Poptori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poptori Oy
Tunnuslause Musiikki on mielen elintarvike
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1995[1]
Toimiala musiikki
Tuotteet CD:t ja DVD:t
Tytäryhtiöt Poptori Finland Oy
Kotisivu www.poptori.fi

Poptori Oy on vuonna 1995 perustettu suomalainen perheyritys, joka keskittyy kotimaisen musiikin uustuotantoon, tekijänoikeuksien jalostamiseen, omistamiseen ja hallintoon digitaalisessa ympäristössä.

Poptorin vahva eetos on kotimaassa tuotetun musiikin taloudellisen ja henkisen arvon tunnustaminenselvennä ja tuottojen jääminen Suomeen synnyttämään uutta kulttuuripääomaa. Yhtiön toimitusjohtajana toimi Erkki Puumalainen. Joulukuussa 2018 Poptorin fyysistä jakeluliiketoimintaa jatkamaan perustettiin Poptori Finland -niminen yritys.[2] Uutta Poptorin jakeluyhtiötä jatkavat Erkki Puumalaisen lapset.

Poptorin tuotannon perusta musiikissa keskittyy uusien artistien synnyttämiseen, levyjen uudelleenjulkaisuihin sekä eri artistien vanhojen menestyskappaleiden uusintalevytyksiin. Yhtiölle levyttäneitä artisteja ovat muun muassa Petrus Schroderus, Kai Hyttinen, Tauski, CatCat, Danny, Jukka Kuoppamäki ja RosvoSektori. Vuodesta 2003 alkaen Poptori liitti musiikin tuotantoon mukaan kuvituksen ja 5.1 surround -äänen DVD-tallentamista varten.

Poptorin määritteleminä pääkohderyhminä ovat alle yhdeksänvuotiaat ja yli 35-vuotiaat kuluttajat. Tuotteita myydään sekä yksityisille ihmisille että liikelahjakäyttöön. Poptorin tuotteita myytiin parhaimmillaan yli tuhannessa myyntipisteessä. CD-levyjen lisäksi muita jakeluformaatteja ovat hybridimedia, CD/DVD-postikortit ja Double Art -musiikki-DVD:t.

Poptori oli keväällä 2022 perustamassa Suomen Luova Talous (SULT) ry nimistä etujärjestöä mallintamaan luovan talouden kotimaisia ekosysteemejäselvennä. [3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.