Keskustelu:Ukrainan itsenäisyyssota
Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen, missä tsaari Nikolai II luopui kruunusta veljensä suuriruhtinaan hyväksi, mutta joka siirsi vallan Venäjän välikaiselle hallitukselle, aiheuttaman poliittisen tyhjiön Ukrainassa täytti ensiksi Keskusneuvosto (Tsentralnaja Rada).
Kansallisen hallituksen muodostamisesta keskusteltiin huhtikuussa 1917 yleisukrainalaisessa kansalliskongressissa. Kansalliseksi parlamentiksi muodostettiin Rada, minkä valtaa hallituksena käytti pääsihteeristö. Sen tehtävänä oli ottaa valvontaansa sisäasiat, julkiset varat, elintarvikehuolto, maanomistusta koskevat, kansainväliset ja muut asiat Ukrainassa. Pääsihteeristö koostui kahdeksasta sihteeristä, joista ainoasaan kaksi eivät kuuluneet joko Ukrainan sosialidemokraatteisin tai sosiaalivallankumouksellisiin.
Pääsihteeristö antoi ensimmäisen julistuksensa 27. kesäkuuta/10. heinäkuuta 1917, missä sen päämies, Vladimir Vinnitshenko, julisti eurooppalaisiin valtioihin ja vallankumousta edeltäneeseen Venäjään verrattuna uudenlaisen valtion muodostuneen. Rada hyväksyi julistuksen.
Venäjän perustuslaillisten, kadettien, johdolla toimivan Venäjän väliaikaisen hallituksen edustajat: Kerenski, Tsereli ja Tereshenko käyvät yleisneuvoston kanssa neuvostteluja Ukrainan asemasta ja päätyvät Venäjän puolesta heinäkuun puolessa välissä valtuuttaa pääsihteeristön hallitsemaan Ukrainan alueellisia kysymyksiä. Valtuutus tapahtuu Radan hyväksynnästä, mutta Venäjän väliaikaisen hallituksen tahdosta. Rada hyväksyy valtansa rajoituksen.
15. heinäkuuta 1917 Venäjän väliaikaisesta hallituksesta eroaa neljä kadettiministeriä, jotka eivät voi hyväksyä yhtenäisen Venäjän jakamista autonomioihin. Venäjän väliaikainen hallitus antaa väliaikaiset ohjeet, mitkä käytännössä tekevät pääsihteeristöstä Venäjän väliaikaisen hallituksen toimeenpanoelimen.
Venäjän väliaikaista hallitusta johtanut ruhtinas Lvov eroaa 22. heinäkuuta ja Kerenskistä tulee hänen seuraajansa. Kerenskin hallituksen ministerit eroavat 2. elokuuta. Kerenski julistautuu ylipäälliköksi ja käytännössä diktaattoriksi.
Venäjän väliaikainen hallitus pyrkii vaihtamaan yleisneuvoston johtajan, Vladimir Vinnitshenkon, Dimitri Doroshenkoon, joka on Venäjän sosialistinen federalisti, mutta se epäonnistuu. Ukraina radikalisoituu. Pääsihteeristö jatkaa hallintoaan ukrainalaistaen sitä välittämättä Venäjän väliaikaisen hallituksen vastustuksesta. 27. syyskuuta 1917 pääsihteeristö ilmoittaa hallintorakenteensa muodostuneen valmiiksi toiminnallisella tasolla. 13. lokakuuta pääsihteeristö esittää parannetun luonnoksen tiedoksiannoksi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle asioiden tilasta ja pääsihteeristön vaatimuksista, missä mainitaan, että Ukrainan asema tulee neuvotella uudelleen. Esityksessä ehdotetaan kansanhuoltosihteeristön ja sotasihteeristön muodostamista. Neuvottelut johtavat umpikujaan, koska Venäjän väliaikainen hallitus pyrkii noudattamaan aikaisempaa suunnitelmaansa pääsihteeristön ja Radan vallan rajoittamiseksi.
25. lokakuuta 1917 Kiovassa Ukrainan sotilaskomitean johtaja Simon Petljura, Ukrainan sosialidemokraattien, sosiaalivallankumouksellisten, venäläisten sosiaalivallankumouksellisten, federalistisosialistien ja juutalaisliiton, siionistien sekä bolshevikkien edustajien kanssa muodostaa alueellisen vallankumouksen puolustuskomitean, mihin bolshevikit osallistuvat yhden päivän ajan, ja mikä kokonaisuudessaan purkautuu kolmen päivän kuluessa. Tästä vaikuttuneena supistettu Rada, radan pysyväksi työvaliokunnaksi perustettu elin, päättää, että vallankumouksen puolustaminen kuuluu Ukrainassa vallankumouksellisen demokratian tukemalle pääsihteeristölle. Tätä päätöstä kannattaa Ukrainan kolmas sotilaskongressi, mutta se ei toteudu, koska Kiovan sotilaspiirille uskolliset joukot eivät tottele sitä. 5. marraskuuta 1917 mennessä pääsihteeristö on menettänyt valtansa.
Samana päivänä Rada kokoontuu ja hyväksyy pääsihteeristön toiminnan kehittämisen uuden ohjelman. Se päättää antaa valtion ja maanomistajien maat jaettavaksi maakomiteoille talonpoikia varten sekä muodostaa uudet sihteeristöt kansanhuoltoa, kauppaa- ja teollisuutta, työvoimaa, oikeudenkäyttöä, sota-asioita, tiehallintoa sekä posti- ja lennätinlaitosta varten. Kolmas yleisukrainalainen Rada julistaa Ukrainan kansantasavallan perustetuksi. Kansantasavallan johtoajatuksena on selvitä yhdessä Venäjän tasavallan vaikeuksiin joutuneiden alueiden kanssa vaikeasta tilanteesta sekä taata kansalaisvapaudet: sananvapaus, julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, kokoontumisvapaus, yhdistymisvapaus, lakko-oikeus, henkilökohtainen koskemattomuus ja liikkumisen vapaus sekä lakkauttaa kuolemantuomio.
Ohjelman taloudellinen puoli oli sosialistifederalistien kannattama, mutta ajoi pääsihteeristön kriisiin Kiovan pankkien edustajien, yleisvenäläisten sokerinjalostajien liiton, puolalaisen maanomistajien neuvoston ja muiden maanomistajien kanssa, jotka suosittelivat pankkeja lopettamaan sokeriteollisuuden rahoittamisen. Pääsihteeristö selittää, että maanomistuskysymys ratkaistaan lopullisesti Ukrainan perustuslakia säätävässä kokouksessa, minkä kokoonkutsumiseen mennessä sotilasvoima turvaa suurtilat ja viljelyltään kehittyneet muut tilat.
Bolshevikkien kaapattua vallan väliaikaiselta hallitukselta 7-8. marraskuuta Petrogradissa alkaa heidän rauhanpolitiikkansa sodan lopettamiseksi vaikuttaa myös sodasta kärsivässä Ukrainassa. 21. marraskuuta sosialidemokraatti Neronovitsh toteaa, että mikäli Ukraina aikoo ottaa käsiinsä rauhanneuvottelut, on se etuoikeuden menettämistä omaan valtioon, mikä täytyy tehdä. Ei-venäläisten puolueiden mielestä osallistumista rauhanneuvotteluihin saattoi rajoittaa. Vladimir Vinnitshenko edellyttää Britannian ja Ranskan informoimista rauhanneuvotteluaikeista keskusvaltojen kanssa. 23. marraskuuta Romanian ja lounaan rintamat yhtyvät Ukrainan rintamaksi ja pääsihteeristö nimittää edustajat rauhanneuvotteluihin Ukrainan rintamaa koskien.
5. joulukuuta ulkoasiain kansankomissaari Lev Trotski saa aikaiseksi Brest-Litovskissa Saksan kanssa aikaan aselevon, minkä tarkoituksena on solmia rauha Venäjän ja keskusvaltojen, Itävalta-Unkari, Saksan ja Bulgarian sekä Ottomaanien valtakunnan kesken.
9. joulukuuta toteaa pääsihteeristö, että Ukrainan kansantasavallan, mikä vastaan Ukrainan rintamasta, on itsenäinen kansainvälisissä asioissa ja sen tulee osallistua kaikkiin Ukranan kansan etuja koskeviin kansainvälisiin kokouksiin. Ukrainan kansantasavallan hallitukseksi ryhtynyt pääsihteeristö ei kuitenkaan kiirehdi osallistumaan Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin, vaan odottaa Ententeltä tunnustusta. 12. joulukuuta väestöryhmien välinen sihteeristö nimetään kansainvälisten asioiden sihteeristöksi. 21. joulukuuta Ukrainan kansantasavallan valtuuskunta lähtee Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin ja Ranskan sotilasasiamies J. Tabuilt Britannian konsuli Odessassa, D. Bagge, ilmoittavat, että heidät on nimitetty komissaareiksi hoitamaan Ukrainan tasavaltaa koskevissa asioissa. Britannia ja Ranska siis kieltäytyvät tunnustamasta Ukrainan kansantasavaltaa toivoen, että Venäjän väliaikaisen hallituksen seuraajat ylläpitäisivät itärintaman keskusvaltoja vastaan eivätkä kävisi rauhanneuvotteluja bolshevikkien tapaan keskusvaltojen kanssa.
Ukraina ei onnistu luomaan voimakasta omaa kansallista armeijaa, koska kolme vuotta jatkuneesta sodasta johtuen sotilaat haluavat rauhaa ja maareformin. Hallinnon ukrainalaistaminen kuitenkin jatkuu. Laki itsenäisyydestä hyväksytään 24. tammikuuta 1918 ja pääsihteeristöstä tulee kansanministerien neuvosto. Sosiaalivallankumouksellinen Holubovitsh ryhtyy johtamaan hallitusta 30. tammikuuta, missä talonpoikaispuolueiden vaikutus on vahva. Ukrainaa miehittävät Saksa ja Itävalta-Unkari haluavat varmistaa elintarvikkeiden saannin Ukrainasta, mille näkevät maareformin ja kansanministerien neuvoston, Ukrainan kansallisen hallituksen uhaksi.
Kansanministeriön neuvosto allekirjoittaa sopimuksen, missä se lupaa toimittaa 60 miljoonaa puutaa (982,8 miljoonaa kiloa) viljaa sekä runsaasti elintarvikkeita ja raaka-aineita keskusvalloille, mitkä ilmoittavat, että maakysymys ratkaistaan Radan säätämien lakien ja periaatteiden mukaisesti.
23-24. huhtikuuta Kiovassa pidetty keskusvaltojen diplomaattien ja sotilasedustajien kokous päättää, että yhteistyö kansanministeriöstön kanssa ottaen huomioon sen pyrkimykset luoda oman yleishallinto, on kestämätöntä.
Miehittäjät nostivat valtaan atamaaniksi Pavel Skoropadskyn 29. huhtikuuta 1918, joka kutsui pääministeriksi 2.5. alkaen Fedir Lyzohub:n. Hallitus koostui lähinnä konservatiivisista ja liberaaleista edustajista. Verrattuna Radan hallitukseen oli atamaanihallituksessa kaksi ministeriötä lisää: terveysministeriö ja uskontoministeriö. Hallituksen ongelmaksi muodostui se, että alue- ja paikallishallinto, zemstvot, eivät kannattaneet hallitusta, vaan saattoivat jopa vastustaa sen päätöksiä. 29. kesäkuuta esitettiin lakia, minkä avulla sisäasiainministeri saattoi vaihtaa vastahakoiset johtajat tai korvata jopa vastahakoiset hallintoelimet. 5. syyskuuta säädettiin laki, minkä mukaan äänioikeus riippui veronmaksusta. Kritiikkiä Skoropadskyä vastaan esiintyi siksi, että hän nimitti virkoihin henkilöitä, joiden ei katsottu edustavan kansallisia intressejä, vaan pikemminkin vallankumousta edeltänyttä Venäjää.
Fedir Lyzohub:in hallitus joutui eroamaan 14.11.1918 sen jälkeen kun hänen elokuussa 1918 Saksassa esittämänsä näkemys, minkä mukaan Ukraina on valmis liittovaltiosuhteeseen Venäjän kanssa sen jälkeen kun bolshevikit olisi kukistettu tuli julkisuuteen. Saksa oli antautunut ympärysvalloille 11.11.1918 ja keskustelu keskusvaltojen sotilaiden vetämisestä pois Ukrainasta alkoi.
14.11.1918 Vladimir Vinnitshenkon, Simon Petljuran, Andrei Makarenkon, Opanas Andrievskin, Fedor Shevtsin muodostama direktorio, mikä Ukrainan kansallisliiton kautta ajoi saksalaisista eroon pääsemistä, julisti kapinan Pavel Skorodpatskyn hallitusta vastaan.
Skorodpatskyn hallituksen uudeksi pääministeriksi Fedir Lyzohubin jälkeen tulee entinen kansanhuoltoministeri Sergei Mykolajevitsh, joka ehtii olla pääministerinä joulukuun puoleen väliin ennen kuin hänet pidätetään ja pannaan Lukjanivkan vankilaan, mistä hän vapautuu helmikuussa 1919. Odessassa hän siirtyy kenraali Denikinin palvelukseen vastaamaan elintarvikkeiden hankinnasta. Denikin ja hänen seuraajansa Wrangel taistelevat etelästä käsin sekä Harkovan moskovalaismielistä bolshevikkihallitusta että Kiovassa valtaansa pitävää Ukrainan kansantasavaltaa vastaan.
Ukrainan kansantasavalta perustettiin uudelleen joulukuussa 1918, mutta sen asema muodostui hankalaksi siksi, että toisaalta Venäjän vallankumous alkoi vaikuttaa ja bolshevikkeja sekä saksalaisia yhdessä Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa vastustanut Entente, lähinnä Britannia ja Ranska olivat voittaneet Saksan maailmansodassa tukien Etelä-Venäjän joukkoja Odessassa ja Krimillä. –Kommentin jätti 81.175.155.207 (keskustelu) 4. syyskuuta 2004 kello 00.46 ja 02.36