Ikeya-Seki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ikeya-Seki IAU:n nimellä C/1965 S1 tuntema vuonna 1965 auringon ohittanut komeetta.

Komeetta näkyi ulkomailla paljain silmin jopa päiväsaikaan. Näkyvyydestä Suomessa ei ole tietoa lyhyen havainto-ikkunan ja lokakuun lopun pilvisen sään takia. Lähimmillään aurinkoa se oli 0.08 AU:n etäisyydellä eli se oli auringonhipojakomeetta. Saapuessaan periheliin se hajosi kolmeen osaan, jotka jatkoivat kulkuaan lähes identtisillä radoilla.

Ikeya-Seki on jaksollinen pyrstötähti, jonka jakso on noin 880 vuotta. On arveltu, että kyseessä on saattanut olla vuoden 1106 suuren komeetan paluu, joka sekin oli näkynyt Euroopassa päivätaivaalla. Komeetan on arveltu hajonneen jo tuolloin useaan osaan, jotka nykyisin muodostavat Kreutz:in auringonhipoja komeettaperheen.

Kreutz:in auringonhipoja komeettaperheen emokomeetaksi on ehdotettu myös jo Aristoteleen näkemää vuoden 371 eaa. suurta komeettaa, mutta jos lasketaan vuodesta 1986 alkaen 76 vuoden syklejä alaspäin niin voidaan olettaa vuoden 371 eaa. nähdyn komeetan voineen olla myös Halleyn komeetta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Comet Ikeya–Seki