Tampereen Popteatteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tampereen Popteatteri oli tamperelainen teatteriryhmä, joka perustettiin syksyllä 1968. Takana oli muun muassa Tampereen ortodoksisen seurakunnan näytelmäkerho, jonka toimintaa johti Reijo Paukku. Hänestä tuli myös Tampereen Popteatterin johtohahmo. Popteatterin ensimmäinen näytelmä oli Ernst Langen kirkkonäytelmä Kadonnut hopearaha, jota esitettiin Kalevan kirkossalähde?. Vuonna 1969 Popteatteri palkittiin harrastajateatterifestivaaleilla Monacossa omasta näytelmäsovituksestaan Johannes Linnankosken romaanista Laulu tulipunaisesta kukasta[1].

Tampereen Teatterikesä myönsi avustusta suomenkielisen version tuottamiseen Gerome Ragnin ja James Radon kirjoittamasta ja Galt MacDermotin säveltämästä hippimusikaalista Hair. Musikaali esitettiin Tampereen ensimmäisessä Teatterikesässä elokuussa 1969. Se herätti suurta huomiotalähde?, ja sitä verrattiin kolme vuotta aiemmin Ylioppilasteatterin esittämään Lapualaisoopperaan. Se oli myös taloudellinen menestys: sitä esitettiin kahden vuoden aikana ympäri Suomea yhteensä 250 kertaa, ja maaliskuussa 1971 järjestettiin kahdeksan esityksen kiertue Ruotsissa[2]. Hair-musikaalin lauluista julkaistiin myös LP-levy[3].

Vuonna 1970 Popteatteri esitti Helsingin Juhlaviikoilla Hairin vanavedessä syntyneen yhdysvaltalaisen kristillishenkisen musikaalin Salvation[4]. Se ei menestynyt odotetusti, joten seuraavaksi tehtiin oma versio Astrid Lindgrenin lastenklassikosta Peppi Pitkätossu, joka keräsi kolmisentuhatta katsojaa enemmän. Täysi epäonnistuminen oli alle kymmeneen esityskertaan jäänyt versio musikaalista West Side Story, jonka pääosaan Bernardona saatiin laulaja Frederik.

Vuoden 1971 Teatterikesän esityksenä oli Helsingin Sanomissa haukuttu Huuto ihmisestä[5] ja vuoden 1972 esityksenä Jeesus Kristus - Supertähti. Vaikka nämä esitykset olivatkin kohtalaisia menestyksiä, Popteatterin taloudellinen tilanne heikkeni nopeasti, mikä johti toiminnan loppumiseen.

Tekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen Popteatterin näyttelijät olivat enimmäkseen opiskelijoita ja muissa ammateissa toimivia harrastajanäyttelijöitä, mutta monista tuli ammattilaisia myöhemmin. Eri tuotantojen esiintyjiä olivat muiden muassa Eeva Ahve, Raija Alenius, Juha Autio, Aila Halminen, Aila Heikkilä, Kirsti Hietanen, Maria Kataja, Rauli Koivisto, Outi Norppa, Marja-Leena Paimensalo, Pekka Pajula, Juha Räsänen, Pirkko Saanakorpi, Simon Scott, Jukka Siikavire, Ilkka Sysimetsä, Seppo Tuominen ja Hannele Virta. Säestäjänä Hairin lisäksi ainakin Salvationissa toimi Matthews-yhtye, Tulipunakukassa Kaustisen Nuoret purppuripelimannit. Monessa tuotannossa mukana oli myös TV2:n kapellimestarina sittemmin tunnettu kanttoriurkuri Risto Hiltunen. Hairin levytyksessä soittivat sähköurkuri Hiltusen lisäksi Raimo Rantanen (kapellimestari, piano), Matti Oiling (rummut), Matti Bergström (bassokitara), Eero Lupari (sähkökitara), Kaj Backlund ja Leif Källman (trumpetti), Seppo Peltola (pasuuna), Paroni Paakkunainen (saksofonit ja huilut) ja Esko Vuorinen (lyömäsoittimet).[3][4][6][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lehtola, Jorma: 50 vuotta sitten Tampereen kaduilla vilisi hippejä – Hair-musikaali teki suomalaista teatterihistoriaa. Apu, 31.12.2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.5.2024.
  2. Popteatterin Hair Ruotsissa. Helsingin Sanomat, 10.3.1971, s. 17. Näköislehti (maksullinen).
  3. a b Tampereen Popteatterin Kuoro Ja Orkesteri – Hair (myös valokuvat levynkansiteksteistä.) discogs.com. Viitattu 22.5.2024.
  4. a b Uexküll, Sole: Pelastuksen ideasotku myyvissä popkehyksissä. Helsingin Sanomat, 27.5.1970, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
  5. Uexküll, Sole: Tampereen teatterikesän tunnelmat vielä vaisuja. Helsingin Sanomat, 15.8.1971, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  6. Hairin jengi vie Tulipunakukan Monacoon. Helsingin Sanomat, 28.8.1969, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
  7. Uskonto on pop nuorten musicaleissa. Helsingin Sanomat, 26.5.1970, s. 28. Näköislehti (maksullinen).
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.