Novator

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Novator on islantilaisen Thor Björgólfssonin ‎omistama sijoitusyhtiö. Toimitusjohtaja on islantilainen Orri Haukson. Marraskuussa 2007 Novatorin hallinnassa oli 7 miljardin euron omaisuus, josta iso osa oli hankittu lainarahalla.[1]

Novator tarjosi Saunalahdesta 250 miljoonaa euroa toukokuussa 2005. Saunalahti päätyi kuitenkin Elisalle. Elisa osti Saunalahden osakevaihtona toteutetussa kaupassa. Koska Novator oli jo ostanut osan Saunalahdesta, siitä tuli Elisan osaomistaja. Elisan ylimääräinen yhtiökokous 5. joulukuuta 2005 laajensi yrityksen hallitusta: uusiksi jäseniksi tulivat Kemiran pääjohtaja Lasse Kurkilahti ja asianajaja Matti Manner. Heitä pidettiin Novatorin edustajina.[2]

Novator ilmoitti 22.11.2007 vaativansa Elisan ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista hallitusten jäsenten vaihtamiseksi ja yhtiön jakamiseksi kahteen osaan. 22.11.2007 Elisan hallitus ilmoitti 18. joulukuuta 2007 pidettävästä ylimääräisestä yhtiökokouksesta ja sanoi vastustavansa Elisan jakamista.[3]

Novator Finland omisti Elisasta 11,48 %. Viisi suurta suomalaista eläkeyhtiötä ilmoitti vastustavansa Novatorin esitystä. Yhteensä eläkeyhtiöt omistivat 8,3 % Elisasta.[a][4] Ajanta (omisti 1,25 %) oli Björgólfssonin liikekumppani, mutta yhtiö ei marraskuussa ottanut ehdotuksiin kantaa.[5] Marraskuussa 2007 Kurkilahti kiisti olevansa Novatorin edustaja hallituksessa. Novatorin tavoitteena yhtiökokouksessa oli neljä hallituspaikkaa kuudesta.[2] Novator nosti omistuksensa 15 prosenttiin 15.1.2008.[6]

Syksyllä 2008 Novator joutui pankkikriisin vuoksi myymään omistuksensa Elisassa eläkeyhtiö Varmalle,[7] joka on sitoutunut myymään vähintään puolet ostamistaan osakkeista Suomen valtiolle.[8]

Syyskuussa 2005 Novator osti 34 % Elbankista Bulgariassa 60 miljoonalla eurolla. Syyskuussa 2007 Novator myi 48 % ElBankista 195 miljoonalla eurolla.[1]

  1. Ilmarinen 4,9 %, Varma 1,8 %, valtion eläkerahasto 0,63 % ja Etera 0,57 %lähde?
  1. a b Tuomo Pietiläinen: Viikinki rahastaa kun taloudessa myrskyää, Elisan pilkkoja Thor Björgolfsson on luonut omaisuutensa siellä, missä säätelytaloudessa on siirrytty kapitalismiin, Helsingin Sanomat 20.1.2008 (Verkossa, maksaville lukijoille)
  2. a b Jyri Raivio: Uskokoon ken haluaa, Kolumni. 12.1.2008 B8 (Verkossa, maksaville lukijoille)
  3. Jyri Raivio: Novatorin Thor Björgólfsson: Suomen Elisa-kohu on nationalismia, Helsingin Sanomat 5.1.2008 B4 (Verkossa, maksaville lukijoille)
  4. Anni Lassila: Häkämies: Valtio tukee Elisan nykyhallitusta ja sen strategiaa, Helsingin Sanomat 4.11.2007 B4 (Verkossa, maksaville lukijoille)
  5. Olavi Koistinen: Eläkeyhtiöt ja Novator aikovat taistella Elisan osakkaiden äänistä, Helsingin Sanomat 30.11.2007 Verkossa, maksaville lukijoille
  6. Novator nosti omistuksensa 15 prosenttiin, Helsingin Sanomat 15.1.2008 B4 (Verkossa, maksaville lukijoille)
  7. Varma osti Novatorin Elisa-osakkeet Taloussanomat 13.10.2008
  8. Valtio aikoo Elisan omistajaksi Taloussanomat 13.10.2008.