Eläke

Wikipedia

Ohjattu sivulta Eläkeläiset
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee eläkettä. Eläkeläiset ohjaa tälle sivulle, mutta käsite voi tarkoittaa myös yhtyettä Eläkeläiset.

Eläke on henkilön saamaa tuloa työuran jälkeen. Eläketulo maksetaan tavallisesti julkisen järjestelmän puitteissa kerätyistä varoista, jotka voivat olla aikaisemmin rahastoituja tai kerätty verovaroista. Työssä olleiden eläkkeet ovat tavallisesti sidoksissa aikaisempiin tuloihin. Eläkettä voi myös säästää yksityisen järjestelmän kautta, jolloin kyseessä on usein eläkevakuutus.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Eri eläkelajeja

Eläke antaa tyypillisesti turvaa vanhuuden, työkyvyttömyyden tai perheenhuoltajan kuoleman varalta. Suomessa työansiot kerryttävät työeläkettä, ja kansaneläke takaa vähimmäisturvan niille, jotka eivät saa työeläkettä tai joiden työeläke on hyvin pieni. Suomen työeläkelakien, kansaneläkelain ja perhe-eläkelain mukaan voi saada seuraavia eläkkeitä:

[muokkaa] Kolmas ikä

Eliniän pidentymisen myötä eläkevuosista on muodostunut uusi, usein erilaisia aktiviteetteja täynnä oleva ikävaihe, niin sanottu kolmas ikä, jota odotetaan ja jonne hakeudutaan.[1]

[muokkaa] Kritiikki

Eläkejärjestelmää on kritisoitu siitä, että eläkkeitä ei makseta rahastoista vaan suoraan eläkemaksuista. Kritiikkiä puoltaa myös tutkimus. [2]

Joka kolmas yli 75-vuotias nainen on köyhä Suomessa. Monilla kotitöitä tehneillä naisilla on vain kansaneläke. Johtaja Hannu Uusitalon (Eläketurvakeskus) mukaan kansaneläke on jäänyt jälkeen muista tuloista 1980-luvun lopulta alkaen. Heikko eläke on noin 40 000 eläkeläisellä.[3] Eläkeläiset eivät saa osallistua työmarkkinaneuvotteluihin. Heillä ei ole budjettien teossa neuvotteluasemaa eläkkeen inflaatiosuojan varmistamiseksi.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet ja lisätietoa

  1. Työtahdin pitäisi keventyä viimeisinä työssäolovuosina (Helsingin yliopiston tiedote 24.1.2007)
  2. Eläkejärjestelmätutkimus (radio, Yle Radio Peili 17.9.2007)
  3. Fattigdomen plåga för många äldre kvinnor, Levnadsstandard Folkpensionen räcker inte till, Hufvudstadsbladet 19.11.2007 , s.9
Henkilökohtaiset työkalut