Paska (artisti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paska on suomalainen vuonna 1985 aloittanut a cappella -musiikkia esittävä hanke, jonka muodostaa radiotoimittajana ja kirjailijana tunnettu Ari Peltonen. Peltonen kutsuu Paskaa yhtyeeksi, vaikka hän on sen ainoa jäsen. Peltonen tunnetaan muun muassa Radiomafian ohjelmasta ANSSI!. Paskan musiikissa ei ole mukana soittimia vaan kappaleet koostuvat englanninkielisestä huutamisesta tai muusta samantyyppisestä materiaalista. Toisinaan Paskan käytössä on ollut kaksi mikrofonia, joista toiseen on esitetty kitarasooloja jäljitteleviä osuuksia. Peltosen sanojen mukaan Paskan yhtenä tarkoituksena on osoittaa, että kuka tahansa voi tehdä musiikkia, ”riippumatta siitä, kuinka paska hän on”.

Paska teki ensimmäisen esiintymisensä keväällä 1985 kilpailijana Rockin SM-kisojen alkukarsinnassa Riihimäellä. Paskan seuraava esiintyminen oli vuonna 1987, jolloin Paska myös esiintyi itsenäisyyspäivänä televisioidussa Härmärock-konsertissa. Yleisradion ohjelmapäivystykseen tuli runsaasti palautetta esimerkiksi siitä, että artisti oli kehottanut ihmisiä hankkimaan ”punaiset paperit” varusmiespalveluksen välttämiseksi.

1990-luvulla Paska esiintyi myös ulkomailla, muun muassa Yhdysvalloissa, Saksassa, Puolassa ja Kanadassa. Lopulta yhtyeen ilmoitettiin hajonneen sisäisiin erimielisyyksiin.

Paskan paluulevyn, joka on samalla yhtyeen ensimmäinen varsinainen albumi, ilmoitettiin ilmestyvän huhtikuussa 2005. Levyn julkaisua ilmoitettiin sen jälkeen lykättävän nettipiratismin takia. Artistin mukaan kyse oli sen varmistamisesta, että levy on varmasti levinnyt kunnolla internetiin ennen sen virallista julkaisemista. Ari Peltonen sanoi, ettei levyä välttämättä kukaan jaksa kuunnella, mutta sen voi kumminkin omistaa. Levyllä on muun muassa versiot kappaleista ”Bohemian Rhapsody”, ”Anarchy in the U.K.”, ”Tubular Bells”, ”Love me tender”, ”My Way” ja ”Mä vain pogoon”.

Kesällä 2005 yhtye teki ”Paska elämä aikuiselle” -nimeä kantaneen kiertueen. Myöhemmin syyskuussa 2006 järjestettiin myös samanniminen konsertti. Konsertin tuoton ilmoitettiin menevän kokonaan Peltoselle, joka kertoi lähtevänsä lomalle niin kauas kuin mitä saaduilla rahoilla pääsee. Tilaisuudessa myös myytiin oheistuotteina Paska-kalsareita ja kerättiin kolehtia, sekä Puhdas elämä lapsille -hyväntekeväisyyskonsertin tavoin ilmoitettiin aina, kuinka paljon rahaa on jo koottu.[1]

Women Are from Venus, Men from Anus -levynkansi
  • Superdoublemegamaxihits! (7", Bad Vugum, 1989), levy sisältää 6 lyhyttä kappaletta pituuksiltaan.
  • Buy Play Throw Away (7", Gaga Goodies, 1989), levy sisältää 8 lyhyttä kappaletta pituuksiltaan.
  • Ra(u)hatonta Joulua (7". Tavastia Records, 1992), esittäjät: Jorma, Johnny Blue, Jeesus (Paskan sivuprojekteja)
  • Heterosapiens (7". Human Wreckords, Saksa, 1997)
  • Christmas Album (7", Meeuw Muzak, Hollanti, 2002)
  • Women Are From Venus, Men From Anus (Riemu-levyt, 2005)
  1. Helsingin Sanomien NYT-liite, 8.9.2006

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]