Tomi Paasonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tomi Paasonen (s. 5. tammikuuta 1970 Helsinki) on suomalainen koreografi ja entinen balettitanssija.[1][2]

Paasonen opiskeli muiden muassa Seija Silfverbergin johdolla. Hän liittyi Hampurin valtionoopperan balettiin vuonna 1989 ja pääsi sen solistiksi vuonna 1993. Paasonen tanssi muun muassa John Neumeierin baleteissa Otello (rooli: Jago), Kesäyön unelma ja Peer Gynt sekä Mats Ekin teoksessa Meinungslose Weiden.[1] Hän joutui vuonna 1997 onnettomuuteen Chicagossa eikä tämän seurauksena pystynyt jatkamaan tanssiuraansa, joka oli tuonut hänelle kansainvälistä mainetta.[2] Paasonen teki jo 1990-luvun alkupuolella koreografioita Hampurin Kampnageliin.[1] Hän on koreografina tehnyt myös muun muassa isälleen, merikapteeni Pauli Paasoselle omistamansa Lauantaitanssit-teoksen. Se käsittelee elämän ja kuoleman teemoja sekä elämänjaksojen päättymisiä ja jatkumoita.[3]

Paasonen oli vuonna 1998 San Franciscossa mukana perustamassa multimediaa hyödyntävää tanssi- ja taidetuotantoyhtiö Kunst-Stoffia. Euroopassa hän on näyttämötaiteen ohjaamisen ohella myös tehnyt lyhytelokuvia, videoinstallaatioita, interaktiivisia teoksia ja valokuvataidetta.[4]

  1. a b c Otavan Musiikkitieto A–Ö, toim. Keijo Virtamo, uudistetun laitoksen 1. painos. Helsinki: Otava 1997 ISBN 951-1-14518-5
  2. a b Kulttuuriprofiili: Tomi Paasonen Yle 30.7.2004, viitattu 13.1.2023
  3. Tomi Paasonen: Lauantaitanssit Tanssiteatteri Minimi, viitattu 13.1.2023
  4. Tomi Paasonen RISE Berlin, viitattu 13.1.2023
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.