Openworld

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Openworld eli Openworld Adventure Network on Suomessa vuonna 2000 perustettu matkailuun, ulkoilmaelämään, kiipeilyyn, retkikuntiin ja kestävään kehitykseen keskittynyt yhteisö[1] ja verkkolehti.

Kierrettyään Lähi-idän alueella yhteisön perustajajäsenet Juha Viitala ja Kalle Viira halusivat keväällä 1997 [2] perustaa yhteisön helpottamaan omatoimimatkailua ja yleensä maailman avartamista. Myöhemmin mukaan on matkailun ja kulttuurivaihdon lisäksi tullut ulkoilmaelämään ja muun muassa kiipeilyyn liittyviä teemoja.

Openworld Adventure Networkin julkinen käynnistys tapahtui vuonna 2001, kun perustajakaksikko kiersi maailman ympäri vuodessa ja raportoi matkan tapahtumia MTV3 Internetissä[3]. Sivusto oli yksi ensimmäisistä matkablogeista. Vuonna 2006 avautui Openworld.fi-sivusto, joka matkailun lisäksi käsittelee muun muassa kiipeilyä, retkeilyä, retkikuntia ja seikkailu-urheiluun liittyviä asioita.

Openworld-yhteisö on järjestänyt matkavalokuvanäyttelyjä, seikkailumatkoja, kursseja [4], retkiä ja tapahtumia. Vuonna 2008 Openworld Adventure Network toi Yhdysvalloista Reel Rock Tourin Suomeen. [5]


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]