Karl Georg Winkelblech

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Georg Winkelblech

Karl Georg Winkelblech, käytti myös nimeä Karl Marlo, (1810 Ensheim, Mainz1865 Kassel) oli saksalainen kansantaloustieteilijä. Hän oli vuodesta 1839 kemian ja teknologian professorina Kasselin ylemmässä teollisuus- ja käsityökoulussa.[1][2]

Winkelblech oli ensimmäinen saksalainen yhteiskuntateoreetikko. Hän lähtee siitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus työnsaantiin ja työnsä täyteen tuottoon. Oikeuden toteuttamiseksi on luotava uusi talousjärjestelmä, federalismi, jonka vallitessa kulutushyödykkeet olisivat yksityisomaisuutta, yhteiskunnallisen teollisuuden rinnalla olisi myös yksityistä teollisuutta, mutta maaomaisuus olisi yhteistä ja kauppa suurimmaksi osaksi valtion vastuulla.[1]

Winkelblech käsittelee aihetta teoksessa Untersuchungen über die Organisation der Arbeit, oder System der Weltökonomie (1850–1859), jonka hän julkaisi tekijänimellä Karl Marlo. Sen ensimmäinen osa on historiallis-kriittinen johdanto talouteen. Toinen osa sisältää systemaattisen esityksen talouden elementeistä ja kolmas osa hahmotelman työn organisoinnista.[1][2]

  1. a b c Winkelblech, Karl Georg. Tietosanakirja osa 10. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917
  2. a b Winkelblech, Karl Georg. Nordisk familjebok 32. 1921 (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.