Matti Pellonpää -palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Pellonpää -palkinto on vuonna 1999 perustettu elokuva-alan palkinto. Se jaetaan vuosittain Saarijärven elokuvakerhon järjestämässä elokuvatapahtumassa isänpäivän tienoilla. Palkinnolla pyritään edistämään kunnianhimoisen valkokangaselokuvan katsomista ja elokuvakulttuurin kehittymistä.[1]

  • 1999 Irja Keskinen, Saarijärven elokuvakerhon kaikkien aikojen aktiivisin katsoja, esimerkillisestä elokuvaharrastuksesta.
  • 2000 Jarmo Valkola, elokuvakasvattaja Jyväskylästä, elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2001 Kaija Juurikkala, elokuvaohjaaja Vantaalta, lasten ja nuorten elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2002 Eila Werning, YLE TV1:n yhteistuotantojen päällikkö, Helsingistä elokuvakulttuuria edistäneestä elokuvaharrastuksesta.
  • 2003 Tapio Nevalainen Kajaanista, yli 40 vuotta jatkuneesta toiminnasta elokuva-alalla mitä erilaisimmassa tehtävissä.
  • 2004 Liisa Helminen, elokuvaohjaaja ja -tuottaja, lasten ja nuorten elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2005 Pentti Kejonen, festivaalijohtaja Oulusta, elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2006 Lauri Tykkyläinen, elokuvamies Helsingistä, elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2007 Kari Uusitalo, elokuvaneuvos Hyvinkäältä, suomalaisen elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2008 Helena Ylänen, elokuvakriitikko Helsingistä, elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2009 Mika Siltala ja Oy Cinema Mondo Ltd., Suomen elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2010 Suomen elokuvakontakti ry, elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2011 Dag Andersson ja Finlandssvenskt filmcentrum, suomenruotsalaisen ja pohjoismaisen elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2012 Peter von Bagh, merkittävästä ja pitkäaikaisesta elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä.
  • 2013 Pirkanmaan elokuvakeskus PEK ja elokuvakoneen hoitaja Juha Elomäki, elokuvakulttuurin edistämisestä.
  • 2014 Anssi Tikanmäki, suomalaisen elokuvamusiikin kehittäjä ja elokuvasäveltäjä, joka ymmärtää taiteenlajin ominaislaatua[2].
  • 2015 Jouko Aaltonen, dokumenttielokuvan tekijä ja elokuvakulttuurin mahdollistaja.[1]
  • 2016 tuottaja Jussi Rantamäki[3].
  • 2017 Tove Idström[4].
  • 2018 näyttelijä Kati Outinen[5].
  • 2019 elokuvaaja Kari Sohlberg[6].
  • 2020 Saarijärven elokuvaviikkoa ei järjestetty koronaviruspandemian vuoksi.
  • 2021 elokuvaleikkaaja Anne Lakanen[7]
  • 2022 Elävän kuvan keskus Elke ry[8]
  • 2023 Järvenpään Opiston elokuvakerho[9]
  1. a b Matti Pellonpää -palkinto Saarijärven elokuvaviikko
  2. Vaaherkumpu, Maarit: Elokuvaviikon Pellonpää-palkinto Anssi Tikanmäelle Keskisuomalainen. 15.11.2014. Arkistoitu 27.12.2014. Viitattu 11.12.2014.
  3. Tuottaja Rantamäki sai Saarijärven elokuvapalkinnon HS.fi. 21.11.2016. Viitattu 21.11.2016.
  4. Käsikirjoittaja Tove Idström palkittiin Saarijärven elokuvaviikolla Keskisuomalainen. 18.11.2017. Viitattu 19.11.2017.
  5. Kati Outinen sai Matti Pellonpää -palkinnon Keskisuomalainen. 17.11.2018. Viitattu 18.11.2018.
  6. Elokuvaaja Kari Sohlberg sai Matti Pellonpää -palkinnon Helsingin Sanomat. 16.11.2019. Viitattu 23.11.2019.
  7. Elokuvaleikkauksen professori Anne Lakanen sai 22. Matti Pellonpää -palkinnon Keskisuomalainen. 25.11.2021. Viitattu 26.11.2021.
  8. Saarijärven elokuvaviikon Matti Pellonpää -palkinto Elävän kuvan keskukselle: "Arvostamme todella tätä palkintoa" Keskisuomalainen. 18.11.2022. Viitattu 18.11.2022.
  9. Vaaherkumpu, Maarit: Matti Pellonpää -palkinto jaettiin Saarijärvellä jo 24. kerran – tällä kertaa saajana elokuvakerho Keskisuomalainen. 21.11.2023. Viitattu 21.11.2023.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.