Punakarit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Punakarit
Punakarit satelliitista
Punakarit satelliitista
Maantiede
Sijainti 63°20′30″N, 021°34′00″E
Merialue Merenkurkku
Saaria yht. 80
Valtio
Valtio Suomi

Punakarit on Mustasaaren kuntaan kuuluva saariryhmä Mikkelinsaarten ja Raippaluodon välissä. Saariryhmä koostuu noin 40 saaresta.[1] Saaret ovat kasvistoltaan vaihtelevia; osa saarista on avoimia kalliosaaria ja osa on puolestaan lehti- ja havupuuvaltaisia saaria. Myös tyrnipensasta esiintyy runsaslukuisesti Punakarien saariryhmän pohjoisilla saarilla. Lisäksi Bullerbådanin saarella (N63 19.56 E21 33.65) sijaitsee kalasauna, eli kaikille avoin kalastajamökki. Saariryhmä on kuitenkin lähes asumaton paria kesämökkiä lukuun ottamatta ja siksi muodostaakin hyvän retkeilykohteen Vaasan lähisaaristossa.

Saariryhmä on saanut nimensä punaisesta graniitista, jota on käytetty myös Vaasan jälleenrakennuksessa kaupungin palon jälkeen 1860-luvulta alkaen. Tästä muistuttamassa ovat enää mm. kivenhakkaajien Yttre Rödgrundin saarelle jättämä suurikokoinen muistokaiverrus[1] ja jäljelle jääneet hakatut irtolohkareet samalla saarella. Sittemmin myös jääkärien etappitie Ruotsiin kulki Punakarien kautta. Kieltolain aikaan pirtun salakuljettajat käyttivät Punakareja tukikohtanaan.

Kalastajamökki Bullerbådanin saarella


Saariryhmän luoteisosan avoimia kalliosaaria

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vaasan seudun luontokohteet Suomen Luonnonsuojeluliitto. Viitattu 19.3.2018.
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.