Samuel Little

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Samuel Little
Poliisin ottamia kuvia Samuel Littlestä vuosilta 1966–1995.
Poliisin ottamia kuvia Samuel Littlestä vuosilta 1966–1995.
Henkilötiedot
Syntynyt7. kesäkuuta 1940
Reynolds, Georgia
Kuollut30. joulukuuta 2020 (80 vuotta)
Kalifornia
Kansalaisuus Yhdysvallat
Muut tiedot
Muut nimet Samuel McDowell
Rikokset Vuonna 2018 Little tunnusti surmanneensa 90 ihmistä vuosien 1970–2005 aikana.
Rangaistus Tuomittiin kolmesta 1980-luvulla tehdystä murhasta kolmeen elinkautiseen vankeuteen 2014.

Samuel Little (tunnetaan myös nimellä Samuel McDowell,[1][2] 7. kesäkuuta 1940 Reynolds, Georgia[3]30. joulukuuta 2020[4]) oli yhdysvaltalainen sarjamurhaaja.[3] Hänet tuomittiin kolmesta 1980-luvulla tehdystä murhasta kolmeen elinkautiseen vankeuteen 2014. Keväällä 2018 Little tunnusti surmanneensa edellä mainittujen lisäksi 90 ihmistä vuosien 1970–2005 aikana.[5]

Vuonna 2014 Little sai vankeustuomion kolmesta murhasta sen jälkeen, kun hänet oli yhdistetty DNA-näytteiden avulla kolmen naisen selvittämättömiksi jääneisiin kuolemiin, jotka olivat tapahtuneet vuosina 1987 ja 1989 Los Angelesin piirikunnassa.[5][6] Jo ennen murhista annettua tuomiota Little oli kerännyt nimiinsä mittavan rikosrekisterin, jossa on tuomioita muun muassa aseellisesta ryöstöstä ja raiskauksesta.[7]

Kun Littlen taustoja tutkittiin perusteellisesti osana Yhdysvaltain liittovaltion poliisin ohjelmaa, jossa toistuvasti väkivalta- ja seksuaalirikoksiin syyllistyneiden tietoja vertaillaan selvittämättömiin rikoksiin yhteistyössä paikallisten poliisiviranomaisten kanssa, tutkijat törmäsivät texasilaisessa Odessan kaupungissa tapahtuneeseen rikokseen, jonka he päättelivät liittyvän Littleen. Hänen todettiinkin liikkuneen alueella kyseisen rikoksen tapahtuma-aikaan. Niinpä tutkijat ehdottivat Littlelle sopimusta, jonka mukaan hän saisi vaihtaa vankilaa, jos antaisi tietoja tekemistään rikoksista. Little suostui, ja kertoi keväällä 2018 antamassaan haastattelussa, kuinka monta ihmistä oli tappanut missäkin paikassa. Haastattelun aikana Little tunnusti vielä 90 surmaa, joista FBI on todentanut 34.[5][6] FBI pyysi vuonna 2019 uhrien tunnistusapua julkaisemalla kaikkien selvittämättömien murhien uhrien kuvat piirroksina internetissä.[8]

Kiertolaiselämää viettänyt Little tappoi usein prostituoituja ja päihderiippuvaisia.[9] Hän oli entinen kilpanyrkkeilijä, ja hänen tyylinään oli tyrmätä uhrinsa ensin iskuilla ja sitten kuristaa heidät. Surmien tekotavan takia Littlen uhrien ruumiisiin ei jäänyt puukotukseen eikä luodin osumaan viittaavia merkkejä. Niinpä monien Littlen tappamien ihmisten tulkittiin alun perin kuolleen luonnollisista syistä, huumeiden yliannostukseen tai tapaturmaisesti eikä henkirikoksen seurauksena.[5] Huomattavan osan Littlen tekemistä murhista arvellaan tapahtuneen 1970- ja 1980-luvuilla ennen DNA-teknologian yleistymistä rikostutkinnassa.[6][7]

FBI:n mukaan Little saattaa olla yksi Yhdysvaltain historian tuhoisimmista sarjamurhaajista.[5][6]

  1. Levenson, Eric & Johnston, Chuck: A convicted murderer says he killed 90 people and got away with it. The FBI believes him CNN International. 14.12.2018. Turner Broadcasting System, Inc. Viitattu 14.2.2019.
  2. Bui, Lynh: Serial killer Samuel Little says a 1972 unsolved Maryland case is among 90 he got away with, police say The Washington Post. 28.11.2018. WP Company LLC. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi) 
  3. a b Hutchinson, Bill: Timeline on 78-year-old man suspected of being one of the ’most prolific serial killers in US history’ ABC News. 30.11.2018. American Broadcasting Company. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  4. Rogers, John: Man called most prolific serial killer in US history dies AP – Associated Press. 31.12.2020. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  5. a b c d e FBI releases serial killer Samuel Little's drawings of victims BBC News. 13.2.2019. BBC. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  6. a b c d Convicted Killer Linked to 90 Murders FBI.gov. 27.11.2018. FBI. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  7. a b Samuel Little: US serial killer 'admits 90 murders' BBC News. 29.11.2018. BBC. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  8. Samuel Little on virallisesti Yhdysvaltojen pahin sarjamurhaaja – sai 93 naisen murhasta seksuaalista tyydytystä www.iltalehti.fi. Viitattu 8.10.2019.
  9. Kauppinen, Ina: Poliisi julkaisi kuvat: Yhdysvaltain kenties pahin sarja­murhaaja teki piirroksia naisista – mallien kohtalo saattoi olla julma Ilta-Sanomat. 14.2.2019. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 14.2.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]