Kummilapsitoiminta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nicaragualaiset kummilapset ovat saaneet koulutarvikkeita kummeiltaan.

Kummilapsitoiminta on avustustapa, jolla tuetaan kehitysmaiden lapsia. Kummi voi olla yksittäinen ihminen, perhe, koululuokka, seurakunta, yhteisö tai yritys. Kummisuhde on määräaikainen, ja usein sen tarkoitus on kestää koulunkäynnin loppuun saakka tai kun lapsi alkaa tulla toimeen itsenäisesti.

Kummit rahoittavat yleensä lasten koulunkäyntiä, mutta myös terveydenhoitoa ja lapsen turvallista kasvua. Yksittäisen lapsen sijaista tuki voidaan kohdentaa kyläyhteisölle tai esimerkiksi koululle tai lastenkodille.

Kummitoiminta on avustustapa, jossa auttajan ja autettavan suhde on henkilökohtainen. Kummit saavat säännöllisesti tietoa kummilastensa koulunkäynnistä ja muista kuulumisista henkilökohtaisten kirjeiden tai järjestöjen kiertokirjeiden välityksellä. Kummimaksut maksetaan säännöllisesti, esimerkiksi kuukausittain tai vuosittain. Kuukausiavustus on 20–25 eurosta ylöspäin.[1][2][3] Kummitoimintajärjestöillä on yhteiset eettiset ohjeet toiminnalle.[4]

Kummijärjestöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia järjestöjä, joilla on kummitoimintaa kehitysmaissa: