John Dominic Crossan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Dominic Crossan

John Dominic Crossan (s. 17. helmikuuta 1934 Nenagh) on irlantilaissyntyinen, yhdysvaltalaistunut teologi ja entinen katolinen pappi. Hänet tunnetaan kiistanalaisista kirjoituksistaan historiallisesta Jeesuksesta ja kristinuskon alkuperästä. Osan tutkimustyöstään hän teki Jeesus-seminaarissa.[1]

Crossan valmistui lukiossa Letterkennyssä vuonna 1950 ja muutti Chicagoon, jossa liittyi Marian palvelijoiden sääntökuntaan eli serviitteihin. Hän sai pappisvihkimyksensä vuonna 1957. Hän jatkoi opintoja St. Patrick's Collegessa Irlannin Maynoothissa ja sai sieltä teologian tohtorin oppiarvon vuonna 1959. Crossan opiskeli vielä kaksi vuotta Paavillisessa Raamattu-instituutissa Roomassa ennen palaamistaan serviittiyhteisöön opetustehtäviin.[1]

Crossan aloitti vuonna 1965 opiskelun dominikaanien ylläpitämässä École biblique et archéologique française de Jérusalemissa. Hän palasi kaksi vuotta myöhemmin Chicagoon ja liittyi Chicago Catholic Theological Unionin henkilökuntaan. Vuonna 1969 Crossan luopui pappeudestaan. Sanojensa mukaan hän kaipasi akateemista vapautta ja lisäksi aikoi mennä naimisiin professori Margaret Dagenaisin kanssa. Pariskunta avioitui vuonna 1969. Crossan opetti eläkkeelle jäämisensä (1995) saakka uskontotiedettä DePaulin yliopistossa Chicagossa. Hän on toiminut kirjoittajana ja luennoitsijana myös eläkkeellä ollessaan.[1] Crossanin ensimmäinen vaimo kuoli sydäninfarktiin vuonna 1983. Crossan meni elokuussa 1986 uusiin naimisiin Sarah Sextonin kanssa.[2]

Crossanin tunnetuin ja kiistanalaisin teos on The Historical Jesus: The Life of a Mediterranean Jewish Peasant (1991). Siinä Jeesuksen hahmoa paitsi tulkitaan evankeliumien kautta, myös asetetaan historialliseen kontekstiinsa. Vuonna 1994 julkaistu Jesus: A Revolutionary Biography teki Crossanista keskeisen hahmon keskustelussa historian Jeesuksen ja evankeliumien Jeesuksen tulkitsemisesta toisistaan irrallaan. Crossanin mukaan näkemys Jeesuksen jumalallisuudesta on välttämätöntä ottaa vertauskuvana. Hän pitää myös käsitystä Jeesuksen paluusta myöhäisenä teologisena vääristymänä historiallisista tosiasioista. Crossan on kirjoituksillaan innoittanut laajempaa Raamatun ulkopuolisten, mahdollisesti apostoleihin ja muihin varhaisimpiin kristittyihin vaikuttaneiden kirjoitusten tutkimustyöstä.[1]

Crossan ja Robert W. Funk olivat vuonna 1985 perustamassa Jeesus-seminaaria, joka pitkälti hylkäsi perinteiset käsitykset Jeesuksen elämästä. Crossan oli mukana laatimassa seminaarin työtä The Five Gospels: The Search for the Authentic Words of Jesus: New Translation and Commentary (1993).[1] Hän on ollut myös toimittamassa Semeia-lehteä ja American Academy of Religionin lehteä. Vuosina 1992–1998 Crossan toimi Society of Biblical Literaturessa Historical Jesus Sectionin ja Parables Seminarin puheenjohtajana.[3]

  • Finding Is the First Act: Trove Folktales and Jesus’ Treasure Parable (1979)[1]
  • Four Other Gospels: Shadows on the Contours of Canon (1985)[1]
  • The Historical Jesus: The Life of a Mediterranean Jewish Peasant (1991)[1]
  • The Five Gospels: The Search for the Authentic Words of Jesus: New Translation and Commentary (1993)[1]
  • Who Killed Jesus (1995)[3]
  • The Birth of Christianity: Discovering What Happened in the Years Immediately After the Execution of Jesus (1998)[1]
  • God and Empire: Jesus Against Rome, Then and Now (2007)[1]
  • How to Read the Bible and Still Be a Christian: Struggling with Divine Violence from Genesis Through Revelation (2015)[1]
  • Resurrecting Easter: How the West Lost and the East Kept the Original Easter Vision (vaimonsa kanssa, 2018)[1]

Palkintoja ja tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Award for Excellence in Religious Studies (American Academy of Religion, 1989)[3]
  • Cortelyou-Lowery Award for Excellence (College of Liberal Arts & Sciences, DePaulin yliopisto, 1991)[3]
  • Via Sapientiae -palkinto (DePaulin yliopisto, 1995)[3]
  1. a b c d e f g h i j k l m John Dominic Crossan Britannica, viitattu 17.11.2023
  2. Almost the Whole Truth Westar Institute 9/1993, viitattu 17.11.2023
  3. a b c d e John Dominic Crossan Westar Institute, viitattu 17.11.2023