Moskito Television

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Moskito Television
Perustettu 1999
Perustaja Roope Lehtinen
Toimitusjohtaja Riina Kullas
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue Suomi Suomi
Toimiala Televisiotuotanto
Emoyhtiö Fremantle
Kotisivu www.moskito.fi

Moskito Television Oy on vuonna 1999 perustettu suomalainen televisio-ohjelmia tuottava yhtiö, jonka asiakkaita ovat Yle TV1, Yle TV2, MTV3, Nelonen, Sub sekä TV5. Vuonna 2021 Moskito Television Oy:n omistaa This is Nice Studios Finland Oy. Se taas on kuulunut vuodesta 2021 osaksi Fremantle-konsernia. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2015 noin 11,2 miljoonaa euroa.[1]

Vuonna 2008 pääomasijoitusyhtiö CapMan osti Talentumilta enemmistön Varesvuo Partnersista 11 miljoonalla eurolla. Moskito Televisionin ympärille rakennettiin yritysryhmä nimeltä Nice Entertainment Group, josta syksyllä 2013 myytiin 87 prosenttia ruotsalaiselle Modern Times Groupille hintaan 84 miljoonaa euroa. Nice Entertainment Groupin liikevaihto oli tuolloin noin 121 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 180. Myyjien joukossa olivat CapManin ohella perustaja Roope Lehtinen sekä Liisa Akimof, jonka yritys Production House Oy on vuodesta 2008 ollut osa yritysryhmää. Modern Times Group nousi näin tuotantoyhtiöbisneksen markkinajohtajaksi Suomessa ja Norjassa ja kakkoseksi Ruotsissa.[2] Yhtiön ostivat Roope Lehtinen, Hannu Kalliolahti ja Varesvuo Partners.

Roope Lehtinen ilmoitti vuonna 2016 luopuvansa johtotehtävistään Moskito Televisionissa. Hänen seuraajakseen valittiin vastaajana tuottajana Moskito Televisionissa toiminut Riina Kullas. Roope Lehtinen jatkoi yhtiössä tittelillä senior advisor / founder.[3] Oskari Saari siirtyi tammikuussa 2017 MTV:ltä Moskito Televisionin urheilutuotannon johtajaksi vastaamaan Moskiton urheilusisällöistä sekä niiden kehittämisestä.[4]

Moskito Televisionin tuottamia ohjelmia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kauppalehti: Moskito Television Oy Kauppalehti. Viitattu 16.5.2017.
  2. Olli Harma: CapMan myy tv-luomuksensa. Talouselämä, 27.9.2013, s. 24–25. Talentum Oyj.
  3. Moskito Televisionin toimitusjohtaja jättää tehtävänsä kauppalehti.fi. 1.11.2016. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 11.8.2021.
  4. Formulakasvo Oskari Saari jättää MTV:n - vaihtaa Moskito Televisionille kauppalehti.fi. 14.12.2016. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 11.8.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]