Keskustelu Wikipediasta:100 000 artikkelin juhlaseminaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kommentteja seminaarista

[muokkaa wikitekstiä]

Tuollainen tai tällainen seminaari juhlistamaan rajapaalua on hieno ajatus. Mitä tulee kutsuttaviin vieraisiin niin Unto Hämäläinen on hieno oivallus ja Tere Vadén myös, joskin Tere voi olla joskus liian vaikeasti tajuttava, menee yli helposti, mutta viittaan tosaalla olevaan näkemykseeni kaverista[1] ja kannatan lämpimästi hänen kutustumisestaan. Jos vain saadaan, niin kutsukaa toki. Ja Jukka Kemppinen on aivan ehdoton henkilö. Hän voisi puhua vaikka mitä, mutta tekijänoikeudet ovat hänen eräs monista erikisaloistaan.

Olen valmis ajattelmaan asiaa ja tekemään ehdotuksia, kunhan ei tarvitse siirtyä paikkakunnalta toiselle, ei aianakaan kauaksi. Eli voin olla suunnittelutoimikunnan eräänlainen ulkojäsen. Kommentin jätti Alexius Manfelt (keskustelu – muokkaukset).

Mielenkiintoista. Olisi mukava tulla sinne wikitapaamiseen, mutta kun se on Helsingissä, yksisuuntaisten katujen luvatussa maassa (varoitus - ei NPOV ;), en taida päästä. Ehkäpä siitä saa sitten lisää lukea täältä. :) --Roosa (Keskustele kanssani) 11. helmikuuta 2007 kello 17.43 (UTC)
Hienoa että saatiin käyttöön Kirjasto 10, joka edustaa samantapaista tiedon demokratisoimisen ja kynnysten alentamisen eetosta kuin W:kin. Crash 14. helmikuuta 2007 kello 17.34 (UTC)
Mietin vain, että tulisiko kutsua vielä joku kertomaan esim. Wikien ja Wikipedian (potentiaalisesta) käytöstä koulutuksessa (esim. HY:sta [2]). Näin saataisiin hieman sivupolkua. --Ras 18. helmikuuta 2007 kello 14.24 (UTC) Toisaalta jos kaikki nyt kutsutut varmistavat, ei tapahtuman pituutta ole enää juuri vara pidentää --Ras 18. helmikuuta 2007 kello 14.50 (UTC)

Kiitos mielenkiintoisesta seminaarista. Valitettavasti en ehtinyt jäädä kanssanne tšekkiläisoluelle Vltavaan. Ainoa asia mikä seminaarissa varsinaisesti tökki, oli lopussa esittämäni pyyntö Wiki-tilastojen näyttämisestä – niiden esille saamisessa tuntui olevan tekemistä. Oli kiva olla paikalla juhlistamassa ykkösen ja viiden nollan kolonnaa. –– Evakonpoika 21. maaliskuuta 2007 kello 19.22 (UTC)

Oliko siellä ketään? Kai se otettiin talteen ja video YouTubeen? --Zxc 21. maaliskuuta 2007 kello 19.24 (UTC)
Oli, varatut tuolit loppuivat kesken. Kyllä siitä on lehtiartikkeleita luvassa, ehkäpä jo huomennakin; media pitää siitä huolen. – Kirjastohenkilökunta huolehti videoinnista, ja se leikataan puhujittain. Wiki-tiedottajat varmaan osaavat sanoa tarkemmin miten, missä ja koska videoita voi katsella. –– Evakonpoika 21. maaliskuuta 2007 kello 19.34 (UTC)
Ainakin seminaari poiki pelkällä olemassaolollaan huomattavaa medianäkyvyyttä: [3] --ML 21. maaliskuuta 2007 kello 19.32 (UTC)

Puheen kesto

[muokkaa wikitekstiä]

Los3 ehdotti irkkikokouksessa esitysten kestoksi 30–45 minuuttia. Se taitaa olla kuitenkin liian pitkä, sillä jos kaikki kutsutut puhujat tulevat paikalle ja puhuvat 45 minuuttia, tilaisuus kestää yöhön asti. Irkissä ehdotettiin myöhemmin, että ns. keynote-puhujilla voisi olla enemmän puheaikaa ja muilla vähemmän. Mitä mieltä siitä ollaan ja minkälainen puheaika olisi sopiva? Jos aikaa jaetaan eri tavalla, ketkä saavat sitä enemmän ja ketkä vähemmän?

Asia olisi hyvä päättää sen vuoksi, että kutsutuille puhujille olisi hyvä pystyä heti kertomaan, kaivataanko 20 minuutin tiivistä puhetta, 45 minuutin laajaa katsausta vai jotakin siltä väliltä. Ottakaa siis asiaan kantaa! – Nysalor 14. helmikuuta 2007 kello 19.58 (UTC)

Minusta voisi sanoa, että 20 - 30 minuuttia ja sitten voisi varata 10 -15 minuuttia keskustelulle. --Joonasl (kerro) 14. helmikuuta 2007 kello 20.04 (UTC)
Noin puoli tuntia per puhuja, riippuen kuinka monta heitä paikalle saadaan houkuteltua. Tällä hetkellä varmoja wikipedian ulkopuolisia puhujia on tasan yksi. Lisäksi on tarpeen varata aikaa keskustelulle, mikäli sellaista syntyy. --Los3 14. helmikuuta 2007 kello 20.23 (UTC)
Sanoisin että pääpaino tulisi koettaa panna dialogille kutsuttujen kesken ynnä vielä toiv.muk. yleisön kansa. 15 min alkupuheenvuorojen pituudeksi? Jos debattia ei meinaa syntyä, puheenjohtajan pitäisi varata kysymyspatteri chatin herättämiseksi. Crash 15. helmikuuta 2007 kello 17.46 (UTC)

Jos millään saisitte tätä videolle tai edes ääninauhalle niin ois upea juttu. Ja jos lähetys olisi lisäksi suora, niin nam, tuttavallisesti pyytää hän. Kaukaa maakunnasta ei jaksaisi lähteä Helsinkiin asti. Samulili 5. maaliskuuta 2007 kello 14.07 (UTC)

Tarkoitus on ainakin saada ääninauhalle, katsotaan jos jostain löytyisi videokamerakin. Turusta tulee kuitenkin parissa tunnissa junalla :)--Joonasl (kerro) 5. maaliskuuta 2007 kello 14.27 (UTC)

Tehtävää-osion mukaan lehtiin ei ilmeisesti ole vielä lähetetty tapahtumatietoja. Asialla on aika kiire, sillä ainakin Nyt-liite vaatii tiedot tänään keskiviikkona kello 10:een mennessä [4]. Samalla lomakkeella voi ilmoittaa tiedot muihin Sanoma-lehtiin. --Tsemii 6. maaliskuuta 2007 kello 22.44 (UTC)

Kiitos ilmoituksesta! Marginaalia jäi melkein puolitoista tuntia :) --Joonasl (kerro) 7. maaliskuuta 2007 kello 06.42 (UTC)

Eikö suomenkielisen Wikipedian logosta ole svg-versiota? Ajattelin että sen voisi venyttää tarvittavan kokoiseksi ja muuntaa painokelpoiseksi. --Hartz 9. maaliskuuta 2007 kello 17.43 (UTC)

Saako Wikipedian juhlaseminaariin tulla vandalisoimaan? --Tubesknown 20. maaliskuuta 2007 kello 12.34 (UTC)

Tuskin olisi saanut.   Black Eagle  6. heinäkuuta 2007 kello 16.44 (UTC)