Lothal

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lothal,Gujarat,Intia.
Lothal,Gujarat,Intia.
 Lothal
Lothal
Lothalin raunioitunut satama-allas, jonne saapui aikoinaan laivoja kaukaa.
Lothalin sijainti kartalla.
Lothalin kartta.

Lothal oli muinainen Indus-kulttuuriin liittynyt satamakaupunki nykyisessä Gujaratin osavaltiossa Luoteis-Intiassa. Aikoinaan siellä lienee asunut noin 2 500 ihmistä viiden hehtaarin alalla.[1]

Sijainti ja arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lothal sijaitsee Sabarmatijoen ja sen sivujoen Bhogavon välissä Saurasthran alueella. Rauniot ovat nykyään 19 kilometrin päästä merestä, mutta aikoinaan sinne pääsi suoraan Khambatinlahdelta. Asutuskeskus oli keskikokoinen ja suurin piirtein suorakulmaisen muotoinen. Sitä ympäröi muuri, joka oli alkujaan tehty mudasta mutta myöhemmin rakennettu uudelleen tiilistä.[2]

Alueelta on löydetty asuinrakennuksia, joista osa on melko suuria neli- tai kuusihuoneisia. Niissä oli lisäksi kylpyhuone, iso piha ja veranta. Lothalin merkittävin jääne on eräänlainen satama, joka on alueen itäosassa. Puolisuunnikkaan muotoista allasta ympäröi muuri.[2] Allas oli tehty Sabarmatijoen varrelle, ja sitä käytettiin vuorovesi-ilmiön, hydrauliikan ja veden käyttäytymisen avulla. Laivat pystyivät tulemaan jokea pitkin altaaseen, jossa ne sitten tyhjennettiin lastista. Toiset tutkijat eivät tue väitettä, vaan pitävät allasta jonkinlaisena juomavesialtaana.[3]

Kypsän Haranna kulttuurin aikoina meren pinnan arvelalan olleen Lothalin 6-7 metriä nykyistä korkeammalla[4].

Lothalin paikka oli pieni kylä,[5] kun Indus-kulttuurin ihmiset saapuivat sinne noin 2450 kalenterivuotta eaa.[6] He perustivat kukoistavan kauppakeskuksen, joka oli erityisesti helmiteollisuuden keskus. Kaupunki ajautui rappiolle tulvassa, joka sattui noin vuonna 1900 eaa. Indus-kulttuuri säilyi alueella pidempään kuin pohjoisemmilla seuduilla.[3]. Kirjoitus hävisi, mutta painot jäivät. Kauppa palautui ennalleen 1700–1600 eaa.

B-jaksolla, noin 1900–1600 eaa., uusia keramiikatyylejä ilmestyi asteittain, samalla kuin vanhat Harappan keramiikat vähitellen katosivat. Niinpä Lothalin B-jakson (1900–1600 eaa.[7], Masca-kalibraatio 2180–1800 eaa.[8]) alkupuolella ei tehty kiillotettua punaista keramiikkaa, mutta B-jakson vaiheessa V tehtiin. Harappan kirjoitusta käytettiin sineteissä yhä, muttei sineteissä ollut eläinkuvia.[9][10]. Lothal itse hylättiin luultavasti voimakakan tulvan takia noin 1600 eaa. Noin 1600–1400 eaa. kiillotetu punainen keramiikka levisi ympäristöön[11].

A-B jako

Lothal A 2300–1900 radiohiilivuotta eaa. (masca-kalibraatio 2850–2180 kalenterivuotta eaa.) Lothal B 1900–1600 Masca 2180–1800 cal. eaa.[12]

Raon aikajako[13]

I 2450–2350

II 2350–2200

III 2200–2000

IV 2000–1900

V 1900–1600 Myöhäisharappalainen

  1. Otavan suuri maailmanhistoria osa 1, luku Indus-kulttuuri, s. 313.
  2. a b Singh, s. 153–154.
  3. a b Mulchandani, Anil: The Indus Valley Civilisation at Lothal Harappa. Viitattu 19.1.2013. (englanniksi)
  4. Possehl 1999, s. 226 ("Indus age: the beginning")
  5. Thor Heyerdahl: Tigris. Tammi 1979, s. 276.
  6. Third Millennium BC Climate Change and Old World Collapse, H. Nüzhet Dalfes George Kukla Harvey Weiss, Springer Science & Business Media 2013, s. 219
  7. Excavations - Important - Gujarat archaeological survey of India
  8. History of Civilizations of Central Asia, Nide 1 muokkaaja Ahmad Hasan Dani,Vadim Mikhaĭlovich,Motilal Banarsidass Publ., 1999 s. 318
  9. A History of Ancient and Early Medieval India: From the Stone Age to the 12th Century, Upinder Singh Pearson Education India, 2008, 222, s.
  10. The decline of the Indus civilizaon and the late Harappan period in the Indus valley (Arkistoitu – Internet Archive) M. Rafique Mughal 1990, s. 5
  11. Review of Prehistoric Cultures of Gujarat and Need to Develop Accurate Settlement Gazetteer (Arkistoitu – Internet Archive) Kuldeep K. BHAN, 2011
  12. s History of Civilizations of Central Asia, Nide 1 History of Civilizations of Central Asia, Ahmad Hasan Dani, ISBN 8120814096, 9788120814097 Multiple history series Toimittaja Ahmad Hasan Dani, Vadim Mikhaĭlovich Masson Kustantaja Motilal Banarsidass Publ., 1999 ISBN 812081407X, 9788120814073 , s. 318
  13. Petersen, M.C.: Aggressive architecture: Fortifications of the Indus valley in the Mature Harappan phase (s. 46) University of Leiden, Leiden, 2012. Viitattu 02.06.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]