Kassia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo henkilöstä. Kassiakaneli on mausteena käytettävä puulaji.
Ortodoksinen ikoni Kassiasta.

Kassia (m.kreik. Κασσία) tai Kassiane (m.kreik. Κασσιανή, Kassianē, kreik. Κασσιανή, Kassianí, lat. Cassiana) (syntyi vuosien 805 ja 810 välillä – kuollut viimeistään vuonna 865) oli bysanttilainen abbedissa, runoilija, säveltäjä ja hymnografi.

Kassia on yksi harvoista keskiaikaisista säveltäjistä, jonka sävellykset ovat säilyneet niin että nykyajan tutkijat ja muusikot voivat tulkita niitä. Noin viisikymmentä hänen laulustaan ​​on säilynyt ja 23 niistä sisältyy ortodoksisen kirkon liturgisiin kirjoihin. Tarkkoja lukumäärää on kuitenkin vaikea arvioida, koska monia lauluja on osoitettu eri kirjoittajille eri lähteissä tai niiden tekijä tunnistetaan usein nimettömiksi. Lisäksi häneltä on säilynyt runsaasti epigrammeja tai aforismeja.

Kassian lisäksi bysanttilaisista naisista vain Anna Komnenan tiedetään kirjoittaneen omissa nimissä. Nykyään ortodoksinen kirkko pitää Kassiaa pyhänä (tuntee hänet nimellä Kassiane Hymnirunoilija tai Hymnografi) ja hän on suosittu aihe ikoneissa. Hänen muistopäivänsä on 7. syyskuuta.[1]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Kassia