Toshio Hosokawa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toshio Hosokawa

Toshio Hosokawa (jap. 細川 俊夫; s. 23. lokakuuta 1955 Hiroshima) on japanilainen säveltäjä.[1]

Hosokawa opiskeli aluksi pianonsoittoa ja sävellystä Tokiossa. Hän jatkoi sävellysopintoja vuodesta 1976 Isang Yunin johdolla Berliinin taideyliopistossa ja vuosina 1983–1986 Klaus Huberin johdolla Freiburgin musiikkiyliopistossa. Vuonna 1980 Hosokawa osallistui ensimmäisen kerran Darmstadtin kesäkursseille, joissa eräitä hänen sävellyksistään esitettiin. Vuodesta 1990 hän vieraili Darmstadtissa säännöllisesti tuutorina. Vuosina 1989–1998 hän toimi Akiyoshidain kansainvälisen nykymusiikkiseminaarin ja -festivaalin taiteellisena johtajana Yamaguchissa. Hän oli mukana perustamassa festivaalia. Vuonna 2001 Hosokawasta tuli Takefun kansainvälisen musiikkifestivaalin taiteellinen johtaja ja vuonna 2004 Tokion musiikkiopiston säännöllinen vierailijaprofessori.[1]

Hosokawan teoksissa on vaikutteita sekä länsimaisesta musiikista Franz Schubertista Anton Weberniin että perinteisestä japanilaismusiikista. Hän pitää sävellysprosessia zenbuddhalaisuuteen ja sen luonnontulkintaan yhteydessä olevana. Hosokawa on saanut työllään monia palkintoja, kuten ensipalkinnon Berliinin filharmonikkojen 100-vuotisjuhlan sävellyskilpailussa (1982), Arion-musiikkipalkinnon (1984), Kioton musiikkipalkinnon (1988) ja Rheingaun musiikkifestivaalin (1998). Vuosina 1998–2007 Hosokawa oli Tokion sinfoniaorkesterin nimikkosäveltäjä. Vuonna 2001 hänet nimitettiin Berliinin taideakatemian jäseneksi.[1]

Hosokawalla on asumukset sekä Naganossa että Mainzissa.[1]

  1. a b c d e Toshio Hosokawa Schott Music