Countrytanssi
Wikipedia
Countrytanssi eli rivitanssi on useimmiten country-musiikin säestyksellä rivissä tanssittua tanssia, joka on saanut vaikutteita Amerikan eurooppalaisten siirtolaisten kansantansseista. Se sai vauhtia 1990-luvulla countrymusiikin uudistumisen myötä. Lajilla on Suomessa tuhansia harrastajia.[1]
Rivitanssissa kaikki tanssijat tekevät samat liikkeet, tyypillisesti asettuen yhteen tai useampiin yhdensuuntaisiin riveihin. Tanssille on tyypillistä, että sen kuluessa tanssijat kääntyvät 90 tai 180 astetta ja toistavat samat liikkeet toiseen suuntaan. Koska siinä ei tarvitse olla paria, tanssi on suosittua myös esimerkiksi työkykyliikuntana tai muissa yhteisöissä, joissa miehiä ja naisia on epätasapari [2]
Suomessa ja ulkomailla järjestetään lisäksi monia countrytanssikilpailuja. Tätä kautta rivitanssi on saanut vaikutteita myös kilpatanssista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tanssiaskelia
Tanssit koostuvat erilaisista askelista, joilla on omat nimensä.
Chasse: Jalka siirtyy sivulle, toinen siirretään ensimmäisen viereen, sitten taas ensimmäinen jalka siirtyy sivulle.
Grapewine: Jalka siirtyy sivulle, toinen jalka ristiin taakse, ensimmäinen jalka jälleen sivulle, toisen jalan varpaat koskettavat maata ensimmäisen vieressä. Lopussa voi olla myös esimerkiksi scuff.
Shuffle step: Kolmoisaskel eteen, taakse, oikealle tai vasemmalle rytmissä 1 ja 2, 3 ja 4. Muita askelia ovat muun muassa applejack, botafogo, butterfly, coaster step, heel grind, hitch, jazz box, kick ball change, kick ball step, lunge, mambo step, military turn, Monterey turn, paddle, pivot turn, rock step, sailor step, scuff, spiral turn, stamp, stomp, sugarfoot, swivet ja vaudeville.
[muokkaa] Seinät
Seinä tarkoittaa rivitanssissa tanssijoiden rintamasuuntaa, joko etuseinää tai jotakin muista kolmesta seinästä. Tanssin aikana tanssijat voivat pyörähdellä ja kääntyä mitä seinää kohti tahansa, mutta tanssi alkaa alusta aina jotakin seinää kohti, joko alkuperäistä tai jotakin muista kolmesta. Tanssin askeleet suoritetaan taas suhteessa tähän uuteen seinään.
Tanssit voivat olla yhden seinän, kahden seinän tai neljän seinän tansseja.
Yhden seinän tanssissa tanssi alkaa aina uudelleen rintamasuunta etuseinää kohti.
Kahden seinän tanssissa tanssi alkaa alusta vuorotellen etu- ja takaseinän välillä. Tanssin aikana siis käännytään 180 astetta.
Neljän seinän tanssissa tanssi alkaa vuorotellen tanssijoiden rintamasuunta kuhunkin seinään päin. Tanssi alkaa alusta siis 90 astetta alkuperäisestä seinästä oikealle tai vasemmalle. Neljän kierroksen kuluttua aloitetaan taas etuseinästä.
[muokkaa] Tag
Tag tai tagi on sarja ylimääräisiä askelia, joita tarvitaan joskus jotta tanssi sopisi saumattomasti musiikkiin. Tag on yleensä lyhyt (tahti tai pari) kun taas bridge on pidempi täyteosa.
[muokkaa] Tanssilakana
Tanssilakana (step sheet) kuvailee tanssin askelet kokonaisuudessaan. Se koostuu eri askelryhmistä, jotka on jaoteltu erikseen. Kunkin askelryhmän selityksessä on ensin otsikonomaisesti askelten nimet, joita seuraa yksityiskohtaisempi ohje askelien suorittamiseen.
[muokkaa] Suomalaisia rivitanssiyhdistyksiä
- Desperado Line Dancers
- Western Dancers
- Bearcity Dancers
- Country Heels and Toes
- Pirkanmaan Linedancers

