Epäluuloinen persoonallisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Epäluuloinen persoonallisuus
ICD-10 F60.0
ICD-9 301.0
MedlinePlus 000938

Epäluuloinen persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, johon sisältyy epäluuloisuuden lisäksi liiallinen herkkyys takaiskuille, kokemusten vääristyminen sekä kyvyttömyys antaa anteeksi loukkauksia.[1]

Sairastumisikä ja esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sairauden katsotaan alkavan useimmiten varhaisessa aikuisuudessa ja sen on arvioitu esiintyvän useammin miehillä kuin naisilla. Arviot sairauden esiintyvyydestä väestössä vaihtelevat 0,5:n ja 2,5 prosentin välillä. Arviointia esiintyvyydestä on vaikeuttanut erotusdiagnostinen ongelma paranoidisen skitsofrenian kanssa.[2]

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäluuloista persoonallisuutta sairastava usein epäilee kumppaninsa uskollisuutta. Epäluuloista persoonallisuutta sairastavat ovat usein vihamielisiä, väkivaltaisia ja osallisina oikeusjutuissa. Epäluuloista persoonallisuutta sairastavat tekevät ilmiantoja ja hakevat lähestymiskieltoja. Epäluuloista persoonallisuutta sairastavilla on taistelunhaluinen ja itsepintainen tietoisuus omista oikeuksista.

Diagnostiset kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A. Täyttää persoonallisuushäiriön (F60) yleiset kriteerit.
B. Vähintään neljä seuraavista:
(1) ylenmääräinen herkkyys takaiskuille ja torjuvalle käytökselle
(2) taipumus kantaa kaunaa pitkään, esimerkiksi kieltäytymällä antamasta anteeksi loukkauksia
(3) epäluuloisuus ja taipumus kokemusten vääristymiseen tulkitsemalla muiden neutraalit tai ystävälliset teot vihamielisiksi tai ylimielisiksi
(4) omien oikeuksien puolustaminen taistelunhaluisesti ja sitkeästi ottamatta huomioon kulloistakin tilannetta
(5) puolison tai seksuaalikumppanin uskollisuuden toistuva, perusteeton epäileminen
(6) itsekeskeinen, omahyväinen elämänasenne
(7) kuvitelmat jatkuvasta vehkeilystä sekä itseä kohtaan että maailmassa yleensä

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäluuloisen persoonallisuuden hoidossa katsotaan olevan keskeisintä luottamukselliseen hoitosuhteeseen perustuva, tukea antava (=supportiivinen) psykoterapia. Tämän lisäksi ajoittainen (harvoin pitkäaikainen) antipsykoottinen lääkehoito voi hyödyttää kyseisestä häiriöstä kärsivää.[2] Epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän auttaminen voi olla vaikeaa ja he voivat olla epäluuloisia sekä psykiatreja ja psykoterapeutteja kohtaan, jolloin vapaaehtoisuuteen perustuva hoito epäonnistuu. Epäluuloisesta persoonaallisuushäiriöstä kärsivät hakeutuvat harvoin hoitoon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lönnqvist, Jouko et al. (toim.): Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2001. ISBN 951-656-065-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lönnqvist et al. (toim.) 2001, s.370
  2. a b Lönnqvist et al. (toim.) 2001, s.371

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.