Barrow
| Hallinnollinen alue | North Slope Borough |
| Pinta-ala | 55.2 km² |
| - Vesialueet | 7.6 km² (13.74%) |
| Väestö | |
| - Kaupungissa | 4 581 |
| - Asukastiheys | 96.1/km² |
| Aikavyöhyke (talvi) | UTC-9 |
| Koordinaatit | |
| Sivusto | |
Barrow on kaupunki Pohjois-Alaskassa. Se on Yhdysvaltojen pohjoisin asutettu paikka. Läheinen Point Barrow on Yhdysvaltojen pohjoisin kohta.
Vuonna 2007 kaupungin asukasluku oli 3 982[1] (vuonna 2000[2] 4 581). Vuonna 2000 asukkaista 57,19 % katsoi kuuluvansa etnisesti Amerikan alkuperäisasukkaisiin[2].
Historiaa [muokkaa]
Barrow tunnettiin ennen nykyistä nimeään nimellä Utqiagvik. Nimi tarkoittaa inupiaqin kielellä "paikkaa jossa pöllöjä metsästetään". Arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet että inupiatit ovat asuneet Barrowin ympäristössä jo vuoden 500 tienoilla. Jäännöksiä 16 turpeeseen rakennusta asumuksesta on säilynyt Birnik-kulttuurin ajalta noin vuodelta 800.
Barrowin nykyinen nimi tulee Point Barrowista, joka taasen on saanut nimensä vuonna 1825 brittiläisen Sir John Barrowin mukaan. Brittiläiset laivastoupseerit olivat alueella tutkimassa ja kartoittamassa Pohjois-Amerikan arktista rannikkoa. Yhdysvaltojen armeija perusti meteorologisen ja magneettisen tutkimusaseman Barrowiin vuonna 1881. Cape Smythe Whaling and Trading Station perustettiin vuonna 1893. Vuodesta 1888 Barrowissa oli presbyteerikirkko ja postitoimisto avattiin vuonna 1901.
Vuonna 1935 kuuluisa viihdyttäjä Will Rogers ja lentäjä Wiley Post tekivät suunnitellun pysähdyksen lentomatkallaan 25 km etelään Barrowista. Noustessaan uudelleen heidän koneensa putosi jokeen surmaten molemmat. Putoamispaikalla on nykyään kaksi muistomerkkiä.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ http://www.census.gov/popest/cities/tables/SUB-EST2007-04-02.csv (Sarake A21)
- ↑ a b American FactFinder (Fact Sheet -haulla kaupungin nimi, piirikunta) US Census Bureau. (englanniksi)
| Alaskan osavaltio Juneau |
|
| Hallinto | Historia | Ilmasto | Maantiede | Politiikka | Luettelo Alaskan yliopistoista ja korkeakouluista | Teemasivu | |
| Alueet |
Aleutit | Kenain niemimaa | Matanuska-Susitnan laakso | Yukon-Kuskokwimjoen suisto |
| Kaupungit |
Anchorage | Barrow | Bethel | Cordova | Dillingham | Fairbanks | Homer | Juneau | Kenai | Ketchikan | Kodiak | Kotzebue | Nome | Palmer | Petersburg | Seward | Sitka | Unalaska | Valdez | Wasilla |
| Hallintoalueet |
Borough: Anchorage | Bristol Bay | Denali | Fairbanks North Star | Haines | Itä-Aleutit | Juneau | Kenain niemimaa | Ketchikan Gateway | Kodiakinsaari | Lake and Peninsula | Luoteis-Arktis | Matanuska-Susitna | North Slope | Sitka | Skagway | Wrangell | Yakutat Census Area: Bethel | Dillingham | Hoonah-Angoon | Kaakkois-Fairbanks | Länsi-Aleutit | Nome | Petersburg | Valdez-Cordova | Wade Hampton | Walesin prinssi-Hyder | Yukon-Koyukuk |