Beninin parlamenttivaalit 2023

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Beninin parlamenttivaalit järjestetään 8. tammikuuta 2023. Vaaleissa äänestäjät voivat valita kansalliskokoukseen 109 kansanedustajaa, joista uuden vaalilain mukaan vähintään 24 on naisia, vähintään yksi jokaiseen vaalipiiriin.[1]

Järjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaaleissa on äänioikeutettuja yhteensä 6 600 572 henkilöä. Äänestyspaikkoja on 17 749, jotka ovat 7 986 äänestyskeskuksessa.[2]

Vaaleihin on hyväksytty ehdokkaita seitsemästä puolueesta.[3] Paikkoja parlamenttiin voivat saada vain ne puolueet, jotka saavat yli 10 prosenttia äänistä.[4] Vaaleihin hyväksyttiin seitsemän puoluetta, joista kolme edusti oppositiota.[4]

Edelliset vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 järjestetyissä parlamenttivaaleissa herätti kiistoja uusi vaalilaki, jonka mukaan parlamenttivaalien osallistumismaksu nousi 8,3 miljoonasta CFA-frangista 249 miljoonaan frangiin (380 000 euroa). Uudistuksella pyrittiin vähentämään vaaleihin osallistuvien puolueiden määrää, joka oli noin 200.[5]

Puoluejärjestelmän uudistus ja uusi vaalilaki johtivat parlamenttivaalien järjestämiseen, johon oppositiopuolueet eivät voineet osallistua. Vaaleihin osallistui kaksi presidentti Patrice Talonia tukevaa puoluetta, joiden edustajat valittiin parlamenttiin. Vuoden 2015 parlamenttivaaleihin osallistui 2 946 042 äänestäjää, kun taas vuoden 2019 vaaleihin osallistui 1 147 625 äänestäjää.[6]

Oppositiopuoleiden vaaleihin osallistumisen estäminen johti väkivaltaisuuksiin huhti-toukokuussa 2019 useissa Beninin kaupungeissa.[7][8] Internet suljettiin vaalipäivänä.[9]

Alustavia tuloksia vaaleista odotetaan tammikuun 11. päivänä. Seuraavat presidentinvaalit järjestetään Beninissä vuonna 2026, jolloin järjestetään myös seuraavat parlamenttivaalit.[1]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

puolue ääniä % paikkoja
Union progressiste pour le renouveau, UPR (Progressiivinen uudistuksen liitto) 930 714 37,56 53
Bloc républicain, BR (Republikaaninen blokki) 724 240 29,23 28
Forces Cauris pour un Bénin émergent, FCBE (Nousevan Beninin kauri-joukot)(oppos.) 109 598 4,42 -
Union démocratique pour un Bénin nouveau, UDBN (Uuden Beninin demokraattinen liitto) 26 430 1,07 -
Les Démocrates, LD (Demokraatit)(oppos.) 598 560 24,16 28
Mouvement populaire de libération, MPL (Kansan vapautusliike)(oppos.) 31 638 1,29 -
Mouvement des élites engagées pour l’émancipation du Bénin, MOELE-BÉNIN
(Sitoutuneiden eliittien liike Beninin vapauttamiseksi)
56,728 2,28 -
Mitätöidyt/tyhjät äänet 80,538 3,15
Yhteensä 2,558,446 100 109
Rekisteröityjä äänestäjiä,osallistujia äänioikeutetuista 6 600 572 37,79
Lähde: Perustuslaillinen tuomioistuin[10]

Kommentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalien alustavien tulosten julkaisemista seuraavana päivänä oppositio väitti tpresidenttiä tukevien puolueiden voittaneen vaalivilpin ja äänten ostamisen avulla. Se ei kuitenkaan antanut todisteita väitteidensä tueksi.[11][12] Julkistaessaan äänestyksen lopullisen tuloksen Beninin perustuslakituomioistuin havaitsi vaalien suorittamisessa useita väärinkäytöksiä, mutta sen mukaan ne eivät heikentäneet vaalien uskottavuutta.[13]

Analyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit sujuivat rauhallisesti.[4] Äänestäjiä oli 37,79 prosenttia äänioikeutetuista. Edellisissä 2019 vaaleissa äänestysprosentti oli 27,12.

Presidentti Patrice Talonia tukevan liikkeen kaksi puoluetta, joiden edustajat olivat ainoat osallistumaan sallitut puolueet edellisissä parlamenttivaaleissa, saivat yhteensä 81 paikkaa 109 edustajapaikasta. Opposition edustaman puolueen ehdokkaat saivat 28 paikkaa.

Äänestystulos merkitsee opposition paluuta Beninin kansalliskokoukseen.[14][15]

Naisia uudessa parlamentissa on 28 edustajaa.[16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Benin holds parliamentary vote, the opposition is allowed to run www.aljazeera.com. Viitattu 8.1.2023. (englanniksi)
  2. Stanislas Linkpon: Législatives 2023 : plus de 6,6 millions électeurs inscrits sur la liste électorale ORTB. 9.11.2022. Viitattu 29.12.2022. (ranskaksi)
  3. Legislative 2023 in Benin: Here is the order of appearance of parties in the media Afro impact. 13.12.2022. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
  4. a b c Législatives au Bénin : l’opposition à Patrice Talon espère obtenir la majorité au Parlement Le Monde.fr. 9.1.2023. Viitattu 9.1.2023. (ranskaksi)
  5. Bénin : le nouveau code électoral suscite la polémique – Jeune Afrique JeuneAfrique.com. Viitattu 29.12.2022. (ranskaksi)
  6. IFES Election Guide | Country Profile: Benin www.electionguide.org. Viitattu 29.12.2022.
  7. BTI 2022 Country Report Benin Bertelsmann Stiftung’s Transformation Index (BTI) 2022. 2022. Bertelsmann Stiftung.
  8. Benin holds vote with no opposition candidates BBC News. 28.4.2019. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
  9. Editorial: Internet blocked in Benin on election day NetBlocks. 28.4.2019. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
  10. Proclamation des Resultas des Elections Legislativesdi du 08 Janvier 2023 La Cour constitutionelle.
  11. Afrikka | Beninin oppositio väittää maan parlamenttivaaleja vilpillisiksi Helsingin Sanomat. 12.1.2023. Viitattu 12.1.2023.
  12. Benin opposition rejects election results, claiming fraud France 24. 12.1.2023. Viitattu 13.1.2023. (englanniksi)
  13. Edouard Djogbénou: Législatives de 2023 au Bénin: point des irrégularités constatées par la cour Benin Web TV. 13.1.2023. Viitattu 14.1.2023. (ranskaksi)
  14. Législatives au Bénin: l'opposition de retour à l'Assemblée avec le parti Les Démocrates RFI. 11.1.2023. Viitattu 14.1.2023. (ranskaksi)
  15. Au Bénin, le camp présidentiel remporte les élections législatives Le Monde.fr. 13.1.2023. Viitattu 14.1.2023. (ranskaksi)
  16. F. Aubin Ahéhéhinnou: Près de 30 femmes élues selon la CENA www.24haubenin.info. 11.1.2023. Viitattu 14.1.2023. (ranskaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]