Saukko-laivasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nykyään Saukko-laivaston irtaimistoa on nähtävillä Silliperinnekeskus Dikselissä Röölässä, samassa miljöössä johon Saukko-laivasto toi kalaa.

Saukko-laivasto oli rymättyläläinen Rymättylän Säilyke Oy:n omistama sillilaivasto, joka toimi 1940-luvulta vuoteen 1975. Saukko-laivasto oli tunnetuin sillilaivasto Suomessa sotien jälkeen.[1]

Saukko-laivasto teki ensimmäisen pyyntimatkan Islantiin 1940- ja 1950-luvun vaihteessa. Kaukaisimmillaan laivasto pyysi Jan Mayenissä. Sillikantojen heikentyessä Islannissa 1960-luvulla Saukko-laivasto siirtyi Norjan ja Pohjanmeren vesille. 2–3 kuukauden pituiset pyyntimatkat tehtiin kesällä ja loppusyksyllä. Edellisen pyyntikauden silli oli tuolloin usein jo loppunut Suomesta, joten Saukko-laivaston paluuta ja pyynnin vaiheita seurattiin myös tiedotusvälineissä. Saukko-laivaston saapuminen sillilastissa Röölään oli vuosittain suuri tapahtuma, joka uutisoitiin myös valtakunnallisesti. Toiminta loppui vuonna 1975, kun Suomi ei enää uusinut kansainvälisiä kalastussopimuksiaan. Laivastoon kuului parhaimmillaan neljä Saukko-alusta.[1]

Nykyään Saukko-laivaston irtaimistoa on nähtävillä Silliperinnekeskus Dikselissä Röölässä, Naantalissa. Silliperinnekeskuksen perusajatuksen kehitteli Tauno Saarni vuonna 2003. Hän oli Saukko-laivaston viimeinen omistaja.[2]

Sillinjalostus yritys Boyfoodin siirryttyä Röölään, ja sen tuotua silliä ensimmäisen kerran vuonna 1990, alettiin vuosittain pitämään Sillimarkkinoita Röölässä. Sillimarkkinat pidettiin alkukesästä, ja ne olivat perinteinen kesätapahtuma, jossa sillilaivojen saapumista juhlitaan uuden perunan ja viihde-esiintyjien kanssa. Tapahtuma on tunnettu Turun alueella ja siihen osallistui vuosittain tuhansia ihmisiä.[1]

  1. a b c Historia Boyfood. Arkistoitu 5.5.2010. Viitattu 30.6.2010.
  2. Suomalainen, Harri: Silliperinne elää Röölässä. Vakka-Suomen Sanomat, 17.6.2010, 61. vsk, nro 67, s. 12. Uusikaupunki: Vakka-Suomen Sanomain kuntayhtymä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.