Uziel Gal

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uziel Gal vuonna 1953

Uziel "Uzi" Gal (hepreaksi: עוזיאל "עוזי" גל), oikealta nimeltään Gotthard Glass (15. joulukuuta, 19237. syyskuuta , 2002) oli saksanjuutalainen asesuunnittelija, joka parhaiten tunnetaan Uzi-konepistoolin kehittäjänä.

Gal syntyi Weimarissa, Saksassa. Kansallissosialistien noustua Saksassa valtaan vuonna 1933 Gal muutti Englannin kautta Palestiinaan vuonna 1936. Vuonna 1943 Gal pidätettiin laittomasta aseen hallussapidosta ja tuomittiin kuuden vuoden vankeusrangaistukseen. Hänet vapautettiin vuonna 1946.

Gal aloitti konepistoolin suunnittelun vuonna 1948, pian Israelin itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 1951 Uzi–konepistooli otettiin Israelin armeijan palveluskäyttöön. Gal ei halunnut että ase nimettäisiin hänen mukaansa, mutta hänen toiveensa jätettiin huomiotta. Vuonna 1958 Gal sai ensimmäisenä Israelin turvallisuuspalkinnon pääministeri David Ben-Gurionilta.

Vuonna 1975 Gal jäi eläkkeelle Israelin armeijasta ja muutti seuraavana vuonna Philadelphiaan, Pennsylvaniaan, että hänen tyttärensä Tamar saisi erikoishoitoa aivovammaansa.

Gal jatkoi asesuunnittelua Yhdysvalloissa kunnes kuoli syöpään vuonna 2002.