Tapani Kärkönen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tapani Kärkönen.

Tapani Kärkönen (nimi alkuaan Tahvo Kärkkäinen; 24. syyskuuta 1833 Sulkava28. joulukuuta 1906 Tampere) oli suomalainen Tampereella vaikuttanut tehtaantyömies, toimittaja, opettaja ja kirjastonhoitaja.

Torpparin poikana syntynyt Kärkönen lähti isänsä kanssa 1846 Saimaan kanavan rakennustyömaalle jossa hän työskenteli sitten 7 vuoden ajan. Krimin sodan aikoihin 1854–1858 hän palveli merisotaväessä. Ennen sotaväestä eroamistaan 1858 Kärkönen oli 1856–1858 tekemässä syvyysmittauksia Pyhä- ja Näsijärvellä. Tampereelle hän muutti pysyvästi 1858. Kärkönen työskenteli aluksi Viinikanojan varrella sijainneessa tiilitehtaassa mutta siirtyi pian pellavatehtaan palvelukseen. Hän alkoi pitää yhdessä erään ystävänsä kanssa lapsille sunnuntaikoulua ja vuonna 1868 hänestä tuli Tampereen kaupungin sunnuntaikoulun opettaja. Sunnuntaikoulu lakkautettiin vuonna 1887 mutta Kärkönen jatkoi opettajana sen tilalle perustetussa käsityöläiskoulussa. Vuonna 1873 Kärkönen ryhtyi hoitamaan Tampereen kaupungin lainakirjastoa ja tässä tehtävässä hän oli aina kuolinvuoteensa 1906 saakka. Kärkönen hoiti vuodesta 1891 alkaen myös kirjaston yhteydessä toiminutta lukusalia.

Kärkönen oli myös yksi Tampereen ensimmäisiä sanomalehtimiehiä. Hän aloitti uransa jo 1860-luvulla avustamalla Suometarta ja Sanomia Turusta-lehteä. Vuonna 1878 Kärkönen erosi pellavatehtaan palveluksesta ja siirtyi toimittajaksi vuonna 1866 perustettuun Tampereen Sanomat-lehteen. Vuonna 1881 hän siirtyi vastaperustetun Aamulehden palvelukseen. Hän toimi pääasiassa uutistoimittajana mutta hän kirjoitti myös kansansivistyksellisiä artikkeleita ja suomensi lehdessä julkaistua aineistoa. Kärkönen suomensi myös Karl Anton Wetterberghin nimimerkillä Onkel Adam kirjoittaman kirjan Puulusikka (Jalander, Tampere 1882).

Kärkönen toimi aktiivisesti suomalaisuusliikkeen ja raittiusliikkeen piirissä. Hän oli mukana Tampereen raittiusseuran toiminnassa sen perustamisesta vuonna 1864 alkaen. Kärkösen tyttären Mimmin (1872–1937) puoliso oli suomalaisen työväenliikkeen varhaisiin vaikuttajiin lukeutunut Juho Hellberg.[1]

  1. Kyllikki Helpiö oli monen yhdistyksen perustaja ja kantava voima 25.9.2013. Akaan Seutu. Arkistoitu 4.6.2016. Viitattu 13.8.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]