Keskustelu:Raiskaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämähän on tietysti ikuisuuskysymys, mutta kiinnitin huomioni siihen, että raiskauksen motiivina ei mainita ollenkaan mahdollista seksuaalisen vietin tyydyttämistarvetta. Voidaanko varmasti sanoa, että se ei koskaan olisi raiskauksen motiivina?--Teveten 8. syyskuuta 2005 kello 08.34 (UTC)

Uskoisin, että lääkärinä osaat vastata keskivertowikipedistiä paremmin tähän eli täydennä vapaasti. --TBone 8. syyskuuta 2005 kello 09.07 (UTC)
Ei minulla koulutukseni perusteella ole mitään erityistä kompetenssia ottaa tähän kantaa. Olen vain huomannut, että "raiskauksen motiivi" on monesti kiivasta väittelyä herättävä aihe. Muutin nyt kohtaa lisäämällä sanan "esimerkiksi"--Teveten 8. syyskuuta 2005 kello 10.03 (UTC)
Niin, olen itse törmännyt samaan juttuun. Kyllähän nyt siinä, että hankkiutuu itse vapaaehtoisesti (siis raiskaaja) yhdyntään, on aina mukana jonkinlainen seksuaalinen ulottuvuus. Vaikea nähdä, etteikö se jossain tapauksessa voisi olla päällimmäinen raiskauksen motiivi. Eikös pedofiliassakin ole kyse usein raiskaamisesta, ja motiivi on aika pitkälle seksuaalisuuden harjoittaminen...

Miksi kaikista uskonnollisista kirjoista vain Vanhan testamentin teksteihin viitataan? Ravel 18. joulukuuta 2005 kello 04:24:57 (UTC)

Itse ihmettelen, miksi uskonnollinen aspekti on otettu mukaan lainnäyttäjänä. Poistan ko. viittauksen. Kommentin jätti 217.112.242.98 (keskustelu – muokkaukset).

Mielestäni kuva pitäisi poistaa. On harhaanjohtavaa ja hyvän maun vastaista käyttää japanilaista pornokuvastoa raiskausta käsittelevässä artikkelissa. Lisäksi on pohdittava kuvien vaikutusta lapsiin.

Wikipediaa ei sensuroida alaikäisten suojelemiseksi--Teveten 22. huhtikuuta 2007 kello 14.24 (UTC)

Poistin kuvan koska on harhaanjohtavaa käyttää japanilaista pornografista kuvastoa raiskausta käsittelevän artikkelin kuvastona. Vaihdoin seksuaalisuuden toteuttamisen viimeiseksi motiiveista, sillä viimeisten lukemieni tutkimusten mukaan siinä on ensisijaisesti kyse vallankäytöstä.

Vaikkei suojeltaisi, niin raiskauksen käsitteleminen ensisijaisesti pornografian kautta on harhaanjohtavaa. Niissä on kyse eri asioista. (Pikkukarhu 23.4. klo 10.42)

Sitä paitsi eikö Wikipedian ideana ole juuri se, että käyttäjät muokkaavat materiaalia. Kai joitakin eettisiä koodistoja on? (sama)

Hyvä, olen aloittelija. Ei ole tarkoitukseni rikkoa sääntöjä. Mutta voisinko saada joitakin perusteluita sille, minkä takia japanilainen pornografinen kuva nähdään parhaana kuvituksena raiskaukselle? Eikö se ole aika yksioikoinen näkökulma ja harhaanjohtavakin? --Pikkukarhu 23. huhtikuuta 2007 kello 07.52 (UTC)

Kuva sopisi osioon, jonka aiheena olisi raiskaus pornografiassa. Tässä se on asiaton. --ML 23. huhtikuuta 2007 kello 07.58 (UTC)

Olen samaa mieltä ML:n kanssa.--Pikkukarhu 23. huhtikuuta 2007 kello 08.02 (UTC)

Onko täällä muuten joillakin suurempi oikeus päättää sisällöstä kuin toisilla? Ja minkä takia minua olisi voinut syyttää vandalismista koska poistin kuvan joka mielestäni oli asiaton ja väärässä asiayhteydessä?--Pikkukarhu 23. huhtikuuta 2007 kello 08.05 (UTC)

Kaikilla on sama oikeus päättää sisällöstä. Käytäntöjä täytyy kuitenkin noudattaa. Kuvan voi poistaa sillä perusteella, että se on huono. Ei sillä perusteella, että se on sopimaton lapsille.--Teveten 23. huhtikuuta 2007 kello 08.34 (UTC)

Ok, kiitos tiedoista. Sanoin kyllä mielestäni jo aluksi että kuvan poistamiselle oli pääsyynä se, että se oli harhaanjohtava. --Pikkukarhu 23. huhtikuuta 2007 kello 08.43 (UTC)

Olen ehkä yliherkkä sensuroinnille ja "varmuuden vuoksi" tulee kumottua muutoksia, joita (osa)perustellaan sensuuritarpeella.--Teveten 23. huhtikuuta 2007 kello 08.50 (UTC)
Ymmärrän kyllä. Olen uusi enkä tunne kaikkia käytäntöjä vielä. --Pikkukarhu 23. huhtikuuta 2007 kello 08.55 (UTC)


Muutin lauseen "Raiskauksesta on törkeä, normaali ja lievä muoto", muotoon "Laki tuntee kolme raiskauksen muotoa, jotka ovat leivimmin rangaistavasta alkaen pakottaminen sukupuoliyhteyteen, raiskaus ja törkeä raiskaus", koska lievä ja normaali raiskaus tuntuu aika groteskeilta termeiltä. Ja onhan kyse juuri lakitekstin mukaisista luokista, joiden lievyysasteella ei ole välttämättä mitään tekemistä uhrin kokemuksen kanssa. Kommentin jätti Meka (keskustelu – muokkaukset).

Raiskaus ja sodankäynti

[muokkaa wikitekstiä]

Raiskaus ei ole sodankäynnin väline, ellei siitä erityisesti tehdä sellaista, eikä se riipu siitä, onko raiskaava osapuoli patriarkaalinen vaiko ei. Raiskaukset sodassa ovat merkki huonosta tai mielivaltaisesta sotilaskurista ja täysin romahtaneesta moraalista. Tästä syystä esimerkiksi toisessa maailmansodassa, länsivaltojen ja Saksan armeijat (jotka edustivat patriarkaalisia kulttuureja) eivät syyllistyneet raiskauksiin ja raiskauksista syytettyjen rangaistus yleensä oli kuolemantuomio, kun taas Neuvostoliiton armeija (joka edusti tasa-arvoista kulttuuria) raiskasi kaikki eteensätulleet naiset, eikä raiskausta katsottu rikokseksi. Syy on siinä, että Puna-armeijassa oli mielivaltainen sotilaskuri, hyvin heikko moraali ja tulehtuneet esimies-alaissuhteet, ja miehistö purki turhautuneisuuttaan miehitettyjen alueiden siviiliväestöön - on aina helpompi kohdistaa väkivalta puolustuskyvyttömään siviiliin kuin johonkin sellaiseen, joka kykenee ampumaan takaisin. Sillä ei ollut merkitystä, oliko raiskattu nainen oma vaiko vihollinen. Kommentin jätti 62.237.141.27 (keskustelu – muokkaukset).

Lähde? --ML 17. lokakuuta 2007 kello 08.35 (UTC)
Aika absurdia tekstiä, varsinkin kun sodan kaikki osapuolet raiskasivat poikkeuksetta, myös suomalaiset, saksalaiset kuin amerikkalaiset ja britit. Kannattaa joskus tutustua jenkkien ja ranskalaisten ongelmiin loppuvuodesta 1944 ;) --人形/Ningyou (Lätise) 22. marraskuuta 2007 kello 14.29 (UTC)

Mielestäni on typerää, ellei jopa naurettavaa että artikkelin alussa mainitaan että raiskaus on yleensä vain miesten tekemää toimintaa (Raiskaus eli väkisinmakaaminen on sukupuoliyhteyteen, kuten emätin- tai anaaliyhdyntään, pakottamista). Vaikka todella suurella todennäköisyydellä mies on aina raiskaamiseen syyllinen, ei saisi antaa sellaista kuvaa etteikö nainen voisi sitä tehdä. Mielestäni tuo "Nykyaikana raiskauksen uhriksi voidaan määritellä myös mies tai poika ja tekijäksi myös nainen tai tyttö." -tulisi poistaa ja aloittaa artikkeli esim. sanoilla; "Raiskaus eli väkisinmakaaminen on sukupuoliyhteyteen pakottamista". Kuka himofeministi tämänkin artikkelin on aloittanut? --T-wood 29. tammikuuta 2008 kello 14.01 (UTC)

Wikipedia:Muokkaa sivuja rohkeasti--Teveten 29. tammikuuta 2008 kello 16.22 (UTC)
Artikkelin alussahan puhutaan ihan oikein perinteisestä ja nykyaikaisesta käsityksestä. Mistä ihmeen himofeminismistä sinä nyt puhut? Lisäys:Koko tekstissä ei ole sanaa vain, eikä tekstistä kyllä hyvällä tahdolla saa sellaista käsitystä että vain miehet voisivat syyllistyä raiskaukseen. -- Piisamson 29. tammikuuta 2008 kello 16.32 (UTC)

Referenssiä odotellessa

[muokkaa wikitekstiä]

Tätä lausetta Ennen vuotta 1994 avioliiton sisäinen raiskaus ei ollut rikos Suomessa.[4] ei tuo http://www.ihmisoikeudet.net/sukupuoli/naisten-oikeuksien-kehitys-suomessa lähde tue. Äärifeministit taas liikkeellä. Tuo lause pitäisi välittömästi poistaa artikkelista jos ei sitä tukevaa julkaisua löydy.

Linkki on näemmä muuttunut, täältä löytyy: http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=naisten-oikeuksien-kehitys-suomessa . Linkissä mainittu lakimuutos löytyy Finlexista: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1994/19940316 . Valitettavasti en löytänyt aiempaa lakitekstiä Finlexin syövereistä. --Harriv 2. toukokuuta 2011 kello 22.33 (EEST)[vastaa]

Termit sanan määrittelemisessä

[muokkaa wikitekstiä]

Tässä artikkelissa varmaan kannattaisi käyttää termiä seksuaalirikos ja sivuta termiä seksuaalinen hyväksikäyttö? --85.76.163.42 21. elokuuta 2013 kello 17.59 (EEST)[vastaa]

Siirsin kaikki viitteet tekstiin, jossa jo suurin osa oli. Ei kannata yrittää tehdä tästä sekamuotoa jossa osa viitteistä on tekstissä ja osa sen jälkeen; se ei oikein tukenut viitteiden numerointia. --Htm (keskustelu) 19. helmikuuta 2015 kello 05.24 (EET)[vastaa]

Perheen sisäinen raiskaus

[muokkaa wikitekstiä]

aviovaimon raiskaaminen on ollut sallittua. artikkelissa pitäisi tehdä myös ero englannin rapen ja assault rapen välille. assault rape on se väkivaltainen raiskaus, jossa joku tuntematon mies hyppää puskasta ja raiskaa väkivaltaisesti --Hartz (keskustelu) 10. maaliskuuta 2018 kello 17.48 (EET)[vastaa]

Tiedetään hyvin, että puolison pakottaminen seksiin meni ennen muitten rikosnimikkeitten alla; kuten pakottaminen, pahoinpitely, uhkaaminen huumaaminen, kiristys tms. Ajatllen raiskayuksen seurauksia, ne voidaan kuitenkin aina palauttaa johonkin perusloukkauksiin (yleensä itsemääräämisoikeuden loukkaus, josta sitten voi henkisellä tasolla kullekin seurata mitä seuraa) Kun Suomessa 70-luvulla yhteen otteeseen oikeusoppineiden toimesta tarkasteltiin asiaa, päätettiin, että kaikki muut mahdollisuudet olivat niin vähäisiä, että avioliiton sisäisen raiskauksen kriminalisoiminen loisi enemmän ongelmia, mitä se ratkaisisi. Pitää muistaa että 1) raiskaus/pahoinpitelysyytöksiä tarvittiin silloin avioeron saamiseen, koska tämäkin asia vapautui vasta myöhemmin. Nykyään näitä syytöksiä hyödynnetään lähinnä huoltajuuskiistoissa 2) länsimaissa oletus halukkuuteen seksuaaliseen kanssakäymiseen, jos asut toisen kanssa, poistui vasta 1990-luvulla (aviovelvollisuus). Sitä ennen ajateltiin aika loogisesti, ettet sitten varmaan myöskään elä toisen sukupuolen kanssa samassa asunnossa, jos seksikään hänen kanssaan ei kiinnosta. Vaan voit vaikka muuttaa äidille. 3) myös sille "uhrille" on tavattu antaa vastuuta tapahtumista ja elämästään; jos et tee mitään eli pistä hanttiin, missä ovat perusteesi väitää että sinut on pakotettu? Myös tämä yksilön vastuu omasta elämästä on melko lailla heikentynyt lainsäädännössä.
Suomen laki ei tee eroa muuta kuin raiskauksen ja törkeän raiskauksen välillä. Jälkimmäinen (perinteinen käsitys raiskauksesta) vastaa ehkä lähinnä kaipaamaasi assault rapea, jos sellainen termi nyt anglosaksisessa lainsäädännössä on. Olen kuitenkin samaa mieltä, että ero pitäisi tehdä. Raiskaus-sanan status on yhteiskunassa pyritty pitämään ennallaan, vaikka riskit nykynaiselle ovat aivan olemattomat verrattuna tämän 200 vuotta sitten eläneeseen siskoonsa. Siihen vaan tarvitaan lähde. --J. Sketter (keskustelu) 11. toukokuuta 2018 kello 21.13 (EEST)[vastaa]

Luonnonvara-alojen työntekijöiden vertaaminen raiskaajiin

[muokkaa wikitekstiä]

Tässä artikkelissa on esitetty tekstejä, jotka verrallistavat luonnonvara-alojen työntekijät raiskaajiin. Kyseessä on propagandistinen vertaus, joka voidaan rinnastaa vihapuheeksi. Vastaavia propaganidistisia kommentteja viljellään myös muissa wikipedian teksteissä, kuten esimerkiksi Metsätalous -artikkelissa. Ylläpitäjien tulisi olla tarkempia tällaisten herjausten osalta.~~ –Kommentin jätti Metsäasiantuntija (keskustelu – muokkaukset)

Nyt luet artikkelista kyllä sellaista, mitä siellä ei ollut. Muotoilin kuitenkin kohtaa hieman yksinkertaisemmaksi. -Ochs (keskustelu) 11. toukokuuta 2019 kello 19.33 (EEST)[vastaa]