Metatron

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metatron pysäyttää Abrahamin käden samalla kun hän on valmis uhraamaan Iisakin. Rembrandt 1635

Metatron on tärkeä arkkienkeli juutalaisessa mytologiassa. Metatron ei esiinny hepreankielisessä Raamatussa, mutta hänen nimensä mainitaan muutamissa Talmudin kohdissa. Suurin osa Metatroniin liittyvistä legendoista on peräisin kabbalistisista teksteistä, kuten Kolmannessa Henokin kirjassa. Niissä hänet kuvataan joko Läsnäolon enkeliksi tai prinssiksi, arkkienkeli Mikaeliksi tai taivaaseen nousseeksi Henokiksi. Yleensä Metatron esitetään taivaallisten salaisuuksien vartijana sekä taivaallisena kirjurina, joka merkitsee muistiin ihmisten synnit ja ansiot.[1] Metatron vastaanottaa ihmisiltä rukouksia ja punoo ne Jumalan päähän asetettaviksi kruunuiksi.[2] Hän toimii myös Jumalan tahdon välittäjänä ihmisille, jumalan äänenä tai “vähäisempänä Jahvena” ja ihmisen arkkityypinä. Metatron mainitaan myös enkelinä ”jonka nimi on sama kuin hänen isäntänsä". Tämä viittaa heprealaiseen numerologiaan. Kun konsonantit, jotka muodostavat nimet Metatron ja Shaddai (Kaikkivaltias), lasketaan ennalta määrättyjen numeeristen arvojensa mukaan, on kummankin nimen lukuarvo yhteensä 314.[1]

  • Lurker, Manfred: A Dictionary of Gods and Goddesses, Devils and Demons. Routledge & Kegan Paul, 1987. ISBN 0-203-67189-9
  1. a b The Editors of Encyclopaedia Britannica: Metatron Encyclopædia Britannica, inc. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  2. Lurker 1987, s. 124