2005 kello 19:34:55 (UTC)

Heh, äänestyssääntöjen mukaan Samulilin "tyhjää" on sama kuin "Ei". -tKahkonen 20. joulukuuta 2005 kello 22:46:51 (UTC)

"Tyhjiä ja hylättyjä ääniä ei huomioida ääntenlaskussa." miten niin on?? --Hazjibab 24. joulukuuta 2005 kello 11:35:02 (UTC)
Kävit eiku: Hasbrudal kävi muuttamassa niitä sääntöjä kommenttini jälkeen :-) 00:46:51 ja 00:52:41
Sanotaanko tarkentamassa, koska noin se olisi tulkittu joka tapauksessa. Tästä on keskustelua sivulla Keskustelu Wikipediasta:Äänestys#Ääntenlaskusta. --Hasdrubal 27. joulukuuta 2005 kello 14:29:37 (UTC)

Ensimmäinen kierros[muokkaa wikitekstiä]

Tulokset:

  1. 13 Käyttäjä:Hazjibab/etusivu
  2. 10 Etusivu7 ja Etusivu
  3. 3 Etusivu4
  4. 2 Etusivu2
  5. 1 Etusivu5
  6. 1 Etusivu6
  7. 0 Etusivu3

En laskenut ehdokasesittelyä ääneksi enkä Samulilin ääntä, koska hän äänesti sekä Etusivu5:tä että Etusivu7:ä. -tKahkonen 16. joulukuuta 2005 kello 11:09:25 (UTC)

  1. --Ekeb 15. marraskuuta 2005 kello 17:55:01 (UTC)
  2. Tyylikäs. Muut on melkoisia räpellyksiä. --TBone 15. marraskuuta 2005 kello 20:53:06 (UTC)
    -Aslak 16. marraskuuta 2005 kello 10:18:21 (UTC) elleivät muut kandidaatit tuosta kehitySiirryin kannattamaan numero seitsemää.
  3. Tuttu ja turvallinen. --Spirit 16. marraskuuta 2005 kello 16:56:46 (UTC)
  4. --Finlandia 16. marraskuuta 2005 kello 18:15:45 (UTC)
    Muut ehdokkaat näyttävät kyllä kehityskelpoiselta, tämä on tällä hetkellä paras. --Jannex 20. marraskuuta 2005 kello 21:56:32 (UTC)Siirryin Etusivu7:n tukijaksi.
  5. If it ain't broke... --Hasdrubal 20. marraskuuta 2005 kello 22:02:50 (UTC)
  6. Ihan hyvä näin. - ulayiti (puhe) 24. marraskuuta 2005 kello 11:06:23 (UTC)
  7. Toistaiseksi parempi kuin mikään ehdotuksista. --SM 26. marraskuuta 2005 kello 23:22:23 (UTC)
  8. Lopulta paras, mutta lähdekoodista pitää korjata pikkuvirheet! –Hartz 4. joulukuuta 2005 kello 11:19:44 (UTC)
  9. Tämä on kumminkin paras. Jos minä tekisin etusivun, niin siinä olisi nelosen luokitus, mutta vitosen lootat... --Miihkali 8. joulukuuta 2005 kello 18:59:48 (UTC)
  10. Selkein, nopein ja paras. -- kebabi 10. joulukuuta 2005

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen etusivu esittää erinomaisesti tarvittavat tiedot kompaktissa koossa. Näkisin kuitenkin nykyisen etusivun murheenkryyninä Aihealueet-laatikon, jonka muut ehdotukset ovat toteuttaneet paljon hienompana koko sivun levyisenä versiona. Valitettavasti en usko, että sellainen ratkaisu soveltuisi tälle sivulle, joten näillä mennään. --Jannex 20. marraskuuta 2005 kello 21:56:32 (UTC)

Ehdokas 7 on nykyisen etusivun kaltainen, mutta aihealueet on korvattu avattavalla, sivun levyisellä mallineella. Nykyisen etusivun aihealueet ovat niin piilossa, että niistä tuskin on kenellekään iloa. Lisäksi kuolleet sopivat hyvin nykyisen aihealueet-laatikon tilalle. -Aslak 24. marraskuuta 2005 kello 11:28:22 (UTC)
  1. Joose 15. marraskuuta 2005 kello 20:21:55 (UTC)
  2. Kunhan sen kuvan sieltä ylhäältä saisi pois. – linnea 12. joulukuuta 2005 kello 22:03:31 (UTC)
--iirolaiho (kitinää) 15. marraskuuta 2005 kello 17:31:37 (UTC) Siirryin kannattamaan Etusivu7:ää --iirolaiho (kitinää) 24. marraskuuta 2005 kello 16:37:28 (UTC)

Hieman kommentointia. Yleisilmeeltään nojaa enemmän kuvien käyttöön. Olemukseen on pyritty saamaan enemmän ilmavuutta, sekä selkeyttä. Rakenteen on tarkoitus hahmottua niin, että ensin on navigointiapuna tärkeimpien luokkien jako aihealueittain satunnaiselle selailijalle. Vasemmassa palstassa on sen jälkeen Wikipedian ja sisällön esittelyä, ja oikeassa palstassa ajankohtaisia aiheita, jonka tarkoitus on houkutella käyttäjä selailemaan ja parantelemaan aiheita. Lopussa on listaus vain suurimmista muunkielisistä Wikipedioista, sekä muutama suomen lähialueen 'pedia, kattavampi lista löytyy on interwiki-linkkeinä sivussa. --Rdnk 14. marraskuuta 2005 kello 23:08:32 (UTC)

  1. Ilmavan käytettävä ja tyylikäs etusivuehdotus, toisi lisää näkyvyyttä ja merkitystä luokitteluille. Tommiu 15. marraskuuta 2005 kello 00:31:19 (UTC)
  2. Luokittelu eriomainen lisä. Ulkonäöllisesti toivoisin muuten Etusivu2:n näköistä. --thule 15. marraskuuta 2005 kello 18:31:51 (UTC)
  3. Luokat sivun yläreunassa on hyvä keksintö. -TeemuN 24. marraskuuta 2005 kello 16:44:12 (UTC)

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

Kuolleet ja knoppi siirrettävä toistensa paikalle. Mikä mythos? "Tietoja..." -> "Tietoa...". Miksi monikko "poimintoja", kun on vain yksi artikkeli. Vaihda poimintoon ja kuolleisiin malline, niin näkyvät nykyiset versiot. Otsikon fontti samaksi. -tKahkonen 14. marraskuuta 2005 kello 23:39:24 (UTC)

Voisiko sivun ylälaidan "Tervetuloa Wikipediaan..." -teksti esittää kokonaan samalla fontilla? Ainakin Windows XP:n Explorerilla "Wikipediaan" näkyy todella surkeasti, eikä tuollaiseen kikkailuun ole muutenkaan tarvetta. Luokkien esittelyssä luokkien otsikolla ja alaluokkien välillä on puolestaan liikaa tilaa. --Anttir 15. marraskuuta 2005 kello 02:49:07 (UTC)

Etusivu4: Ilmaisu "mythos" korvattava puhtaalla suomenkielellä. Luokkien otsikot karkaavat jotenkin alaluokkien päältä erikseen (selaimeni tällä kertaa Exploder 6). Selkeämmin erotettava otsikko edeltävistä alaluokista. --Aulis Eskola 15. marraskuuta 2005 kello 13:16:50 (UTC)

Tekstilaatikot ovat liian täynnä tekstiä, eli lisää tilaa laatikoiden reunoille. Vastaavasti koko sivun reunoilla on reilusti tyhjää tilaa, jota en oikein ymmärrä. Sitä voisi harkita pienennettäväksi. Wikipedia-fontti otsikossa on ruma. Alaosa näytti ainakin näin ensisilmäyksellä kovin tyhjältä, olisiko sivun leveys käytettävä paremmin hyväksi? --Jannex 15. marraskuuta 2005 kello 13:30:48 (UTC)

Ilmava luultavasti, minusta näyttää lähinnä siltä että tuossa on haaskattu tarpeettoman paljon tilaa. Alhaalta valju. Laatikoiden (etenkin Suositellun sivun) taustavärejä voisi myös vaalentaa, nykyiset ovat paremmat. -Aslak 15. marraskuuta 2005 kello 13:42:40 (UTC)

Ehdin jo kehaista vitosvaihtoehtoa parhaaksi, mutta onhan tämä tasoissa. Sivun yläosa on tässä paras, luokittelu on monipuolinen ja nätti - mutta siis mythos ei vain ole suomea. Search-, luettelo- ym. linkit tuossa keskellä pistävät silmään aivan turhina kuten tuossa toisessakin ehdotuksessa. Kuten Jannex totesi, ainakin minun selaimellani tekstilaatikot sekavia - esim. suositeltu artikkeli -laatikko olisi siistimpi vähemmällä tekstillä. Mutta siis, ruudun ylin 50% selkeästi paras ja sitähän sitä joutuu useimmin kahtelemaan. --Neofelis Nebulosa 15. marraskuuta 2005 kello 19:39:29 (UTC)

Niin Rdnk, saisiko tuon turhan valkean tilan reunoilta pois noita tekstilaatikkoja leventämällä? Ja jos vielä noi keskellä ruutua viipyvät linkit saisi pois, niin äänestäisin tätä kyllä. --Neofelis Nebulosa 20. marraskuuta 2005 kello 17:34:24 (UTC)
Toki. --Rdnk 21. marraskuuta 2005 kello 22:52:48 (UTC)

Aikamoista fonttisekamelskaa, muuten varsin ok. --Harriv 12. joulukuuta 2005 kello 22:00:54 (UTC)

Ranskankielisen Wikipedian etusivusta jotkut pitivät, joten siitä otettiin vaikutteita. Pitkää sisältöä esittelevää linkkilistaa pidettiin tilasyöppönä, joten laitoin sen muokattuun "avattavaan mallineeseen"; jos JavaScript on pois päältä, niin luettelo on auki. Kuvia taisivat käyttäjät haluta, joten sellainen on joka laatikolle. Jos kuvat estetään selaimen säädöistä, niin kuvien tilalla on tyhjää (ei itsestäänselvyys). Mustaa tekstiä valkoisella pohjalla ja väritystä laatikoiden yläosien palkeilla sekä kuvilla. Tietoa Wikipediasta -laatikko otettiin pois, koska joidenkin mielestä pois ottamisesta ei ole haittaa (ja onhan Wikipedia tunnettu!). Ehdotus toimii myös 800x600-resoluutiolla. Ehdotuksen koodi on mielestäni suht' sujuvaa wikihommeliksi. Testaillut olen Netscapella, Firefoxilla, Operalla, Explorerilla ja K-Meleonilla. –Hartz 15. marraskuuta 2005 kello 15:16:52 (UTC)

  1. Rauhallinen, jämäkkä, tyylikäs. Muutamia pieniä ongelmakohtia, mutta ne eivät ole esteenä. Vzb83 15. marraskuuta 2005 kello 21:34:24 (UTC)
  2. tämä on hieno: Selvät kokonaisuudet, hallittu muttei liian hillitty värimaailma. -Samulili 16. marraskuuta 2005 kello 10:21:37 (UTC)

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

Kuolleet takasii! Sitten kannatan. Sen voi tehdä vaikka niin, että Wikipedia muilla kielillä omalle rivilleen ja sen paikalla äskettäin kuolleet tähän tapaan. -tKahkonen 15. marraskuuta 2005 kello 15:20:34 (UTC)

Tämä on mielestäni vaihtoehdoista onnistunein, mutta paranneltavissa. Yläreunan muotoilu on epäonnistunut, vrt. äänestyssivun alin ehdotus. Mitä disambiguation-logo muuten tekee tuossa? Lisäksi iw-linkit vasempaan reunaan - mitä iloa pitää sitä tyhjänä? Aina helpompaa jos ei tarvitse skrollata - ainakin näin perinteisen hiiren omistajalle. --Neofelis Nebulosa 15. marraskuuta 2005 kello 19:31:56 (UTC)

Miksi fontti pitää määritellä? Laatikkojen yläreunus on ruma. –Anchjo(jutskaa) 16. marraskuuta 2005 kello 15:44:23 (UTC)

Tämä on ehkäpä paras uusista ehdotuksista. Muutama huomioita: Ylimmäinen otsikkorivi on huono. Disambig-kuva pois vasemmasta ylänurkasta, korvattakoon se jollain muulla. Muuten ihan hyvä, tosin jos itse saisin päättää, laittaisin otsikot vähän isommalla. --Jannex 20. marraskuuta 2005 kello 21:33:55 (UTC)

Mielestäni tämä on hienoin etusivu! --Ekke 4. joulukuuta 2005 kello 11:30:27 (UTC)

Kokeeksi vaan, olen yhdistellyt eri etusivu vaihtoehtojen elementtejä, sekä laittanut hieman omia uudistuksia mukaan. --Hazjibab 15. marraskuuta 2005 kello 19:10:52 (UTC)

  1. Tämä paras. Vielä parempi, kun pääluokat pois ja fontti samaksi otsikkoriville. Ota mallia etusivu5:stä. -tKahkonen 15. marraskuuta 2005 kello 17:48:43 (UTC)-tKahkonen 25. marraskuuta 2005 kello 18:24:17 (UTC) Siirryin kannattamaan numero seitsemää. Tämähän on parantunut ihan hulluna. -tKahkonen 10. joulukuuta 2005 kello 12:34:57 (UTC)
  2. Ainakin toistaiseksi ylivoimaisesti paras. –Anchjo(jutskaa) 16. marraskuuta 2005 kello 17:22:34 (UTC)
  3. Toistaiseksi paras esilä olevista ehdotuksista. Alexius Manfelt 17. marraskuuta 2005 kello 16:39:10 (UTC)
  4. Hieno. —MikkoM () 20. marraskuuta 2005 kello 21:51:41 (UTC)
  5. Tarkemmin ajateltuna tämä on paras ehdolla olevista sivuista. --Nironen 24. marraskuuta 2005 kello 17:29:14 (UTC)
  6. Pienemmät kontrastit niin loistava. Agony 25. marraskuuta 2005 kello 21:24:14 (UTC)
  7. --Hazjibab 3. joulukuuta 2005 kello 15:37:32 (UTC)
  8. . --Neofelis Nebulosa 7. joulukuuta 2005 kello 21:52:11 (UTC)
  9. Pitkällisten mietiskelyjen jälkeen tämä täytyy nostaa ykkösvaihtoehdoksi. --PtG 10. joulukuuta 2005 kello 08:08:13 (UTC)
  10. Kannatan tätä, vaikken ihan ymmärräkään tuon Diambig-logon tarkoitusta.. Trainthh 11. joulukuuta 2005 kello 23:42:02 (UTC)
  11. Näin heilahtaa ääni pitkän mietinnän jälkeen. Hiuksen mitalla paras. --Gurumasa 12. joulukuuta 2005 kello 21:59:16 (UTC)
  12. Pitkällisen harkinnan jälkeen. --Lendu 13. joulukuuta 2005 kello 19:19:31 (UTC)
  13. --Cokis88 14. joulukuuta 2005 kello 15:59:55 (UTC)

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

  • Täälläkin tuo vimma kirjoittaa otsikko fonttisekamelskalla. -tKahkonen 15. marraskuuta 2005 kello 19:12:10 (UTC)
    • Asia korjattu toiveestasi --Hazjibab 16. marraskuuta 2005 kello 18:09:52 (UTC)
  • Mitä hyötyä näistä on tuossa keskellä: Etsi Wikipediasta - Kaikki sivut aakkosjärjestyksessä - Luettelo luetteloista - Vapaata keskustelua Wikipediasta? Kahvihuone ja search ovat muutenkin vasemmalla ja ei kukaan halua katsella kaikkia sivuja aakkosjärjestyksessä tai luetteloa luetteloista. Muuten kivan näköinen, varsinkin ihan yläreuna. Sieltä tosin voisi Luokka:Media joutaa vähemmän merkittävänä jonnekin. --Neofelis Nebulosa 15. marraskuuta 2005 kello 19:28:31 (UTC)
    • 'Pääluokat-teksti (jossa myös luokka:media oli) on poistettu, samoin Etsi sivuja sekä luettelo luetteloista on poissa. Keskustelua wikipediasta-linkin jätin sivulle, koska ensi kertaa wikipediassa kävijä ei älyä välttämättä mitä kahvihuone vasemmalla tarkottaa. Kaikki sivut -luettelon jätin myös, koska se toimii hyvänä hakemistona ja ei se ole vain yhtä pötköä vaan on tällainen: "Georges Danton ... Hait". --Hazjibab 16. marraskuuta 2005 kello 18:09:52 (UTC)
  • Söpö! Aihealuelinkit voisi laittaa osoittamaan vastaaviin luokkiin eikä artikkeleihin. Aihealueet-teksti on aika ruma. Voisiko esimerkiksi lihavoida? –Anchjo(jutskaa) 16. marraskuuta 2005 kello 16:01:27 (UTC)
  • Nyt on parempi :) Aihealueiden keskitys tosin tekee boksista hieman levottoman ja vaikeaselkoisen. Äskettäin kuolleita -laatikon voisi siirtää sinne oikean puolen alimmaksi laatikoksi, kun sillä puolella näkyy tuo Ajankohtaista olevan. Toisaalta taas Tiesitkö että -laatikko ei kuulu sen alle. Äskettäin kuolleita on itse asiassa mielestäni turha, mutta nämä asiat ovat loppujen lopuksi aika merkityksettömiä, ja jos tämä ehdotus valitaan, voidaan näistä keskustella vielä myöhemminkin. Muut-kohdasta ikoni vaihtoon (ei saa olla sama yllä olevan kanssa), ja ElämänkerrattElämäkerrat / HenkilötAnchjo(jutskaa) 16. marraskuuta 2005 kello 17:22:34 (UTC)
    • En ole itse mikään mestari koodari, tarkoitus olisi luoda vain "perusteet", kuten mainitsit, niin jos tämä valitaan, niin sitä voidaan kehittää aivan kuten esim. nykyistä etusivua kehitetään. --Hazjibab 16. marraskuuta 2005 kello 18:09:52 (UTC)
Ainoa selkeä muutos koskee nimeä. Miksi Vapaa tietosanakirja kun kyseessä on kuitenkin Vapaa Ensyklopedia. Tämä kuvaisi paremmin ilmiön luonnetta. Mekin voimme hyväksyä lainasanan käyttöömme, onhan jopa ruotsalaisetkin sen tehneet. Alexius Manfelt 17. marraskuuta 2005 kello 16:39:10 (UTC)
  • Itse olen mieltynyt pienempiin kontrasteihin, joten eri boksien värierot ovat ehkä turhan voimakkaat. Toinen kritiikin kohde on alaosa, joka on muissa ehdotuksissa parempi. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä liikkeelle. --Jannex 20. marraskuuta 2005 kello 21:42:51 (UTC)
    • Sama. -Samulili 25. marraskuuta 2005 kello 19:17:42 (UTC)
    • Tämä ehdotus on parantunut huomattavasti sitten edellisen vilkaisun. Oikeastaan tällä hetkellä tämä on kakkosena rankingissani. --Jannex 10. joulukuuta 2005 kello 11:52:25 (UTC)
  • Tämä oli minusta paljon hienompi ennen viime aikoina tekemiäsi suuria muutoksia. Annan äänen kuitenkin vielä olla ainakin toistaiseksi. –Anchjo(jutskaa) 26. marraskuuta 2005 kello 15:17:35 (UTC)
    • Palautin toiveestasi:D, lukuunottamatta ylälaidan muokkausta, oliko äsköisissä muokkauksissa vikana värimaailma vaiko se että Laatikoiden välillä oli tyhjää tilaa, minusta viimeisin tämän mallin (versio oli ihan ok. -Hazjibab 26. marraskuuta 2005 kello 15:36:25 (UTC)
  • Miksi äskettäin kuolleita -otsikon vieressä on uskontojen tunnuksia? –Hartz 12. joulukuuta 2005 kello 21:50:50 (UTC)
    • Sama pisti silmään. Vainaja pitäisi myös saada kokonaan laatikkoon. -Aslak 13. joulukuuta 2005 kello 12:36:34 (UTC)

Lista toivotuista parannuksista[muokkaa wikitekstiä]

  • Pienemmät kontrastit -Hazjibab 25. marraskuuta 2005 kello 21:23:39 (UTC)
    • Pienensimpäs kontrasteja, jos tuo ei nyt kuitenkaan miellyttänyt, niin voin tehdä ilman muuta palautuksen. -Hazjibab 25. marraskuuta 2005 kello 21:57:28 (UTC)
  • No onpas hieno, tämä on sittenkin vielä Rdnkin systeemiä parempi. Toivomuksenani on tilaa vievän etsi-ikonin poisto keskeltä ruutua. Kun vasemmalla on jo helposti löydettävä etsintätyökalu, niin tuo vie turhaan tilaa yläosan aihealueilta... Muuten upeaa työtä ja äänestän todnäk tätä muutenkin. --Neofelis Nebulosa 7. joulukuuta 2005 kello 17:23:55 (UTC)
  • Muutamia pieniä ongelmia: artikkelimäärä esiintyy turhaan kahteen kertaan, Tervetuloa Wikipediaan -sivulle linkitetään kolmeen otteeseen ja "Lisää uutisia", "Lisää vuosipäiviä" ja "Lisää knoppitietoa" eivät sisenny samalla tavoin oikeaan reunaan ainakaan minun näytölläni. Kahteen ensiksi mainittuun auttaisi ehkä Tietoja Wikipediasta -osion karsiminen. –Vzb83 13. joulukuuta 2005 kello 12:36:05 (UTC)
    • Korjailin noita.. --Hazjibab 13. joulukuuta 2005 kello 15:30:16 (UTC)


Toivottavasti kukaan ei ole laittamassa tätä etusivuksi ennen kuin se korjataan. Kuvat tulevat ulos laatikoistaanNahru 14. joulukuuta 2005 kello 23:33:42 (UTC)

Omalla selaimella tuota ei näkynykkään, muutin kuolleiden mallinetta hetkeksi ja korjasin kuntoon, nyt pitäisi olla kunnossa --Hazjibab 15. joulukuuta 2005 kello 14:46:06 (UTC)
Siis hetkeksi siten, että näin virheen --Hazjibab 15. joulukuuta 2005 kello 15:18:14 (UTC)
Toivottavasti kukaan ei säilytä edellistä etusivua ennen kuin se korjataan. Kuvat tulevat ulos laatikoistaan. Ihan sama ongelma on tuossa nykyisessä, kun tarpeeksi mukavalla fonttikoolla katsoo. Vaihtoon nyt ja vähän äkkiä. -tKahkonen 15. joulukuuta 2005 kello 19:11:35 (UTC)

Kokeilen sitten minäkin (copy-paste-menetelmällä). Tässä miellyttävät (ainakin minua) värit ja tuo tervetuloa-logo. En tuntenut tarvetta laittaa noita aihealueita mitenkään määräävään asemaan, kun ei niitä ole ikinä tullut käytettyä ja tuntuvat muutenkin vähän hyödyttömiltä (varsinkin jos linkittävät huonoihin artikkeleihin). Yksi ongelma on tyhjä tila noiden laatikkojen alareunoissa - se riippu mallineiden koosta ja ne pitäisi tämän vaihtoehdon kohdalla jotenkin säätää tietyn kokoisiksi (esim. nyt tuonne "Tue Wikipediaa"-osioon jää iso tyhjä tila, koska päivämäärämalline on tavallista pienempi). Olli 20. marraskuuta 2005 kello 16:26:02 (UTC)

---Nironen 20. marraskuuta 2005 kello 21:05:30 (UTC)-
  1. Höyhens 24. marraskuuta 2005 kello 11:03:48 (UTC)

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

Otsikkokuva on ihan näppärä ylälaidassa. Ulkonäkökin ihan OK, ehkä tuo ihan alalaita on vähän löyhästi aseteltu. --Jannex 20. marraskuuta 2005 kello 21:52:31 (UTC)

Muuten sama kuin nykyinen hyvänä pidetty, mutta aihealueet kopsattu Etusivu5:stä ja kuolleet siirretty vanhalle aihealueiden paikalle. -tKahkonen 20. marraskuuta 2005 kello 22:51:50 (UTC)

-tKahkonen 20. marraskuuta 2005 kello 22:51:50 (UTC) Hazjibab on nykymuodossaan parempi. -tKahkonen 10. joulukuuta 2005 kello 12:34:57 (UTC)
  1. Nyt näyttää hyvältä. -Aslak 24. marraskuuta 2005 kello 11:24:32 (UTC)
  2. --iirolaiho (kitinää) 24. marraskuuta 2005 kello 16:38:56 (UTC)
  3. --Hautala 25. marraskuuta 2005 kello 18:44:25 (UTC)
  4. Parempi kuin nykyinen, mutta ei paras. -Samulili 25. marraskuuta 2005 kello 18:45:55 (UTC)
  5. --Riisikuppi 26. marraskuuta 2005 kello 16:32:34 (UTC)
  6. --Pjs 28. marraskuuta 2005 kello 12:12:33 (UTC)
  7. --Pertsaboy 7. joulukuuta 2005 kello 14:53:52 (UTC)
  8. --Jannex 10. joulukuuta 2005 kello 11:52:25 (UTC)
  9. --Altair 10. joulukuuta 2005 kello 20:29:29 (UTC)
  10. --Joonas 12. joulukuuta 2005 kello 08:50:46 (UTC)
  11. --Los3 14. joulukuuta 2005 kello 15:40:09 (UTC)

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

Otin oikeuden omiin käsiini ja muokkasin vääränkieliset Wikipediat likimäärin logaritmiseen luokitteluun korvaamalla 10k-50k-100k-jaon 10k-30k-100k-300k-jaolla. --Hautala 25. marraskuuta 2005 kello 19:05:27 (UTC)

Hyvä näin. -tKahkonen 25. marraskuuta 2005 kello 19:06:25 (UTC)

Disambig kummittelee edelleen. --jeepo 25. marraskuuta 2005 kello 19:22:45 (UTC)

Disambin tilalle i. Paremmankin saa vaihtaa jos ei tuo kelpaa. -tKahkonen 25. marraskuuta 2005 kello 20:20:09 (UTC)
Ongelma on siinä (olipa i tai disambig), että se avaa kuvan eikä mitään toimintoa, niin kuin odottaisi. Se näyttää aivan painikkeelta odottaen kokeilemista. --jeepo 25. marraskuuta 2005 kello 20:34:08 (UTC)
Ahaa! No kävisikö niin, että se ei avaisi kuvaa vaan tekisi saman kuin tuo "näytä"? -tKahkonen 25. marraskuuta 2005 kello 21:05:36 (UTC)

Turhaan piilossa nuo aihealueet. Jos eivät olisi, äänestäisin. --SM 25. marraskuuta 2005 kello 19:24:46 (UTC)

Piilossa? Nehän ovat ylimpänä! -tKahkonen 25. marraskuuta 2005 kello 20:20:09 (UTC)
Joo, mutta eivät näy jos ei ymmärrä painaa hiirellä oikeasta kohdasta. Ja epäilen, etteivät uudet käyttäjät ymmärrä. --SM 25. marraskuuta 2005 kello 20:56:24 (UTC)
Jos linkkinä olisi sana "aihealueet" luulisin, että kaikkien käyttäjien pitäisi tajuta painaa sitä. En vain tiedä, miten tehdä se. -tKahkonen 25. marraskuuta 2005 kello 21:05:36 (UTC)
Miksei vaikka niin päin, että se olisi auki, ellei erikseen halua sitä piilottaa? Kuitenkin omasta mielestäni tuo on se kaikkein oleellisin asia. --SM 25. marraskuuta 2005 kello 21:20:55 (UTC)
Turhan pitkä, mutta jos halutaan, niin siitä vain muuttamaan ja lisäämään ehdokkaita... (keskustelu, missä olet, minne menet?) -tKahkonen 25. marraskuuta 2005 kello 22:12:14 (UTC)
Minusta on hyvä, että aihealueet ovat piilossa, koska muuten ne veisivät liian suuren tilan etusivun yläosasta. --Pjs 28. marraskuuta 2005 kello 12:12:33 (UTC)

Huonoja asioita miksi tätä ei voi äänestää: aihealueet piilossa ja tuota i -pallukkaa klikkaamalla tulee kuvasivu. --Harriv 4. joulukuuta 2005 kello 11:04:50 (UTC)

Aihealueet ovat minusta piilotettuinakin tässä näkyvämmin esillä kuin nykyisessä etusivussa, jossa niitä tuskin kukaan noteeraa alalaidasta. i-pallukka pitäisi korjata. -Aslak 8. joulukuuta 2005 kello 08:24:13 (UTC)
Samaa mieltä. Vielä jos Näytä-nappulan siirtää vasempaan laitaan ja i-pallon oikeaan, olisi tämä lähes täydellinen. --Jannex 10. joulukuuta 2005 kello 11:52:25 (UTC)
Kuka tietää, mistä tuon voi vaihtaa? -tKahkonen 10. joulukuuta 2005 kello 12:15:47 (UTC)
En tiedä, mutta kun tet muutoksia, niin voit poistaa samalla koko i-pallon. Siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. --SM 10. joulukuuta 2005 kello 12:17:05 (UTC)
Poistin. Muuten kuva olisi kiva, koska nyt sivu ei ole tasapainossa. -tKahkonen 10. joulukuuta 2005 kello 12:24:46 (UTC)
Se että aihealueet ovat nykyisessä versiossa vielä huonommin näkyvissä, ei paranna tätä. --Harriv 10. joulukuuta 2005 kello 19:05:04 (UTC)