Heini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heini
Nimipäivä  
– suomenkielinen 28. marraskuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 16. huhtikuuta
Muunnelmia Heina, Heinikki
Vastineita eri kielissä Heinrich, Henri
Nimen alkuperä Heinikki tai Heino

Heini on suomalainen naisen etunimi.

Heini voi olla lyhentymä vuonna 1864 almanakkaan ehdotetusta Heinikistä, jolloin merkitys olisi 'heinä' ja tällöin nimi on luontoaiheinen. Nimi voi olla myös Heinon rinnakkaismuoto, ja esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa Heini on miehen nimi.

Kreikan mytologiassa nimi Hein viittasi naiseen joka oli omaksunut jumalaisen kauneuden.

Suomen almanakassa Heini on ollut vuodesta 1950 lähtien. Heinin nimipäivä on 28. marraskuuta.

Vuoden 2019 loppuun mennessä Suomessa on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Heini-nimen saanut vajaat 3 990 naista ja noin 30 miestä. Yli puolet Suomen Heineistä on syntynyt 1980- ja 1990-luvuilla.[1]

Tunnettuja Heinejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heini Hemmi (s. 1949), sveitsiläinen alppihiihtäjä
  • Heini Lohrer (1918–2011), sveitsiläinen jääkiekkoilija
  • Heini Messner, Heinrich Messner (1939–2023), itävaltalainen alppihiihtäjä ja olympiamitalisti
  • Heini Walter (1927–2009), sveitsiläinen Formula 1 -kuljettaja
  • Heini Weber (1923–2010), saksalainen painija
  1. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 28.11.2020.