Sirri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo saaresta. Sirrit ovat myös lintuja.
Sirri
Sijainti
Vesialue
Pinta-ala
17,3 km²
Väestö
Kieli
Kartta

Sirri on Iranille kuuluva saari Persianlahdella, Yhdistyneiden arabiemiraattien länsipuolella. Saarella tai sen lähistössä on useita öljy- tai kaasukenttiä.[1]

Saaren pinta-ala on 17,3 neliökilometriä. Saarella avattiin vuonna 2013 Persianlahden suurin nesteytetyn maakaasun (LNG) tuotantolaitos ja Iran pyrkii kasvattamaan saareen Irakin sodan jälkeen vuonna 1985 avattua vientiterminaalia (vientisatama).[2] Saarelta johtaa Iranin mantereenpuoleiseen osaan ja Arabiemiirikuntiin yhteensä 900 kilometriä pitkä putkisto. Iranilla on maailman neljänneksi suurin todennettu öljyvaranto (kun liuskekaasua ei lueta mukaan) ja maailman toiseksi suurin maakaasuvarannoista.[1]

Saarella on lentokenttä (ICAO: OIBS).[3]

Saarelle sijoitettiin ilmapuolustukseksi Iranin Yhdysvalloilta hankkimia MIM-23 Hawk-ilmatorjuntaohjuksia. Iran sijoitti 1990-luvulla saarelle myös kiinalaisia HY-2 Silkworm -merimaaliohjuksia.[4] Muutenkin Iran vahvisti Irakin sodan jälkeen rannikkopuolustustaan 1990-luvulla. Venäjältä hankittiin kaksi kilo-luokan dieselkäyttöistä sukellusvenettä sekä Kiinalta kymmenen C802-merimaaliohjuksin varustettua ohjusvenettä.

Sirrin lähisaarista Abu Musasta ja Tunbista on Arabiemiirikunnat kiistellyt Iranin kanssa. Näiden Persianlahden saarten avulla voi periaatteessa sulkea Persianlahden Hormuzinsalmen länsipuolista meriliikennettä, mikäli laivaliikennettä uhataan merimaaliohjuksilla.

  1. a b Official: Siri Island in Persian Gulf to Turn into Gas Export Hub 3.9.2013. tasnimnews.com. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  2. The Iraq War countrystudies.us. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  3. Sirri, Iran. Sirri Island Airport allmetsat.com. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  4. Sirri Island globalsecurity.org. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]