Keskustelu:Myyrmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Voisiko Myyrmannin räjähdys olla jotenkin linkitettynä - se oli kuitenkin Suomen mittakaavassa historiallisen suuri onnettomuus? --Aulis Eskola 19:57 elo 31, 2004 (UTC)

Toki linkki tulee Myyrmäki-artikkeliin lisätä, kun siitä kerran on kirjoitettu kunnollinen artikkelikin. Sen voisi laittaa tuohon vielä tyhjään historia-osioon, kunhan minä (tai joku muu) saa kaivettua jostain jotain muutakin tietoa Myyrmäen historiasta. Netistä en onnistunut oikein löytämään. Syy, etten ole juuri maininnut pommiräjähdyksestä, on sen vähäinen merkitys tällaisen tietosanakirja-artikkelin kannalta. Lisäksi esimerkiksi vanhassa Vantaan artikkelissa noin viidesosa kaupungin tiedoista koski kyseistä räjähdystä, mikä oli minusta aivan ylimitoitettua. Asia on vielä ajankohtainen, ja kaikki sen tuntevat. Ehkä siksi olen koittanut painottaa sellaiseen tietoon, mikä ei ole välttämättä edes kaupunkilaisille itselleen itsestäänslevyys. --vzb83 21:04 elo 31, 2004 (UTC)

Suunnitelmat-osio

[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Löysin tällaisen. --Patu98 (keskustelu) 17. lokakuuta 2015 kello 00.46 (EEST)[vastaa]

Artikkeli pitäisi päivittää muun muassa Myyrmannin laajennuksen ja Prisman osalta. --Patu98 (keskustelu) 30. lokakuuta 2015 kello 17.53 (EET)[vastaa]

Päivitin tuonne ajankohtaisia tietoja sekä lisäsin lähteitä paikkoihin, joiden osalta tiesin lähteet. Muutamassa kohdin lähteitä tivattiin asiolle jotka kuuluvat enemmänkin yleisen tiedon piiriin. Esimerkiksi Myyrmäkeä on rakennettu jatkuvasti 1970-luvulta lähtien on yleisessä tiedossa ja sen voi todentaa rakennuslupapäätöksistä, mutta en oikein tiedä mitä tänne voisi laittaa lähteeksi. Sen sijaan lähde sille että Myyrmäestä lähtee bussilinjoja on HSL:n aikatulusivu ;) --Petterin (keskustelu) 26. joulukuuta 2015 kello 21.35 (EET)[vastaa]

Jatkan työstämistä vielä viikonlopun aikana ja merkitsen tänne kun olen valmis. --Petterin (keskustelu) 26. joulukuuta 2015 kello 21.40 (EET)[vastaa]
Olisikohan tämä nyt vähintään tyydyttävässä jos ei lupaavassa kuosissa. Lisäilen ehtiessäni vielä hieman kuvia, mutta päivitystä kaipaavan mallinteen voi joku varmaan jo poistaa. --Petterin (keskustelu) 2. tammikuuta 2016 kello 01.03 (EET)[vastaa]

Lupaava artikkeli -ehdotus

[muokkaa wikitekstiä]
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Artikkeli kelpaa mielestäni lupaavaksi. --Patu98 (keskustelu) 30. lokakuuta 2015 kello 17.48 (EET)[vastaa]

Artikkelin lähteistys tällä hetkellä erittäin puutteellista. Kullekin kappaleelle tarvitaan ainakin yksi lähde. Tyyli on epäyhtenäistä, sisältö osin vanhentunutta tai kirjoitettu nopeasti vanhenevaksi. Sisältöä olisi ajantasaistettava. Ei tässä muodossa vielä läheskään lupaava. Päivitin muutamat vanhentuneista lähteistä ja laitoin Aiheesta muualla -kohtaan pari lähteeksi sopivaa linkkiä.--Paju (keskustelu) 31. lokakuuta 2015 kello 15.59 (EET)[vastaa]
Joo, ei ole tapana ottaa lupaviksi sellaisia artikkeleita, joissa lähteistys on kovin vajavaista. Osa tiedoista on toki tosia eli saattaa tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta ei ne ole asiaa tuntemattomalle sitä. Artikkelien ajantasaisuudesta kannattaa myös pitää huolta, vaikka esim. vuoden 2011 tiedot ovat vielä suhteellisen tuoreita. --Höyhens (keskustelu) 2. marraskuuta 2015 kello 12.23 (EET)[vastaa]

Vaatii jatkokehittelyä. Arkistoin. J.K Nakkila (keskustelu) 5. marraskuuta 2015 kello 08.22 (EET)[vastaa]

Myyrmäen nimestä

[muokkaa wikitekstiä]