Mutenia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mutenian kylää 1950-luvulla.

Mutenia on Sodankylän Sompiossa sijaitseva kylä, jonka muodostaa kolme asumatonta taloa. Se on yksi viidestä Sompion alueen kokonaan tai osittain Lokan tekojärven alle jääneestä kylästä.[1] Alkuperäisestä Mutenian kylästä on tekoaltaan luoteisosassa nykyään jäljellä vain yksi 1800-luvun lopulla rakennettu talo piharakennuksineen. Lisäksi kylässä on kaksi toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta periytyvää pihapiiriä.[2] Rakennukset ovat Lokan tekoaltaan rakentaneen Kemijoki Oy:n omistuksessa, eivätkä ne ole vapaasti tutustuttavissa.[3]

Mutenia kuuluu yhdessä Purnumukan kylän kanssa Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin esimerkkeinä Sodankylän metsäsaamelaisesta asutuksesta.[4]

Mutenian kylä sijaitsi alun perin Sompiojärvestä alkunsa saaneen Mutenianjoen varrella. 1840-luvulla paikalla vieraillut M. A. Castrén kuvaili 17 peräkkäisen katovuoden kurjistamia Mutenian oloja äärimmäisen köyhiksi.[5] 1870–1890-luvuilla Sompioon muutti Ruotsin ja Norjan välisen rajasulun vuoksi Koutokeinon ja Enontekiön alueiden porosaamelaisia, joista osa asettui myös Muteniaan.[4] Varsinainen maarekisterikylä syntyi vasta vuonna 1910 suoritetun isojaon myötä.[6] Maantie kylään saatiin 1936, kun Lokasta Korvasen ja Mutenian kautta Vuotsoon johtanut yhteys valmistui.[7]

Vuonna 1967 alkaneen tekoaltaan täyttämisen myötä kylä jäi osittain veden alle. Sen taloista suurin osa kuitenkin säilyi, mutta yhtä lukuun ottamatta kaikkien asukkaat muuttivat läheiseen Vuotson kylään.[4][8] Nykyään Mutenian edustalla on Lokan tekojärven lahti.

  1. Allasevakkojen selviytyminen uusilla asuinalueilla (Archive.org) Oulun yliopiston Giellagas-instituutti. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 14.11.2020.
  2. Pohjois-Lapin maakuntakaavan maisemaselvitys, Liite 1: Maisemamaakunnan ja maisemallisen seutujaon kuvaukset (s. 19) 12/2005. Lapin liitto. Viitattu 6.10.2015.
  3. Sompion luonnonpuiston nähtävyydet Luontoon. Viitattu 6.10.2015.
  4. a b c Sodankylän saamelaisasutus Museovirasto. Viitattu 6.10.2015.
  5. Kivekäs, Juha: Kertomuksia Lapista osa 3, s. 160. Books on Demand, 2015. ISBN 978-952-31857-9-1. Kirjan verkkoversio Google Booksissa
  6. Lilja, Erkki: Seitajärven museotien historiallinen ja nykyinen ulottuvuus, s. 9. Rovaniemi, 2011. ISBN 978-952-92914-5-8. Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Lokan historiaa (Archive.org) Sompion kylä. Arkistoitu 7.10.2015. Viitattu 6.10.2015.
  8. Pyhäjärvi, Leena ym.: Lokka muutosten näyttämönä, s. 4. Lapin tutkimusseura, Rovaniemi, 2011. ISBN 978-951-93276-0-0. Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]