Suomen vesilaki

Wikipedia

Vesilailla tarkoitetaan vesioikeuden tärkeimpänä perustana olevaa 19. toukokuuta 1961 annettua lakia ja siihen liittyvää lainsäädäntöä (19.5.1961/264; HE 64/1959). Samaan aikaan annettiin lakia täydentävä vesiasetus (282/1962).

[muokkaa] Yleistä vesilaista

Vesilaki käsittää vesistön yleiskäyttöön liittyvän lainsäädännön. Laissa säädellään vesistöön rakentamista (2. Luku), vesivoimaa (3. Luku), ja vesistöjen käyttöä kulkuväylänä ja uitossa (4. Luku). Edelleen vesilaki ottaa kantaa mm. vesistöjen sääntelyyn, pohjaveden ottoon, jätevesien johtamiseen ja viemäröintiin. Lain piiriin kuuluu myös veteen, vesialueeseen tai maa- ja vesialueen väliseen rajaan vaikuttaminen. ^[1]

Vesilakiin liittyvät hakemukset käsittelee ympäristölupavirasto (~ ympäristökeskus, kunnan ympäristönsuojelu viranomainen), joka arvioi hankkeen ympäristövaikutuksia yleisemminkin, paitsi vesilain, myös muiden ympäristölakien kannalta, suorittaa tarvittavat katselmukset ja mahdollisen kuulemis- tai selvitysmenettelyn. Muutoshakemukset viranomaisen päätökseen on keskitetty Vaasan hallinto-oikeudelle, samoin valitukset.

Vesilakia on täydennetty ja muutettu useaan otteeseen sitten vuoden 1961 voimaantulon. Osa laista on kuitenkin edelleen alkuperäisessä muodossaan. Viimeisin suuri muutos vesilakiin tehtiin ympäristönsuojelulain (86/2000) säätämisen yhteydessä, kun vesien pilaantumisen ehkäisy siirrettiin vesilaista ympäristönsuojelulakiin.

Julkisuudessa vesilaki on ollut esillä paitsi Natura 2000 –luonnonsuojelualueverkoston yhteydessä, myös Vuotoksen ^[2] ja Kollajan tekoaltaiden rakentamissuunnitelmissa.

[muokkaa] Vesilain historiaa

Suomen nykyisen vesioikeudellisen järjestelmän juuret ulottuvat Ruotsin keskiaikaiseen lainsäädäntöön. Laki jakautui ennen vuoden 1734 lakia puhtaana (taloudellisena) hyötynä. Hyötyisään vesioikeuteen lukeutuivat kaikki vesiluonnonvaran hyödyntämistavat, kun taas suojaavan vesioikeuden piiriin kuuluivat haitallisen veden poistamiseen tähtäävät hankkeet. Vuoden 1734 lain Rakennuskaari sisälsi runsaasti vesien käyttöä koskevia säännöksiä, joita kehitettiin edelleen vuoden 1868 asetuksessa. Vuoden 1902 vesioikeuslaki sisälsi jo selkeän yleiskieltoihin perustuvan lupajärjestelmän. Vesioikeuslain uudistamista alettiin valmistella jo 1910-luvulla. Vuonna 1919 asetetussa komiteassa, eri virastoissa ja lainvalmistelukunnassa suoritettujen esivalmistelujen jälkeen asetettiin vuonna 1928 vesioikeuslakikomitea. Tämä niin sanottu Hällforsin komitea julkaisi vuonna 1939 ehdotuksen uudeksi vesioikeuslaiksi laajoine perusteluineen (KM 1939:3).

Vuonna 1951 asetettiin uusi komitea, joka sai tehtäväkseen tämän ehdotuksen tarkastamisen. Puheenjohtajansa mukaan Piipposen vesilakikomiteaksi kutsuttu komitea julkaisi oman ehdotuksensa uudeksi vesilaiksi vuonna 1958 (KM 1958:97). Ehdotus poikkesi useissa kohdin oleellisesti Hällforsin komitean ehdotuksesta.

Piipposen vesilakikomitean ehdotuksen mukainen lakiesitys annettiin eduskunnalle 1959 (HE 64/1959). Nykyinen vesilaki tuli voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1962. Samanaikaisesti tuli voimaan lakia täydentävä vesiasetus (282/1962). Vesilain kanssa samaan aikaan annettiin laki eräistä vesien käyttämistä varten myönnettävistä oikeuksista (266/1961). Laki säädettiin valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla. Sen tarkoituksena oli muun muassa valtuuden antaminen vesilain säätämiseen sellaisten vesilain nojalla vesien käyttöä varten myönnettävien, toisen omaisuuteen kohdistuvien lunastus- ja käyttöoikeuksien osalta, joiden antaminen merkitsee perustuslain säätämisjärjestystä vaativaa poikkeamista hallitusmuodon 6 §:n säännöksestä. ^[3]

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Finlex. Ajantasainen vesilainsäädäntö. Vesilaki 19.5.1961/264. http://www.finlex.fi
2. ↑ Kemijoen latvoille ja Vuotosjoen alueelle suunniteltu tekoallas Pelkosenniemen ja Sallan kunnassa. Allashanke oli vireillä jo 1950-luvulla ja sai uutta vauhtia 1990-luvulla, mutta samalla myös altaan rakentamisen vastustus lisääntyi. Korkein hallinto-oikeus kumosi allashakemuksen jouluk. 2002.
3. ↑ Oikeusministeriö. Vesilain perusteluja ja historiaa laajemmin ks. http://www.om.fi/uploads/ls2jzi.pdf