Klooriakne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klooriaknen aiheuttamia pustuloita, noduluksia ja kystia
Viktor Juštšenko vuonna 2006

Klooriakne on klooriyhdisteiden, varsinkin dioksiinin aiheuttama märkänäppyläinen ihottuma. Etenkin korvien takana, silmien ympärillä ja hartioissa esiintyy komedoja (ihomatoja) ja erityisesti avoimia komedoja eli mustapäitä. Nämä johtuvat siitä, että talirauhasten tiehyet tukkeutuvat niitä reunustavan solukon liikakasvun takia.

Harvoin esiintyy varsinaista tulehdusta, sen sijaan pustuloita (märkää sisältäviä pieniä rakkuloita), noduluksia (kyhmyjä) ja kystia.[1] Klooriakneen voi liittyä ihon ja kynsien sidekalvojen tummumista eli ylimääräistä pigmentaatiota.[2] Klooriaknea voi esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta lapset ovat selvästi aikuisia herkempiä.[3]

Aknemuoto tuli tunnetuksi useissa kemikaalionnettomuuksissa Saksassa sekä vuonna 1976 Italiassa, kun Sevesossa pääsi torjunta-ainetehtaan säiliöstä useita kilogrammoja dioksiinia ilmaan.[3] Tunnetuin uhri on Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko. Kyseessä oli tahallinen myrkytys hänen ollessaan presidenttiehdokkaana.[4]

  1. Toxic responses of the skin, kirjassa Klaassen CD. Casarett and Doull's Toxicology, McGraw-Hill, New York 2001
  2. Haittavaikutukset ihmisissä (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, s. 73. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi http://en.opasnet.org/w/Are_the_dioxins_the_most_dangerous_chemicals_in_our_environment%3F.
  4. Sorg O ym. 2,3,7,8-tetrachlorodibenzo-p-dioxin (TCDD) poisoning in Victor Yushchenko: identification and measurement of TCDD metabolites. Lancet 2009:374:1179-1185.