Publiikki
Publiikki (lat. publicus, julkinen) on yliopiston tai korkeakoulun, tai näiden tiedekunnan taikka osaston järjestämä juhlatilaisuus, jossa vastavalmistuneet maisterit ja kandidaatit saavat tutkintotodistuksensa. Publiikkien sisältö vaihtelee eri yliopistojen, korkeakoulujen, tiedekuntien ja osastojen välillä, mutta pääpiirteissään juhlallisuudet koostuvat aina publiikkiin ilmoittautuneiden kokoontumisesta määrättyyn luentosaliin tai juhlatilaan, jossa tiedekunnan dekaani tai varadekaani, tai heitä vastaava tutkinnon myöntävän instanssin edustaja, pitää juhlapuheen valmistuville. Tämän jälkeen tutkintotodistukset jaetaan valmistuville maistereille ja kandidaateille. Joissakin publiikkeja järjestävissä paikoissa todistuksen rinnalla jaetaan myös ruusu. Publiikin ohjelmaan saattaa kuulua pieni musiikkiesitys. Yleensä seremonian päätyttyä on kuohuviini-tarjoilu osallistujille. Publiikkiin yleensä valmistuva voi kutsua lähimpiä perheenjäseniään yleisöksi. Joissakin suvuissa ja perheissä järjestetään publiikin jälkeen valmistujaisjuhlat kotona tai erillisessä juhlatilassa perheen ja suvun jäsenille.
Publiikkien järjestämisen tahti vaihtelee järjestävän instituution mukaan, joissakin publiikki pidetään aina lukukauden päätteeksi joulukuussa ja toukokuussa, toisissa publiikkeja pidetään kuukausittain. Isoin tahtiin vaikuttava tekijä on se, miten runsaasti kyseisestä instanssista valmistuvat ilmoittautuvat publiikkiin. Publiikkiin voi osallistua sekä kandidaatintutkinnon saamisen että maisterintutkinnon saamisen jälkeen. Publiikkiin osallistuminen ei ole pakollista, vaan valmistunut voi myös tilata tutkintotodistuksensa laitoksen kansliasta noudettavaksi, taikka postitettavaksi hänelle kotiin.
Publiikkiseremonia syntyi tarpeesta 1800-luvun puolivälissä luoda halvempi valmistumisväylä niille valmistuville maistereille, jotka eivät halunneet odottaa ja osallistua kalliimpaan juhlalliseen promootioon.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- toim. Satu Aalto: Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt, s. 412-413. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2001. ISBN 951-23-3963-3.