Paul Iribe

Paul Iriben kuolinilmoitus vuonna 1936 Revue des sports et du monde lehdessä.

Paul Iribe (alunp. Iribarnegaray); (8. kesäkuuta 1883 Angoulême, Ranska – 21. syyskuuta 1935 La Pausa, Roquebrune-Cap-Martin, Alpes-Maritimes, Ranska) oli ranskalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija sekä sisustussuunnittelija. Hän työskenteli Hollywoodissa elokuvateollisuudessa 1920-luvulla ja oli Coco Chanelin rakastaja vuodesta 1931 aina kuolemaansa asti.

Suku ja koulutus

Joseph Paul Iribarnegarayn vanhemmat olivat julkisten töiden insinööri Jules Jean Iribarnegaray (1836–1914) ja espanjalaissyntyinen Josepha Maria Sanchez de la Campa y Salgueron (s. 1853). Hänellä oli kaksi vanhempaa sisarta Jeanne (s. 1874 Sevilla) ja Dominique (s. 1876 Sevilla). Paul sai koulutuksensa Pariisissa. Vuosina 1908–1910 hän opiskeli École des Beaux-Artsissa käytyään ensin lukion College Rollinissa.

Suunnittelu-ura

Paul Iribe teki jo 17-vuotiaana kuvituksia suosittuun L'Assiette au Beurreen sekä piirroksia ja karikatyyrejä satiirisiin lehtiin Le Rire, Le Sourire ja La Baïonnette.

Paul Iribe, Le Rire lehden kansi 1902

Hän oli yksi ranskalaisten kuvittajien joukosta, johon kuuluivat myös George Barbier (1882–1932), Georges Lepape, Charles Martin ja Pierre Brissaud (1885–1964). Heidän modernistinen tyylinsä, johon vaikuttivat sekä aikakauden uudet taidesuuntaukset että japanilaisesta taiteesta innoituksensa saava yksiulotteisuus ja minimalismi.

Paul Iribe, kuvitus Le Témoin lehteen 1906

Vuonna 1906 Iribe teki yhteistyötä useiden avantgarde-taiteilijoiden kanssa luomalla poliittisen oikeisto-anarkistisen ja patrioottisen satiirilehden Le Témoin (Todistaja), hänen kuvituksensa lehdessä herättivät muotisuunnittelija Paul Poiret'n huomion. Rajoitettu painos (250 kpl) oli innovatiivinen, koska se käytti eloisia fauvistisia värejä ja japanilaisten painokuvien yksinkertaistettua viivaa ja litistettyä perspektiiviä. Kuvien luomisessa Iribe käytti käsinvärjäysprosessia nimeltä kaaviomaalaus (ransk. pochoir), jossa pronssi- tai sinkkilevyille tehtyihin kaiverruksiin voidaan lisätä värikerroksia vaiheittain. Lehteä rahoitti Coco Chanel.

Paul Iribe, Bénédictine liköörin mainos 1910-1914

Vuonna 1911 couturière Jeanne Paquin palkkasi Iriben sekä kuvittajat Georges Lepapen ja Georges Barbierin tekemään portfolion vaatemalleistaan nimeltä L’Eventail et la fourrure chez Paquin. Koko 1910-luvun ajan Iribe oli mukana muotimaailmassa ja teki myös teatteri-, sisustus- ja korusuunnittelua. Hän jatkoi muotikuvittamista, avasi koristetaideliikkeen rue du Faubourg St. Honoré'lla, suunnitteli parfyymipulloja, tekstiilejä Bianchini Ferier -yritykselle ja suunnittelija André Groultille. Hän teki useita julkaisuja tanssija Vatslav Nižinskin kanssa, esimerkiksi albumi nimeltä Prélude à l'aprés-midi d'un faune (Faunin iltapäivä), joka vangitsi Nižinskin tekemän koreografian Claude Debussyn samannimiseen sävellykseen Adolph de Meyerin valokuvaamana.

Paul Iriben kuvitus, Paul Poiret'n sisustusmerkille Les Ateliers de Martine, 1918

Iriben työ erottuu muista taiteilijoista ensisijaisesti niissä kuvituksissa, joita hän toteutti muotilehdille, kuten ekslusiiviselle La Gazette du Bon Ton'ille, jossa hänen vinjettinsä uusimmista muotivaatteista edistivät muotisuunnittelijoiden, kuten Paul Poiret'n mainetta. Couturièr Paul Poiret tunnisti Iriben lahjakkuuden ja pyysi häntä luomaan piirroksia kokoelmansa uusista vaatemalleista. Kuvitukset koottiin myöhemmin albumiksi nimeltä "Les Robes de Paul Poiret racontée par Paul Iribe", joka julkaistiin vuonna 1908. Julkaisu aiheutti kohua, sillä Poiret'n suunnitteluestetiikka edisti uutta vapaampaa vaatetusta, jossa jätettiin vuosisatoja ihanteena ollut, rajoittavan korsetin muokkaama naisvartalo vapaaksi. Vuonna 1925 La Gazette du Bon Ton -lehti sulautettiin Vogue-lehteen.

Paul Iriben kuvitus Les Robes de Paul Poiret, 1908.

Vuonna 1919 Iribe muutti New Yorkiin, ja hänen art deco -tyylinsä levisi edelleen amerikkalaiselle muotia ostavalle yleisölle hänen jatkuvan muotikuvituksen ja sisustuksen parissa. Hänen töitään julkaistiin amerikkalaisen Voguen seitsemässä numerossa, ja hän avasi myös Fifth Avenuelle myymälän nimellä Paul Iribe Designs New York–Paris. Iribe oli yksi ensimmäisistä ranskalaisista muotisuunnittelijoista Hollywoodissa. Cecil B. DeMille tilasi hänet luomaan puvustuksen Gloria Swansonille elokuvaan Male and Female vuonna 1919. Elokuva oli alku kuuden vuoden yhteistyölle Paramount-studioilla, jonka aikana Iribe toimi kahdeksan DeMille-elokuvan visuaalisena suunnittelijana eli art directorina. Hän oli visuaalinen suunnittelija eli art director Kymmenen käskyä elokuvan ensimmäiseen, vuoden 1923 mykkään versioon nimeltä Kymmenet käskyt, jonka valtavat lavasteet ja 2 500 ihmistä käsittänyt tekijäkaarti ovat Hollywood legenda.

Paul Iribe, piironki n. 1919

Iribe muutti takaisin Ranskaan vuonna 1930 ja osallistui lukuisiin suunnitteluprojekteihin, kuten Choix (Valinta) nimisen kirjan julkaisemiseen, joka esitteli hänen suunnittelemiaan huonekaluja, sisustustaidetta ja koruja.

Iriben suunnittelijaura oli tuottelias, hän kirjoitti tekstejä ja teki visuaalista suunnittelua Vogue-lehteen, suunnitteli kankaita, huonekaluja, mattoja ja teki sisustussuunnittelua varakkaille asiakkaille. Iribe suosi sulavien linjojen runsasta käyttämistä, joka oli jugendille ominaista: puffi-verhot, kiiltävät lamee-tekstiilit, kuvakudoksilla peitetyt seinät ja matoilla peitetyt lattiat. Hän suhtautui vihamielisesti moderniin teolliseen muotoiluun ja esitti ytimekkään kritiikkinsä vuoden 1925 Arts décoratifs -näyttelyyn: "Taiteen ja kuution välinen liitto."^lähde?

Paul Iribe, Jeanne Dirys Le cadet de Coutras näytelmässä, Comoedia Illustré kansikuva 1911

Paul Iribe, "Marianne", Le Témoin 1934

Vuonna 1932-1933 Iribe teki yhteistyötä Coco Chanelin kanssa International Guild of Diamond Merchants tilaamien luksuskorujen suunnittelussa. joissa käytettiin materiaaleina pelkästään platinaa ja timantteja. Hän teki yhteistyötä korusuunnittelussa Chanelin kanssa aina kuolemaansa vuoteen 1935 asti.

Yksityiselämä

Vuonna 1911 Paul Iribe meni naimisiin näyttelijä ja viihdetaiteilija Jeanne Dirysin kanssa. Samana vuonna näytelmässä "Le Cadet des Courtas" tämä käytti Iriben vuonna 1910 suunnittelemaa korua, ylellistä sulan muotoista turbaanineulaa, johon oli upotettu smaragdeja ja helmiä. He erosivat vuonna 1918.

Iriben toinen vaimo oli amerikkalainen perijätär Maybelle Hogan, joka oli ollut aiemmin naimisissa teatteri- ja musiikkipäällikkö Francis C. Coppicusin kanssa. Heillä oli kaksi lasta, Pablo (s. 1920) ja Maybelle (s. 1928). He erosivat vuonna 1928 Iriben ja Coco Chanelin yhteistyön seurauksena.

Julkaisut

• Les robes de Paul Poiret. Julkaisija Se trouve a Paris chez Paul Poiret, couturier, 1908.
• Le Témoin..., toimittaja Paul Iribe. Le Témoin aikakauslehti 1933.
• Bleu, blanc, rouge: France, Etablissements Nicolas.
• Paul Iribe – Précurseur de l'art déco. Bibliothèque Forney, 1983 ISBN 2-7012-0572-7

Paul Iriben signeeraus

Perintö

Paul Iribe oli Coco Chanelin kanssa tämän huvilassa La Pausassa Ranskan Rivieralla 21. syyskuuta 1935, kun Iribe yhtäkkiä menetti tajuntansa pelatessaan tennistä ja kuoli 52-vuotiaana sydänkohtaukseen. Chanel näki rakastajansa kuoleman ja tunsi menetyksen raskaana, surren tätä kauan.

Paul Iribe tuli tunnetuksi ikonisista julisteistaan ja kuvituksistaan, joissa hän käytti modernismin, naisellisuuden ja voiman teemoja. Hänen kansainvälisesti tunnetut julisteensa, kuten Vogue-lehden kansi vuonna 1921, auttoivat edistämään art deco -tyyliä Euroopassa. Iribe oli myös erittäin vaikutusvaltainen muotimaailmassa ja suunnitteli monia trendejä luovia malleja ranskalaisille muotitaloille. Hänen käyttämänsä rohkeat värit, mielenkiintoiset muodot ja kuviot sekä innovatiivinen materiaalien käyttö poikkesivat radikaalilla tavalla aikakauden perinteisestä ranskalaisesta tyylistä.

Aiheesta muualla

• Paul Iribe - International Movie Database

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul Iribe Wikimedia Commonsissa