Kuopion vankila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuopion vankilaa.
Kuopion vankila on tyypillinen muurivankila.
Kuopion vankilan eräs osasto.

Kuopion vankila (aiemmin Kuopion Lääninvankila) on vankila Kuopion Maljalahden kaupunginosassa (Itkonniemenkatu 2b).[1][2] Kuopion vankilassa oli 93-paikkainen suljettu laitos, ja sen yhteydessä on 20-paikkainen vapauttamisyksikkö. Vuonna 2016 keskimäärin yksiköissä oli 93 ja 19 vankia. Vangit tulevat tavallisesti Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnista. Henkilöstöä vankilassa on 75.[1]

Kruunun- eli lääninvankila aloitti vuonna 1780. Nykyisellä paikallaan se on ollut vuodesta 1829 lähtien. Ensimmäinen rakennusvaihe on arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema kolmikerroksinen kivinen rakennus, jonka keisari Aleksanteri I määräsi rakennettavaksi. Toinen rakennusvaihe valmistui 50 vuotta myöhemmin ja kolmas vaihe, punatiilinen nelikerroksinen ristinmuotoinen rakennus valmistui vuonna 1888.[1] Ristimäinen vankilarakennus muistuttaa Pietarin Krestyn vankilaa.

Vuonna 2009 vankilassa aloitettiin laaja remontti, jonka myötä vankipaikkojen määrä nousi yli sataan. Remontti valmistui vuonna 2011, maksoi kaikkiaan 26,5 miljoonaa euroa ja sen jälkeen vankila oli yksi Suomen turvallisimmista Turun vankilan jälkeen.[3]

  1. a b c Kuopion vankila 21.12.2017. Rikosseuraamuslaitos (RISE), rikosseuraamus.fi.
  2. Kuopion karttapalvelu: Maljalahti, Itkonniemenkatu 2b Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 16.7.2018.
  3. Kuopion vankila on nyt yksi Suomen turvallisimmista Yle Uutiset. 14.10.2011. Viitattu 25.8.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aamuvuori, Tuula, Kuopion lääninvankilan historiikki. Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto. Helsinki 1988.