Mestarien liigan kauden 2017–2018 lohkovaihe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mestarien liigan kauden 2017–2018 lohkovaihe alkoi 12. syyskuuta ja päättyi 6. joulukuuta 2017.

Lohkovaiheen arvontatilaisuus pidettiin 24. elokuuta 2017 Monacossa.[1] Joukkueet oli jaettu neljään samansuuruiseen arvontakoriin seuraavin perustein:

  • Ensimmäiseen koriin oli sijoitettu UEFA:n maapisterankingin mukaan seitsemän kärkimaan kansallisen sarjan mestarit sekä hallitseva mestari Real Madrid.
  • Koreihin kaksi, kolme ja neljä joukkueet olivat jaoteltu seurajoukkuerankingpisteiden mukaan.[2]

Samoista maista olevia joukkueita ei voi arpoa samaan lohkoon. Yhdellä ottelukierroksella on kaksi ottelupäivää, joista toisena pelaavat lohkojen A–D joukkueet ja toisena lohkojen E–H joukkueet. 17. heinäkuuta 2014 UEFA:n hätäpaneelin pitämässä kokouksessa päätettiin, että venäläisiä eikä ukrainalaisia joukkueita voida arpoa samaan alkulohkoon maiden välisen poliittisesti epävakaan tilanteen johdosta.[3]

Seuraavat 32 joukkuetta selviytyivät lohkovaiheeseen:

Väriselite
Lohkovoittajat ja toiseksi tulleet etenevät pudotuspeleihin
Kolmanneksi tulleet siirtyvät Eurooppa-liigan pudotuspeleihin
Kori 1 (jalkapalloliiton perusteella)
Joukkue Pisteet
Espanja Real Madrid 176,999
Saksa Bayern München 154,899
Englanti Chelsea 106,192
Italia Juventus 140,666
Portugali Benfica 111,866
Ranska Monaco 62,333
Venäjä Spartak Moskova 18,606
Ukraina Šah’tar Donetsk 87,526
Kori 2
Joukkue Pisteet
Espanja Barcelona 151,999
Espanja Atlético Madrid 142,999
Ranska Paris Saint-Germain 126,333
Saksa Borussia Dortmund 124,899
Espanja Sevilla 112,999
Englanti Manchester City 100,192
Portugali Porto 98,866
Englanti Manchester United 95,192
Kori 3
Joukkue Pisteet
Italia Napoli 88,666
Englanti Tottenham Hotspur 77,192
Sveitsi Basel 74,415
Kreikka Olympiakos 64,580
Belgia Anderlecht 58,480
Englanti Liverpool 56,192
Italia Roma 53,666
Turkki Beşiktaş 45,840
Kori 4
Joukkue Pisteet
Skotlanti Celtic 42,785
Venäjä TsSKA Moskova 39,606
Portugali Sporting CP 36,866
Kypros APOEL 26,210
Alankomaat Feyenoord 23,212
Slovenia Maribor 21,125
Azerbaidžan Karabah 18,050
Saksa RB Leipzig 15,899

Joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon, joissa lohkojen joukkueet pelaavat toisiaan vastaan koti- ja vierasottelun. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsevät pudotuspelien neljännesvälieriin. Lohkon kolmanneksi sijoittuvat pääsevät Eurooppa-liigan kauden 2017–2018 ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle ja neljänneksi sijoittuvat putoavat pois.

Jos lohkoissa päädytään tasapisteisiin, lohkosijoitukset ratkaistaan seuraavasti:

  1. joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteet
  2. joukkueiden keskinäisten otteluiden maaliero
  3. joukkueiden keskinäisten otteluiden tehdyt maalit
  4. joukkueiden keskinäisten otteluiden vierasmaalit
  5. joukkueiden kaikkien otteluiden maaliero
  6. joukkueiden kaikkien otteluiden tehdyt maalit
  7. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasmaalit
  8. joukkueiden kaikkien otteluiden voitot
  9. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasvoitot
  10. vähiten kurinpidollisia pisteistä kaikista otteluista (keltainen kortti = 1 ja punainen kortti = 3)
  11. UEFA:n oma rankinglista
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Englanti Manchester United 6 5 0 1 12 3 +9 15 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Sveitsi Basel 6 4 0 2 11 5 +6 12
3 Venäjä TsSKA Moskova 6 3 0 3 8 10 −2 9 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Portugali Benfica 6 0 0 6 1 14 −13 0
Lähde: UEFA

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Benfica Portugali 1–2 Venäjä TsSKA Moskova
Raportti
Estádio da Luz, Lissabon
Yleisömäärä: 38 323[4]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Manchester United Englanti 3–0 Sveitsi Basel
Raportti
Old Trafford, Manchester
Yleisömäärä: 73 854[4]
Tuomari: Ruddy Buquet (Ranska)

27. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Basel Sveitsi 5–0 Portugali Benfica
Raportti
St. Jakob-Park, Basel
Yleisömäärä: 34 111[5]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)

27. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
TsSKA Moskova Venäjä 1–4 Englanti Manchester United
Raportti
VEB Arena, Moskova
Yleisömäärä: 29 073[5]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

18. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
TsSKA Moskova Venäjä 0–2 Sveitsi Basel
Raportti
VEB Arena, Moskova
Yleisömäärä: 27 996[6]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

18. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Benfica Portugali 0–1 Englanti Manchester United
Raportti
Estádio da Luz, Lissabon
Yleisömäärä: 57 684[6]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Basel Sveitsi 1–2 Venäjä TsSKA Moskova
Raportti
St. Jakob-Park, Basel
Yleisömäärä: 33 303[7]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Manchester United Englanti 2–0 Portugali Benfica
Raportti
Old Trafford, Manchester
Yleisömäärä: 74 437[7]
Tuomari: Gediminas Mažeika (Liettua)

22. marraskuuta 2017
18.00 CET (UTC+1)
TsSKA Moskova Venäjä 2–0 Portugali Benfica
Raportti
VEB Arena, Moskova
Yleisömäärä: 27 709[8]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)

22. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Basel Sveitsi 1–0 Englanti Manchester United
Raportti
St. Jakob-Park, Basel
Yleisömäärä: 36 000[8]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Benfica Portugali 0–2 Sveitsi Basel
Raportti
Estádio da Luz, Lissabon
Yleisömäärä: 22 470[9]
Tuomari: Jesús Gil Manzano (Espanja)

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Manchester United Englanti 2–1 Venäjä TsSKA Moskova
Raportti
Old Trafford, Manchester
Yleisömäärä: 74 669[9]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Ranska Paris Saint-Germain 6 5 0 1 25 4 +21 15 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Saksa Bayern München 6 5 0 1 13 6 +7 15
3 Skotlanti Celtic 6 1 0 5 5 18 −13 3 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Belgia Anderlecht 6 1 0 5 2 17 −15 3
Lähde: UEFA

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Bayern München Saksa 3–0 Belgia Anderlecht
Raportti
Allianz Arena, München
Yleisömäärä: 70 000[4]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Celtic Skotlanti 0–5 Ranska Paris Saint-Germain
Raportti
Celtic Park, Glasgow
Yleisömäärä: 57 562[4]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

27. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Anderlecht Belgia 0–3 Skotlanti Celtic
Raportti

18. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Bayern München Saksa 3–0 Skotlanti Celtic
Raportti
Allianz Arena, München
Yleisömäärä: 70 000[6]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Paris Saint-Germain Ranska 5–0 Belgia Anderlecht
Raportti

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Celtic Skotlanti 1–2 Saksa Bayern München
Raportti
Celtic Park, Glasgow
Yleisömäärä: 58 269[7]
Tuomari: Danny Makkelie (Ranska)

22. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Anderlecht Belgia 1–2 Saksa Bayern München
Raportti

22. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Paris Saint-Germain Ranska 7–1 Skotlanti Celtic
Raportti

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Bayern München Saksa 3–1 Ranska Paris Saint-Germain
Raportti
Allianz Arena, München
Yleisömäärä: 70 000[9]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Celtic Skotlanti 0–1 Belgia Anderlecht
Raportti
Celtic Park, Glasgow
Yleisömäärä: Matej Jug (Slovenia)
Tuomari: 57 931[9]
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Italia Roma 6 3 2 1 9 6 +3 11 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Englanti Chelsea 6 3 2 1 16 8 +8 11
3 Espanja Atlético Madrid 6 1 4 1 5 4 +1 7 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Azerbaidžan Karabah 6 0 2 4 2 14 −12 2
Lähde: UEFA

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Chelsea Englanti 6–0 Azerbaidžan Karabah
Raportti
Stamford Bridge, Lontoo
Yleisömäärä: 41 150[4]
Tuomari: Anastásios Sidirópoulos (Kreikka)

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Roma Italia 0–0 Espanja Atlético Madrid
Raportti
Stadio Olimpico, Rooma
Yleisömäärä: 36 064[4]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

27. syyskuuta 2017
18.00 CET (UTC+1)
Karabah Azerbaidžan 1–2 Italia Roma
Raportti

27. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Atlético Madrid Espanja 1–2 Englanti Chelsea
Raportti
Estadio Olímpico de Madrid, Madrid
Yleisömäärä: 60 643[5]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

18. lokakuuta 2017
18.00 CET (UTC+1)
Karabah Azerbaidžan 0–0 Espanja Atlético Madrid
Raportti

18. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Chelsea Englanti 3–3 Italia Roma
Raportti
Stamford Bridge, Lontoo
Yleisömäärä: 41 105[6]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Atlético Madrid Espanja 1–1 Azerbaidžan Karabah
Raportti
Estadio Olímpico de Madrid, Madrid
Yleisömäärä: 55 893[7]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Roma Italia 3–0 Englanti Chelsea
Raportti
Stadio Olimpico, Rooma
Yleisömäärä: 55 036[7]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

22. marraskuuta 2017
18.00 CET (UTC+1)
Karabah Azerbaidžan 0–4 Englanti Chelsea
Raportti

22. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Atlético Madrid Espanja 2–0 Italia Roma
Raportti

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Chelsea Englanti 1–1 Espanja Atlético Madrid
Raportti
Stamford Bridge, Lontoo
Yleisömäärä: 40 875[9]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Roma Italia 1–0 Azerbaidžan Karabah
Raportti
Stadio Olimpico, Rooma
Yleisömäärä: 34 258[8]
Tuomari: Tobias Stieler (Saksa)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Espanja Barcelona 6 4 2 0 9 1 +8 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Italia Juventus 6 3 2 1 7 5 +2 11
3 Portugali Sporting CP 6 2 1 3 8 9 −1 7 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Kreikka Olympiakos 6 0 1 5 4 13 −9 1
Lähde: UEFA

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Barcelona Espanja 3–0 Italia Juventus
Raportti
Camp Nou, Barcelona
Yleisömäärä: 78 656[4]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

12. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Olympiakos Kreikka 2–3 Portugali Sporting CP
Raportti
Karaiskakis Stadion, Pireus
Yleisömäärä: 30 168[4]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)

27. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Sporting CP Portugali 0–1 Espanja Barcelona
Raportti
Estádio José Alvalade, Lissabon
Yleisömäärä: 48 575[5]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)

27. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Juventus Italia 2–0 Kreikka Olympiakos
Raportti
Juventus Stadium, Torino
Yleisömäärä: 33 460[5]
Tuomari: Tobias Stieler (Saksa)

18. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Juventus Italia 2–1 Portugali Sporting CP
Raportti
Juventus Stadium, Torino
Yleisömäärä: 36 288[6]
Tuomari: Michael Oliver (Englanti)

18. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Barcelona Espanja 3–1 Kreikka Olympiakos
Raportti
Camp Nou, Barcelona
Yleisömäärä: 55 206[6]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Sporting CP Portugali 1–1 Italia Juventus
Raportti
Estádio José Alvalade, Lissabon
Yleisömäärä: 48 442[7]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

31. lokakuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Olympiakos Kreikka 0–0 Espanja Barcelona
Raportti
Karaiskakis Stadion, Pireus
Yleisömäärä: 31 600[7]
Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)

22. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Juventus Italia 0–0 Espanja Barcelona
Raportti
Juventus Stadium, Torino
Yleisömäärä: 40 876[8]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

22. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Sporting CP Portugali 3–1 Kreikka Olympiakos
Raportti
Estádio José Alvalade, Lissabon
Yleisömäärä: 42 528[8]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Barcelona Espanja 2–0 Portugali Sporting CP
Raportti
Camp Nou, Barcelona
Yleisömäärä: 48 336[9]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)

5. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Olympiakos Kreikka 0–2 Italia Juventus
Raportti
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Englanti Liverpool 6 3 3 0 23 6 +17 12 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Espanja Sevilla 6 2 3 1 12 12 0 9
3 Venäjä Spartak Moskova 6 1 3 2 9 13 −4 6 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Slovenia Maribor 6 0 3 3 3 16 −13 3
Lähde: UEFA

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Maribor Slovenia 1–1 Venäjä Spartak Moskova
Raportti
Ljudski vrt, Maribor
Yleisömäärä: 12 566[10]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Liverpool Englanti 2–2 Espanja Sevilla
Raportti
Anfield, Liverpool
Yleisömäärä: 52 332[10]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

26. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Sevilla Espanja 3–0 Slovenia Maribor
Raportti

26. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Spartak Moskova Venäjä 1–1 Englanti Liverpool
Raportti
Otkrytije Arena, Moskova
Yleisömäärä: 43 376[11]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Spartak Moskova Venäjä 5–1 Espanja Sevilla
Raportti
Otkrytije Arena, Moskova
Yleisömäärä: 44 307[12]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Maribor Slovenia 0–7 Englanti Liverpool
Raportti
Ljudski vrt, Maribor
Yleisömäärä: 12 506[12]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)

1. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Sevilla Espanja 2–1 Venäjä Spartak Moskova
Raportti

1. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Liverpool Englanti 3–0 Slovenia Maribor
Raportti
Anfield, Liverpool
Yleisömäärä: 47 957[13]
Tuomari: Ivan Kružliak (Slovakia)

21. marraskuuta 2017
18.00 CET (UTC+1)
Spartak Moskova Venäjä 1–1 Slovenia Maribor
Raportti
Otkrytije Arena, Moskova
Yleisömäärä: 42 920[14]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

21. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Sevilla Espanja 3–3 Englanti Liverpool
Raportti

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Maribor Slovenia 1–1 Espanja Sevilla
Raportti
Ljudski vrt, Maribor
Yleisömäärä: 11 976[15]
Tuomari: Ovidiu Haţegan (Romania)

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Liverpool Englanti 7–0 Venäjä Spartak Moskova
Raportti
Anfield, Liverpool
Yleisömäärä: 48 779[15]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Englanti Manchester City 6 5 0 1 14 5 +9 15 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Ukraina Šah’tar Donetsk 6 4 0 2 9 9 0 12
3 Italia Napoli 6 2 0 4 11 11 0 6 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Alankomaat Feyenoord 6 1 0 5 5 14 −9 3
Lähde: UEFA

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Feyenoord Alankomaat 0–4 Englanti Manchester City
Raportti
Stadion Feijenoord, Rotterdam
Yleisömäärä: 43 500[10]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Šah’tar Donetsk Ukraina 2–1 Italia Napoli
Raportti
Metalist Stadium, Harkova[huom 2]
Yleisömäärä: 32 679[10]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)

26. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Napoli Italia 3–1 Alankomaat Feyenoord
Raportti
Stadio San Paolo, Napoli
Yleisömäärä: 22 577[11]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Manchester City Englanti 2–1 Italia Napoli
Raportti

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Feyenoord Alankomaat 1–2 Ukraina Šah’tar Donetsk
Raportti

1. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Napoli Italia 2–4 Englanti Manchester City
Raportti
Stadio San Paolo, Napoli
Yleisömäärä: 44 483[13]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)

1. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Šah’tar Donetsk Ukraina 3–1 Alankomaat Feyenoord
Raportti

21. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Manchester City Englanti 1–0 Alankomaat Feyenoord
Raportti

21. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Napoli Italia 3–0 Ukraina Šah’tar Donetsk
Raportti
Stadio San Paolo, Napoli
Yleisömäärä: 10 573[14]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Feyenoord Alankomaat 2–1 Italia Napoli
Raportti
Stadion Feijenoord, Rotterdam
Yleisömäärä: 36 500[15]
Tuomari: Michael Oliver (Englanti)

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Šah’tar Donetsk Ukraina 2–1 Englanti Manchester City
Raportti
Metalist Stadium, Harkova[huom 2]
Yleisömäärä: 33 154[15]
Tuomari: Benoît Bastien (Ranska)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Turkki Beşiktaş 6 4 2 0 11 5 +6 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Portugali Porto 6 3 1 2 15 10 +5 10
3 Saksa RB Leipzig 6 2 1 3 10 11 −1 7 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Ranska Monaco 6 0 2 4 6 16 −10 2
Lähde: UEFA

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
RB Leipzig Saksa 1–1 Ranska Monaco
Raportti
Red Bull Arena, Leipzig
Yleisömäärä: 40 068[10]
Tuomari: Michael Oliver (Englanti)

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Porto Portugali 1–3 Turkki Beşiktaş
Raportti
Estádio do Dragão, Porto
Yleisömäärä: 42 429[10]
Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)

26. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Beşiktaş Turkki 2–0 Saksa RB Leipzig
Raportti
Vodafone Park, Istanbul
Yleisömäärä: 36 641[11]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)

26. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Monaco Ranska 0–3 Portugali Porto
Raportti
Stade Louis II, Monaco
Yleisömäärä: 11 703[11]
Tuomari: Slavko Vinčić (Slovenia)

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
RB Leipzig Saksa 3–2 Portugali Porto
Raportti
Red Bull Arena, Leipzig
Yleisömäärä: 41 496[12]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Monaco Ranska 1–2 Turkki Beşiktaş
Raportti
Stade Louis II, Monaco
Yleisömäärä: 7 403[12]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

1. marraskuuta 2017
19.00 CET (UTC+1)
Beşiktaş Turkki 1–1 Ranska Monaco
Raportti
Vodafone Park, Istanbul
Yleisömäärä: 39 346[13]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

1. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Porto Portugali 3–1 Saksa RB Leipzig
Raportti
Estádio do Dragão, Porto
Yleisömäärä: 41 616[13]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)

21. marraskuuta 2017
19.00 CET (UTC+1)
Beşiktaş Turkki 1–1 Portugali Porto
Raportti
Vodafone Park, Istanbul
Yleisömäärä: 36 919[14]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

21. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Monaco Ranska 1–4 Saksa RB Leipzig
Raportti
Stade Louis II, Monaco
Yleisömäärä: 9 029[14]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Porto Portugali 5–2 Ranska Monaco
Raportti
Estádio do Dragão, Porto
Yleisömäärä: 42 509[15]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
RB Leipzig Saksa 1–2 Turkki Beşiktaş
Raportti
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Englanti Tottenham Hotspur 6 5 1 0 15 4 +11 16 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Espanja Real Madrid 6 4 1 1 17 7 +10 13
3 Saksa Borussia Dortmund 6 0 2 4 7 13 −6 2 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Kypros APOEL 6 0 2 4 2 17 −15 2
Lähde: UEFA

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Real Madrid Espanja 3–0 Kypros APOEL
Raportti
Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
Yleisömäärä: 71 060[10]
Tuomari: Benoît Bastien (Ranska)

13. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Tottenham Hotspur Englanti 3–1 Saksa Borussia Dortmund
Raportti
Wembley Stadium, Lontoo
Yleisömäärä: 67 343[10]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)

26. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Borussia Dortmund Saksa 1–3 Espanja Real Madrid
Raportti
Westfalenstadion, Dortmund
Yleisömäärä: 65 849[11]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

26. syyskuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
APOEL Kypros 0–3 Englanti Tottenham Hotspur
Raportti
  • Kane Maali 39'62'67'
GSP Stadion, Nikosia
Yleisömäärä: 16 324[11]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
APOEL Kypros 1–1 Saksa Borussia Dortmund
Raportti
GSP Stadion, Nikosia
Yleisömäärä: 15 604[12]
Tuomari: Aljaksei Kulbakou (Valko-Venäjä)

17. lokakuuta 2017
20.45 CEST (UTC+2)
Real Madrid Espanja 1–1 Englanti Tottenham Hotspur
Raportti
Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
Yleisömäärä: 76 589[12]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)

1. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Borussia Dortmund Saksa 1–1 Kypros APOEL
Raportti
Westfalenstadion, Dortmund
Yleisömäärä: 64 500[13]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)

1. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Tottenham Hotspur Englanti 3–1 Espanja Real Madrid
Raportti
Wembley Stadium, Lontoo
Yleisömäärä: 83 782[13]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

21. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
APOEL Kypros 0–6 Espanja Real Madrid
Raportti
GSP Stadion, Nikosia
Yleisömäärä: 19 705[14]
Tuomari: Artur Soares Dias (Portugali)

21. marraskuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Borussia Dortmund Saksa 1–2 Englanti Tottenham Hotspur
Raportti
Westfalenstadion, Dortmund
Yleisömäärä: 65 849[14]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Real Madrid Espanja 3–2 Saksa Borussia Dortmund
Raportti

6. joulukuuta 2017
20.45 CET (UTC+1)
Tottenham Hotspur Englanti 3–0 Kypros APOEL
Raportti
Wembley Stadium, Lontoo
Yleisömäärä: 42 679[15]
Tuomari: Slavko Vinčić (Slovenia)
  1. a b c Karabah pelaa kotiottelunsa Tofiq Bəhramovin stadionilla, Bakussa, vakituisen stadioninsa Azersun Arena, Baku sijasta.
  2. a b c Šah’tar Donetsk pelaa kotiottelunsa Metalist Stadiumilla, Harkovassa, vakituisen stadioninsa Donbas Arena, Donetsk sijasta Itä-Ukrainan sodan vuoksi.
  1. Group stage draw UEFA. Viitattu 26.8.2017. (englanniksi)
  2. Club coefficients 2016/17 UEFA. Viitattu 26.8.2017. (englanniksi)
  3. Emergency Panel decisions UEFA. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 1 – Tuesday 12 September 2017 UEFA. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 2 – Wednesday 27 September 2017 UEFA. Viitattu 1.10.2017. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 3 – Wednesday 18 October 2017 UEFA. Viitattu 20.10.2017. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 4 – Tuesday 31 October 2017 UEFA. Viitattu 1.11.2017. (englanniksi)
  8. a b c d e f g h i Full Time Summary Matchday 5 – Wednesday 22 November 2017 UEFA. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
  9. a b c d e f g Full Time Summary Matchday 6 – Tuesday 5 December 2017 UEFA. Viitattu 18.1.2018. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 1 – Wednesday 13 September 2017 UEFA. Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
  11. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 2 – Tuesday 26 September 2017 UEFA. Viitattu 27.9.2017. (englanniksi)
  12. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 3 – Tuesday 17 October 2017 UEFA. Viitattu 18.10.2017. (englanniksi)
  13. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 4 – Wednesday 1 November 2017 UEFA. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
  14. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 5 – Tuesday 21 November 2017 UEFA. Viitattu 22.11.2017. (englanniksi)
  15. a b c d e f g Full Time Summary Matchday 6 – Wednesday 6 December 2017 UEFA. Viitattu 18.1.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]