Rautajätti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rautajätti
The Iron Giant
Ohjaaja Brad Bird
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Michael Kamen
Kuvaaja Steven Wilzbach
Leikkaaja Darren T. Holmes
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Ensi-ilta 1999
Kesto 86 minuuttia
Alkuperäiskieli Englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Rautajätti (The Iron Giant) on Brad Birdin ohjaama ja Warner Brosin julkaisema piirroselokuva vuodelta 1999. Elokuvan pääosissa ovat Eli Marienthal, Jennifer Aniston, Harry Connick Jr., Vin Diesel ja Christopher McDonald.

Elokuva tapahtumat alkavat lokakuussa 1957, jolloin eräs myrskyyn eksynyt merikapteeni huomaa hohtavan ilmiön horisontissa. Hän suuntaa aluksensa kohti majakaksi luulemaansa valoa, mutta törmääkin rautaiseen jättiläiseen. Myöhemmin Rockwellin kaupungissa Mainessa yhdeksänvuotias Hogarth Hughes kuulee kapteenin turhaan yrittävän kertoa näkemästään olennosta.

Illalla Hogarth kuulee ulkoa meteliä ja huomaa erinäisiä vaurioita lähistöllä. Hän lähtee seuraamaan metsään vieviä jälkiä ja päätyy sähkölaitokselle, missä hän huomaa valtavan robotin syömässä tornia. Robotti saa lopulta tainnuttavan sähköiskun, jolloin Hogarth pelastaa sen kääntämällä pääkytkimestä ja juoksee pakoon jätin herättyä uudestaan. Hogarthin mielenkiinto robottia kohtaan kasvaa, ja hän lähtee päivällä metsään mukanaan metallinpala ja kamera. Kun Hogarth viimein löytää jätin, hän huomaa sen olevan ystävällinen.

Rautajätti on aiheuttanut tuhoja muuallakin kuin sähkölaitoksella, joten Rockwelliin saapuu tutkimaan asiaa agentti Kent Mansley. Tämä huomaa pian Hogarthin tietävän jätistä ja yrittää turhaan painostaa tätä paljastamaan tietonsa. Hogarth piilottaa jätin ensin oman kotinsa latoon ja sitten paikallisen romukauppiaan ja beatnik-taiteilija Deanin romuvarastolle, missä jätille riittää ravintoa.

Mansley saa lopulta todistusaineistoa jätistä, kun hän löytää Hogarthin kamerasta valokuvan jätistä. Mansleyn pyynnöstä armeija saapuu Rockwelliin kenraali Rogardin johtamana ja suorittaa ratsian Deanin romuvarastolla. Dean on kuitenkin naamioinut jätin taideteoksekseen, jolloin Mansley joutuu Rogardin raivon kohteeksi ja armeija poistuu paikalta. Hiukan myöhemmin Hogarthin leikkiessä jätti reagoi pojan leluaseeseen ampumalla lasersäteitä, jolloin Dean luulee jätin tulleen hulluksi ja häätää tämän tiehensä.

Rautajätti kulkee yksin lumisessa maastossa, mutta pelastaa sitten sattumalta Rockwellin kaupungissa katolta pudonneet pikkupojat. Heti sen jälkeen armeija saapuu paikalle Mansleyn ja Rogardin komennossa ja alkaa ampua jättiä, jolloin se reagoi aseisiin muuttumalla sotakoneeksi, joka puolustautuu tehokkaasti panssarivaunuja, suihkuhävittäjiä ja jopa sotalaivoja vastaan. Mansley vaatii Rogardia valmistautumaan jätin tuhoamiseen atomipommilla.

Jätin valmistautuessa tuhoamaan sitä ampuneen laivan Hogarth anelee sitä valitsemaan, haluaako se olla ase vai ei, mikä saa jätin muuttumaan takaisin normaaliksi itsekseen. Mansley ei silti ole vakuuttunut, vaan määrää Rogardin radiopuhelimella sukellusvene USS Nautilusin laukaisemaan ydinkärjen, joka tulee tuhoamaan jätin ja koko kaupungin. Pelastaakseen ihmiset jätti nousee lentoon ja törmää ydinpommiin, joka räjähtää korkealla avaruudessa kaupungin yllä. Jätin oletetaan tuhoutuneen räjähdyksessä.

Dean rakennuttaa kaupungille patsaan jätin muistolle ja armeija lähettää Hogarthille jätin leuassa olleen ruuvin, joka oli ainoa jätistä löydetty osa. Yöllä ruuvi alkaa kuitenkin liikkua itsestään ja Hogarth avaa ikkunan, jolloin ruuvi suuntaa muiden jätin osien tavoin kohti Langjökullin jäätikköä Islannissa, missä jätin pää odottaa niitä. Jätin silmät avautuvat ja tämä hymyilee.

Ääninäyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperäinen ääninäyttelijä Suomalainen ääninäyttelijä Rooli
Eli Marienthal Max Wiberg Hogarth Hughes
Vin Diesel Juha Hyppönen Rautajätti
Christopher McDonald Heikki Sankari Kent Mansley
Harry Connick, Jr. Kari Mattila Dean McCoppin
Jennifer Aniston Irina Björklund Annie Hughes
John Mahoney Juha Hyppönen kenraali Shannon Rogard
M. Emmet Walsh Aarre Karén Earl Stutz