Maximilian Günther

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maximilian Günther vuonna 2023.

Maximilian Günther (s. 2. heinäkuuta 1997 Oberstdorf)[1] on saksalainen moottoriurheilija.

Hän aloitti karting-uransa vuonna 2007 sijoittuen kyseisenä vuonna toiseksi Etelä-Saksan ADAC Kart Cup -luokassa. Vuonna 2010 hän voitti ADAC Kart Masters KF3 -luokan mestaruuden. Vuonna 2011 Günther aloitti kilpauransa Formula BMW Talent Cup -sarjassa saavuttaen neljä voittoa ja 14 palkintosijaa sijoittuen sarjan toiseksi. Vuonna 2012 Günther piti välivuoden kilpailuista kunnes siirtyi ADAC Formel Masters -sarjaan vuonna 2013. Hän saavutti sieltä kaksi voittoa, kahdeksan paalupaikkaa ja 11 palkintosijaa sijoittuen loppupisteissä toiseksi. Vuonna 2014 Günther jatkoi sarjassa saavuttaen neljä voittoa, viisi paalupaikkaa ja kymmenen palkintosijaa sijoittuen jälleen toiseksi. Vuonna 2015 Günther kilpaili Euroopan Formula 3 -sarjassa. Hän voitti yhden kilpailun ja saavutti sen lisäksi yhden kakkossijan ja 150 pistettä sijoittuen sarjassa kahdeksanneksi.

Günther siirtyi kaudeksi 2018 ajamaan Formula 2 -sarjaan Arden International -talliin.

Formula 2 -tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
2018 BWT Arden BHR
FEA

8
BHR
SPR

2
AZE
FEA

Kesk.
AZE
SPR

15
ESP
FEA

Kesk.
ESP
SPR

12
MON
FEA

11
MON
SPR

6
FRA
FEA

12
FRA
SPR

11
AUT
FEA

15
AUT
SPR

12
GBR
FEA

8
GBR
SPR

1
HUN
FEA

16
HUN
SPR

Kesk.
BEL
FEA

9
BEL
SPR

16
ITA
FEA

12
ITA
SPR

16
RUS
FEA

16
RUS
SPR

10
ABU
FEA

 
ABU
SPR

 
41 14.
  1. Maximilian Günther Driver Database