Tulipää (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Tulipää-nimisestä elokuvasta on eri artikkeli.
Tulipää
Tiedot
Toiminnassa 2019-
Tyylilaji pop
Kotipaikka Kurikka
Laulukieli suomi
Jäsenet

Konsta Silander
Riku Viitala
Sampsa Silander

Entiset jäsenet

Silja Silander

Aiheesta muualla
Kotisivut

Tulipää on vuonna 2019 perustettu suomalainen pop-yhtye. Yhtye on julkaisut tähän mennessä kahdeksan singleä ja yhden EP:n. Tulipää on esiintynyt mm. Vaasa Festivalissa vuonna 2019. Sen oli tarkoitus esiintyä vuoden 2020 Provinssissa[1]. Koronan takia keikka jouduttiin kuitenkin perumaan.

Yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä "Virhe koodissa" vuonna 2019. Sen tuotti Jussi Ylikoski.

Koronan aikana yhtye jäi noin vuoden mittaiselle tauolle, jonka aikana bändi suunnitteli mm. uutta musiikillista suuntaa ja kirjoitti uusia kappaleita. Yhtye palasi tauolta vuonna 2021 heidän uudella singlellään "Sinisilmät". Tällä hetkellä bändin tavoitteena on julkaista mahdollisimman paljon uutta musiikkia ja keikkailla.

  • Konsta Silander – laulu
  • Riku Viitala – kitara
  • Sampsa Silander – basso
Entiset jäsenet
  • Silja Silander – rummut
  • ”Virhe koodissa” (2019)
  • ”Arven jättävää” (2019)
  • ”Mä selviän” (2019)
  • "40 päivää" (2019)
  • "Oho" (2020)
  • "Elokuu" (2020)
  • "Ole mitä olet" (2021)
  • "Sinisilmät" (2021)
  • ”Kuningasidea” (2020)
  1. Tulipää provinssi.fi. 24.3.2020. Provinssi. Viitattu 28.4.2020. (suomeksi)[vanhentunut linkki]