Väinö Veijola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Veijola (2. lokakuuta 1889 Ii[1]18. maaliskuuta 1964 Helsinki[2]) oli suomalainen diplomi-insinööri ja sähköalan kehittäjä, joka sai professorin arvonimen.

Väinö Veijolan vanhemmat olivat maanviljelijä Kaarlo Veijola ja Mathilda Alcenius ja puoliso vuodesta 1922 Martha Grönholm (k. 1939). Veijola tuli ylioppilaaksi 1910 ja valmistui sähkötekniikan alan diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1915. Opintojaan Veijola täydensi vielä Ruotsissa 1915–1917. Hän toimi Hankkijan sähköinsinöörinä 1915, puolustusministeriön taisteluvälineosaston sähköinsinöörinä 1918, sähköinsinööritoimiston palveluksessa 1919–1924, omassa toimistossa 1925–1928, Suomen sähkölaitosyhdistysten asiamiehenä 1928, Sähkötarkastuslaitoksen johtajana vuodesta 1929 aina vuoteen 1958 saakka ja sen jälkeen Sähkötarkastuskeskuksen hallituksessa, Teknillisen korkeakoulun opettajana 1920-luvun vaihteessa, Voima ja valo -lehden päätoimittajana ja toimitussihteerinä 1928–1929, kahden eri sähkölaitoksen käytön valvojana 1920–1929, kauppa- ja teollisuusministeriön teollisuusosaston päällikkönä 1932–1936, tullihallituksen asiantuntijana 1933–1936, kansanhuoltoministeriön teollisuusosaston ja voimatoimiston päällikkönä 1939–1940 sekä useiden eri komiteoiden ja työryhmien jäsenenä. Suomen Sähköinsinööriliiton kunniajäsen Veijola oli vuodesta 1950. Hän oli myös Suomen Valoteknillisen Seuran perustajia, ensimmäinen puheenjohtaja ja ensimmäinen kunniajäsen 1958. Professorin arvonimen hän sai 1955.[1][2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fraser, Ole (toim.): Suomen Sähköinsinööriliitto r.y. Matrikkeli. Finlands Elektroingenjörsförbund r.f. Matrikel 1926–1951, s. 285–286. Helsinki: Suomen Sähköinsinööriliitto, 1951.
  2. a b Professori Väinö Veijola kuollut. Helsingin Sanomat, 20.3.1964, s. 14.
  3. Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, ss. 956–957 (Viitattu 9.7.2019)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Väinö Veijola: in memoriam, 1964, Martti Paavola, julkaisussa Voima ja valo, 37 (1964), ss. 95–96.